Tekijä: Heikki Kahkonen
OOlvi takoo kovaa tulosta korona-aikana – Panimoala on huolestunut ravintolamyynnin tyrehtymisestä
Panimoyhtiö Olvi teki viime vuonna ennätystuloksen. Konsernin liikevaihto kasvoi 462 miljoonaan euroon. Liikevoittoa yhtiö kirjasi liki 60 miljoonaa. Panimoala tuskailee kuitenkin ravintolamyynnin kanssa. Alle 10..
OOsuuskauppa rakentaa Kolin kansallispuistoon uuden hotellin – kotimaan matkailu vetää väkeä
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa alkaa rakentaa Kolin kylälle uutta hotellia. Kansallispuistoon tulevan majoituspaikan lähtökohtana on kestävä matkailu. Majoituskokonaisuus koostuu 130 hotellihuoneesta, ruokaravintolasta, ullakkosaunasta ja kahdesta liiketilasta. Ukko-Kolin..
JJohan Kurkelalla mieluisat raaka-aineet kokkien MM-kisojen karsinnassa Budapestissä
Unkarilainen metsäkauris ja peruna ovat pääraaka-aineina Bocuse d’Orin Euroopan-kilpailussa Budapestissa maaliskuun lopulla. Tutut raaka-aineet sopivat hyvin Suomen edustajalle Johan Kurkelalle, joka valmistautuu assistentti Aino Kasasen..
RRavintolat siirtyvät muovirahasta virtuaalivaluuttaan – Digikolikoista etsitään pelastusta korona-ahdingossa
Koronarajoitusten poistumista odottelevat ravintolat joutuvat jatkuvasti keksimään uusia keinoja, jotta ne pystyvät sinnittelemään viimeiset viikot ennen pääministeri Sanna Marinin (sd.) lupaamia rajoitusten poistamisia. Ravintolaketju Happy..
KKantapöydässä: Lähiravintola voisi olla kuntalaiselle hyvinvointipalvelu
Tänään käytävissä aluevaaleissa äänestetään, ketkä päättävät hyvinvointialueiden lähipalveluiden järjestämisestä. Kyse on ihmisten elämän ja arjen hyvinvointiin sekä turvallisuuteen vaikuttavista palveluista. Näitä palveluita ei tarvitse järjestää..
RRavintolayrittäjien kapina kytee – Kynttilämielenosoitus alan koronasyrjintää vastaan tänä iltana
Ravintolaväen mitta on ääriään myöten täynnä maan hallituksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön toimiin alan kaltoin kohtelemisessa. Sosiaalinen media on koko alkuvuoden tulvinut tulikivenkatkuisia kirjoituksia ravintoloiden..
HHeino Groupin omistama Brukett osti viinitukkuri Bottlescoutsin
Heino Groupiin kuuluva alkoholijuomayhtiö Brukett Oy laajentaa toimintaansa ostamalla Virosta Suomeen viinejä maahantuovan Bottlescouts OÜ:n koko osakekannan. Brukett huolehtii jatkossa Bottlescoutsin viinien jakelusta sekä ravintola-..
GGastro Helsinki -messut ja Suomen 50 Parasta ravintolaa 2022 -julkistus siirtyvät toukokuulle
Ravintola- ja ruoka-alan ammattilaisten tapahtuma Gastro Helsinki siirtyy maaliskuusta toukokuulle. Helsingin Messukeskus haluaa toimia vastuullisesti ja varmistaa asiakkailleen mahdollisuuden tapahtuman täysipainoiseen valmistautumiseen ja turvalliseen osallistumiseen...
MMichelin-tähtikokki Sauli Kemppainen avaa ravintolan Helsingin Konepajalle
Berliinissä Savu-ravintolallaan Michelin-tähden kokannut Sauli Kemppainen avaa ensi vuoden elokuussa oman ravintolan Fredriksbergin taloon Helsingin Konepajan alueelle. Kemppainen lupaa, että hän tuo ravintolaansa ruokakonseptin, jonka..
JJoulun ja uudenvuoden juhlapöydistä voi loihtia Michelin-tähtikeittiön arvoisen elämyksen suomalaisella huippuperunalla
Suomalaisesta FREX-perunasta on kasvanut suosittu raaka-aine Michelin-tähtiravintoloissa ympäri Euroopan. Yli sata eurooppalaista Michelin-tähtiravintolaa on ottanut sen listoillensa. Ammattikeittiöiden arvostamalla huippuperunalla voi jokainen kotikokki tehdä joulun..
KKotkan ravintolakenttä on suuressa murroksessa – kotimainen kala näkyy hyvin lautasella
Kotkan ravintolatarjonta paranee pienin, mutta määrätietoisin askelin. Keisarinsataman myynti Restelille kiristää kilpailua, mutta Ravintola Tori, Kotkan klubi, Wanha Fiskari sekä kaupungin ulkopuolella olevat Vaakku ja..
WWhite Guide laittoi Viron kärkiravintolat järjestykseen – fine dining on Tallinnassa vahvassa murroksessa
Tallinnalainen 180° by Matthias Diether on tämän hetken Viron paras ravintola ruotsalaisen White Guide -listauksen mukaan. Toiseksi listalla on noussut toinen tallinnalaisravintola, Fotografiska. Fine dining..
AAmerikkalainen ruoka-alan palveluyritys ostaa suomalaisen Woltin 7 miljardilla eurolla
Ravintoloiden ja vähittäiskaupan ruokien jakeluun on syntymässä jättikauppa. Yhdysvaltalainen DoorDash ilmoitti myöhään tiistai-iltana ostavansa suomalaisen ravintola-annosten kotiinkuljetusta harjoittavan teknologiayritys Woltin. San Franciscossa Yhdysvalloissa tiistain ja..
OOlutliitto: Miestyöntekijöiden panopuheet ja naiskollegoiden ulkomuotojen arvostelu ovat arkipäivää panimo- ja olutmaailmassa
Naisten asiantuntijuuden vähättely on yleistä olut- ja panimoalalla. Olutliiton teettämän häirintäkyselyn perusteella panimoalan slangi panopuheineen koetaan työpaikolla häiritsevänä ja henkilökohtaisesti loukkaavana. Asiakaspalvelussa olevat ammattilaiset kertovat..
RRestel osti kotkalaisen Ravintola Keisarinsataman
Restel Food&Events Tapahtumaravintolat on ostanut yhden Kotkan tunnetuimmista ravintoloista. Ravintola Keisarinsataman liiketoiminta siirtyy Restelille ensi vuoden alusta. Liikekokonaisuus sisältää yhden kaupungin suosituimmista ruokaravintoloista sekä kokous-..
KKim Päivästö on Vuoden Kokki ja Henna Kolehmainen Vuoden Tarjoilija 2021
Kim Päivästö helsinkiläisestä Ravintola Inarista on Vuoden Kokki 2021. Vuoden tarjoilija on Henna Kolehmainen Ravinteli Huberista Tampereelta. Kilpailujen finaalit käytiin perjantaina ja lauantaina Helsingin Messukeskuksessa...
LLeivonnaiskirja Makeeta on Vuoden keittokirja – karjalaiselle piirakkakirjalle kunniamaininta
Kondiittori Markus Hurskaisen Makeeta on Vuoden keittokirja. Ruokatoimittajat ry:n myöntämä palkinto luovutettiin Helsingin Messukeskuksessa perjantaina. Kunniamaininnan saa Pirkko Sallinen-Gimplin kirjoittama Suuri karjalainen piirakkakirja. Makeeta-kirjassa (Teos)..
HHerkkujuustola Sastamalasta sai Kultainen Juustohöylä 2021 -palkinnon
Juustonystävien seura Juustopöytä ry on myöntänyt Kultainen Juustohöylä -palkinnon sastamalalaiselle Herkkujuustolalle. Palkintoraatia ihastutti Herkkujuustolan monipuolinen osaamiseen ja kädentaitoon perustuva palvelukonsepti sekä valloittavat ja herkulliset juustot..
AAinutlaatuinen yli 100 000 litran viskikellari ja maistelukeskus avaa ovensa torstaina Helsingissä
The Helsinki Distilling Company avaa Helsingin Sörnäisissä sijaitsevaan yli 150 vuotta vanhaan jääkellariin maailmanluokan viskien kypsytyskellarin maistelutiloineen. Viskikellari muodostaa yhdessä viski- ja ginitislaamon sekä ravintolan..
PPalkittu perunarieskan tekijä Heikki Penttilä rakentaa ja lämmittää savusaunoja itärajalla
Aitoon Pelle Pelottomaksi kutsuttu Heikki Penttilä tunnetaan palkituista perunarieskoistaan. Aitoo-pikkurieskoja saa nyt uunituoreina kaupoista ja ravintoloista Pirkanmaan ohella Uudellamaalla. Viime aikoina Penttilä on viihtynyt Rautjärvellä..
VVuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut mitellään ensi viikolla Helsingin Messukeskuksessa
Kokkien ja tarjoilijoiden SM-kisat käydään Messukeskuksen Viinikylä-kokonaisuudessa puolentoista viikon kuluttua. Samaan aikaan avoinna on myös Helsingin Kirjamessut. Finalisteja Vuoden Kokki -kisassa on mukana yhdeksän ja..
OOn taas lupa matkustaa – Helsingin Matkamessut järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen
Helsingin Matkamessut muistuttaa, että taas on lupa matkustaa. Ruokamatkailu on yksi kasvavista trendeistä ja tärkeä syy lähteä matkalle. Matkamessut järjestetään Messukeskuksessa 20.–23. tammikuuta 2022. Poikkeuksellinen..
KKokkien Bocuse d’Or -kisan voitto Ranskan Davy Tissotille – Suomen Mikko Kaukonen oli hienosti kuudes.
Suomen joukkue oli kuudes Bocuse d’Or 2021 -kilpailun finaalissa Ranskan Lyonissa. Kotijoukkue Ranska jyräsi kilpailussa kultamitalille. Tanska oli toinen ja Norja kolmas. Kokkien epäviralliseksi MM-kisaksi..
SSuomen joukkue kilpailee tänään kokkien Bocuse d’Or -kisassa Ranskassa – seuraa kilpailua suorana lähetyksenä
Maailman arvostetuimman kokkikilpailun, Bocuse d’Orin, finaali käynnistyi Ranskan Lyonissa sunnuntaina. Mikko Kaukosen johtama Suomen joukkue kilpailee maanantaina klo 10.18 alkaen. Kaukonen tavoittelee palkintosijoja annoksilla, jotka..
VViron pienpanimoiden kärkeen kuuluva Tanker siirtyy tanskalaisen olutjätin omistukseen
Suomalaisen Hartwallin omistaja, Royal Unibrew, ostaa virolaisen Tanker Breweryn. Kaupalla Royal Unibrew aikoo vahvistaa asemiaan Viron paikallisilla olutmarkkinoilla. Tanskalaisjätin tarkoituksena on myös tukea Tankerin kasvua..
VViinaton tisle tuo aidon ginin makuisen vaihtoehdon alkoholittomien drinkkien pohjaksi
The Helsinki Distilling Company on tislannut yrteistä ja mausteista ensimmäisen suomalaisen kirkkaan alkoholittoman tisleen. Helsinki Nollaa voi ginin tavoin käyttää juomasekoitusten ja drinkkien pohjana. ”Alkoholiton..
SSuomen Bocuse d’Or paikasta kilpailee kolme rutinoitunutta mieskokkia
Suomen Bocuse d’Or -edustajan paikasta kaudelle 2022–2023 kilpailee kolme monessa liemessä keitettyä kokkia. Helsingissä marraskuussa pidettävissä karsinnoissa kisakeittiössä mittaa toisistaan ottavat Johan Kurkela, Ismo Sipeläinen..
HHelsingin Lasipalatsin aukion elämyskeskukseen tulee panimoravintola ja kolme elokuvasalia
Helsingin vanhan linja-autoaseman tiloihin valmistuvan Kulttuurikasarmin rakentaminen alkaa syyskuussa. Ravintolayhtiö NoHo Partners suunnittelee vanhan kasarmirakennuksen yhteyteen jopa 1000 asiakaspaikan elämyskeskusta, joihin tulee kuusi erilaista ravintolaa...








