Kategoria: Viini
EEduskunnan viinasirkus – farssi, jossa logiikka sammui ennen valomerkkiä
Eduskunta on jälleen näyttänyt, että suomalainen alkoholipolitiikka on enemmän tunne- kuin tietopohjaista teatteria. Kotiinkuljetusta koskevan alkoholilain lähetekeskustelusta muodostui keskiviikkona farssi, jossa faktoilla oli melko pieni..
RRuokakaupat myyvät jo nyt enemmän mietoja viinejä kuin Suomen ravintolat yhteensä
Enintään 8-prosenttisten alkoholijuomien myynnin salliminen päivittäistavarakaupoissa on muuttanut peruuttamattomasti viinikaupan rakennetta. Anniskelun osuus mietojen viinien myynnistä on enää runsaat 11 prosenttia. Se on pienempi kuin..
EEssayah kytki Alkon monopolin Suomen hakemukseen EU:n viinialueesta
Maa- ja metsätalousministeriö on saanut valmiiksi Suomen hakemuksen EU:n viinintuottajamaaksi. Suomen tavoitteena on päästä mukaan viinintuottajamaiden luetteloon 2028, jolloin seuraava EU:n maatalouspolitiikan CAP-kausi käynnistyy. Ministeri..
KKeskustan kansanedustajat vaativat ministeri Sari Essayahilta selvitystä Suomen liittymisestä EU:n viinialueeseen
Kolme keskustan kansanedustajaa perää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayhilta (kd.) selvitystä, aikooko Suomi liittyä EU:n viinintuottajamaiden luetteloon. Vesa Kallio, Tuomas Kettunen ja Anne Kalmari vaativat..
MMetro Wines tarjoaa kokonaisvaltaista viinikumppanuutta alan murroksessa
YHTEISTYÖARTIKKELI Seuraamme mielenkiinnolla viinialan lähivuosien muutoksia Alkon aseman muuttuessa samalla, kun viinien myyntiä vapautetaan ruokakauppoihin muun Euroopan tapaan. Wihuri Metro-tukun Metro Wines on ravintoloille suunnattu,..
KKantapöydässä: Uusi alkoholilaki tulee voimaan ensi vuoden alussa – laki valmistellaan kiireellisenä
Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on, että ruokakaupat, marketit ja kioskit saavat ensi vuoden alusta myydä enintään 8-prosenttisia alkoholijuomia, mikäli ne on valmistettu käyttämällä. STM..
VViron Helsingin suurlähetystö järjesti tilaisuuden Ukrainan viinien esittäytymiseksi
Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi, sodan pitkittyminen on tarkoittanut yhteiskunnan infran sekä maatalouden rakenteiden tuhoamista. Asia koskee myös ukrainalaisia viinejä, koska kotimarkkinat on käytännössä tuhottu...
AAlkon hinta-laatusuhteeltaan parhaat viinit listaava Fiksuviini tuo Viinikaveri-palvelun – Kysy, mitä olet aina halunnut tietää viineistä, mutta et ole rohjennut kysyä
Fiksuviinin valikoima syntyy Alkon hinta-laadultaan parhaista viineistä, jotka kokeneet viinikriitikot ovat maistaneet ja havainneet poikkeuksellisen laadukkaiksi. Yli 30 000 uutiskirjeen tilaajaa ja some-seuraajaa osoittavat, että..
VViranomaisten ajojahti päättyi nolosti – syyttäjä jätti nostamatta syytteen viinien nettikauppiasta vastaan
Syyttäjä on päättänyt olla nostamatta syytettä Viinilehden perustajaa Juha Berglundia ja hänen tytärtään Nea Berglundia vastaan viinien etämyyntiä koskevassa asiassa. Berglundien omistama viinitila Château Carsin..
HHeino Groupin omistama Brukett osti viinitukkuri Bottlescoutsin
Heino Groupiin kuuluva alkoholijuomayhtiö Brukett Oy laajentaa toimintaansa ostamalla Virosta Suomeen viinejä maahantuovan Bottlescouts OÜ:n koko osakekannan. Brukett huolehtii jatkossa Bottlescoutsin viinien jakelusta sekä ravintola-..
FFiksuviinistä tuli viini-ilmiö – palvelulla on jo yli 30 000 seuraajaa
Alkon valikoimassa olevia alennusviinejä listaava Fiksuviini-palvelu on osoittanut, että viinien hinta–laatu-suhde kiinnostaa kuluttajia enemmän kuin viinien absoluuttinen laatu. Pelkkä ale-hinta ei kuitenkaan riitä, eikä ruokaresepti..
FFiksuviini kokoaa tiedon Alkossa myytävistä edullisista laadukkaista poistoviineistä yhteen paikkaan ja on samalla ekoteko
Viinien maahantuojat ovat aina kamppailleet poistoviinien kanssa. Joskus ravintoloille tilataan erikoiseriä, jotka eivät kaikki tulekaan myydyksi. Joskus Alkon listausten odotettu myynti ei kohtaa todellisuutta. Pahimmillaan..
AAlko tekee tiliä korona-aikana – mietojen viinien myynti on lisääntynyt huimasti viime vuoteen verrattuna
Alkon juomamyynti jatkaa vahvaa kasvuaan. Monopoliyhtiön litramyynti lisääntyi tammi-syyskuussa yli 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Eniten myyntiä ovat kasvattaneet miedot viinit. Myös väkevien ja oluen kauppa..
AAlkoholilain joustamattomuus koronakriisissä ja monopolin suojelu tappavat nyt viinimaahantuojat
”Viimeistään Covid-19-kriisi on osoittanut, että vaikka Alkolla on loistava myymäläketju sekä henkilökunta, itse järjestelmä ei ole enää tätä päivää. Virkamiesten manipuloima ja valvoma järjestelmä osoittaa..
IItalialainen Prosecco ajoi Espanjan Cavan kriisiin ja synnytti kuohuvan Corpinnat-kapinallisten tuottajaliittymän
Espanjalainen Cava on ollut itseaiheutetussa kriisissä jo pitkään. Löyhät tuotanto- ja alkuperäsäännöt raaka-aineen edullisuuden takaamiseksi sekä volyymin tuottamiseksi, ovat ajaneet Cavan laatu- ja hintaumpikujaan. Cavasta..
AAustralialaisten viinien valikoima laajenee Alkoissa ja ravintoloissa
Servaali aloittaa yhteistyön yhden Australian suurimman viinintuottajan, Australian Vintage Ltd:n kanssa. Maahantuojan salkkuun on vuoden alusta tulossa aussitalon ekologisesti tuotettuja sekä alkoholittomia viinejä. Suomen markkinoilla ovat..
MMarkku Niemi edustaa Suomea sommelierien MM-kisoissa Belgiassa maaliskuussa
Ravintolapäällikkö Markku Niemi helsinkiläisestä Ravintola Pastiksesta vei nimiinsä sommelierien MM-kisojen karsintakilpailun maanantaina Helsingissä. Niemi edustaa Suomea sommelierin kansainvälisen yhdistyksen Association de la Sommellerie Internationalin mestaruuskisoissa..
MMiksi Alko metsästää kadonneita myyntilitrojaan seitsemän euron viinillä
Miksi Alko ohjaa myymälöitään tarjoamaan seitsemän euron kyykkyviinejä? Hinnanmuodostuksen vertailu Alkon ja Ruotsin Systembolagetin välillä antaa shokkivastauksen, joka ei mairittele monopolimme vastuullisuutta. Hyötyjinä ovat Alko..
AAlko poistaa harhaanjohtavat EKO-tunnukset – tilalle Vihreä valinta -merkki
Alko luopuu EKO-nimityksen käyttämisestä luomutuotteissa ja ympäristöviestinnässään. Yhtiö korvaa EKO-tunnuksen Vihreä valinta -tekstillä. Viisi Tähteä uutisoi maanantaina, että Alko on listannut luomua tarkoittavan EKO-luokittelun alle..
KKalevalainen perintö, Berliinin oluet ja kieltolaki – Eino Leinolle maistuivat juomat hyvässä seurassa
Viini ja punssi maistuivat lahjakkaalle ja monisärmäiselle runoilijalle Eino Leinolle. Tarttuipa hän ahnaasti oluttuoppiinkin. Perisuomalaisista juuristaan huolimatta Leino oli hyvin kansainvälinen. Hän matkusti jo 19-vuotiaana..
IIlkka Sirénille kansainvälinen voitto matkailullisesta viiniartikkelista
Maanantaina 15.4. julkistettiin kansainvälisen Born Digital Wine Awards 2018 -kilpailun tulokset. Ilkka Sirénin englanniksi kirjoittama artikkeli Rhônen laakson viiniluolista yhdysvaltalaisen VICE Median Munchies-ruokasivustolle voitti kategorian..
RRomahtaneen samppanjakellarin kätköistä löytyi 120 vuotta vanhoja ehjiä pulloja
Samppanjatalo Pol Roger on kaivanut sortuneen kellarin kätköistä 1800-luvun lopulla pullotettua samppanjaa Ranskassa. Pullot hautautuivat samppanjakellarin romahtaessa vuonna 1900. Ranskalaisen samppanjatalon perustajan Pol Rogerin pojat Maurice ja Georges kokivat suuren..













