Kategoria: Koronavirus
IInflaatio nakertaa kuluttajan kukkaroa – ja istuu tukevasti ravintoloiden ja panimoiden pöydissä
EU-aluetta kurittava inflaatio nostaa ravintolaruoan ja juomien kuluttajahintoja Suomessa kevään aikana. Ravintolahintojen nousuun vaikuttavat myös raaka-aineiden, vuokrien ja energian kallistuminen sekä työvoimakustannukset. Hintojen korotukset vaikeuttavat..
KKolumni: On aika pestä ruumis – Virkamiehet ja hallitus ovat käyneet pandemia-aikana lakisotaa oman maan kansalaisia, kulttuuri- ja ravintola-aloja vastaan
”Huoli terveydenhuollon kantokyvystä koronan aikana on seurausta poliittisista ja ideologisista arvovalinnoista, joiden takia kansalaisten suojeleminen toisaalla on johtanut tragediaan toisaalla. Siten ravintolat- ja kulttuurialat ovat..
RRavintolat siirtyvät muovirahasta virtuaalivaluuttaan – Digikolikoista etsitään pelastusta korona-ahdingossa
Koronarajoitusten poistumista odottelevat ravintolat joutuvat jatkuvasti keksimään uusia keinoja, jotta ne pystyvät sinnittelemään viimeiset viikot ennen pääministeri Sanna Marinin (sd.) lupaamia rajoitusten poistamisia. Ravintolaketju Happy..
BBurgerimies Akseli Herlevi: ”Mulle alkaa aidosti pikkuhiljaa riittää!”
Ravintolayrittäjä ja Suomen tunnetuin burgerimies Akseli Herlevi kirjoitti perjantai-illan #nytriittää-kynttilämielenilmauksen yhteydessä avoimen päivityksen Facebookiin. Kirjoituksessa Herlevi kertaa kahden viime vuoden aikaisia tuntojaan. Puheenvuoro auttaa osaltaan..
RRavintolayrittäjien kapina kytee – Kynttilämielenosoitus alan koronasyrjintää vastaan tänä iltana
Ravintolaväen mitta on ääriään myöten täynnä maan hallituksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön toimiin alan kaltoin kohtelemisessa. Sosiaalinen media on koko alkuvuoden tulvinut tulikivenkatkuisia kirjoituksia ravintoloiden..
EEspanjan pääministeri Pedro Sanchez: ” Espanja asemoi pandemian tavalliseksi flunssaksi”
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ilmoittanut, että maan hallitus valmistelee perustavanlaatuista muutosta koronapandemiaa koskevaan strategiaan. Espanjalla on suunnitelma alentaa pandemia tavalliseksi flunssaksi. Pääministeri Sanchezin mukaan..
KKolumni rokottamattomista, ravintoloista, koronapassista, älämölöstä, snowflake-pääministeristä ja kuinka virus tottelee Suomen hallitusta
”Elämme outoja aikoja. Välillä viikot ovat vielä oudompia kuin Uusi normaali keskimäärin. Kun ravintolat ohjattiin koronapassin käyttöön, ajatuksena oli vauhdittaa rokottamattomia ottamaan rokotus. Samalla ravintoloihin..
RRavintolaväen avoin kirje ministeri Krista Kiurulle vaatii koronarajoituksista luopumista
Kaksikymmentä tunnettua ravintoloitsijaa ja ravintolatyöntekijää lähetti tiistaina avoimen kirjeen ravintolarajoituksista vastaavalle perhe-ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle. Alan ammattilaiset vaativat ravintoloihin kohdistuvien turhien rajoitusten ja säädösten purkamista...
MMaRa hoputtaa hallitusta avaamaan ravintoloiden rajoituksia mahdollisimman nopeasti – Alan konkurssnäkymät synkkenevät
Matkailu- ja ravintola-alalle jo toinen peräkkäinen menetetty kevätsesonki käy kalliiksi. Lähes 30 prosenttia alan yrityksistä on tällä hetkellä konkurssiuhan alla. MaRa vaatii hallitusta aloittamaan ravintoloita..
MMielipidekirjoitus: Elämä vastaan elämä – koronasulkupäätökset ovat poliittisia, mutta niiden vaatimat uhraukset ovat mittavat
Tuotantotalouden professori Paul Lillrank, taloustieteen dosentti Tuomas Malinen ja kirurgian erikoislääkäri Ville-Veikko Elomaa katsovat, että liikkumista ja elinkeinoja rajoittavien sulkujen hyödyistä ei ole varmaa tietoa,..
RRavintola-alan työntekijöiden ahdinko kestänyt jo vuoden – joka toisella vakavia toimeentulo-ongelmia
PAMin kyselyn mukaan joka toinen mara-alojen työntekijä kertoo toimeentulonsa heikentyneen merkittävästi koronakriisin aikana. Vuoden aikana yhä useampi on joutunut kohtaamaan omassa taloudessaan toimialalle koronasta aiheutuneet..
NNoHon koronavuosi 2020 oli 24 miljoonaa tappiolla – uusi rahoitussopimus mahdollistaa jälleenrakennusvaiheen
NoHo Partners julkisti tänään vuoden 2020 tilinpäätöksensä. Yhtiö toimi vuoden 2020 viimeisellä kvartaalilla rajoitetussa toimintaympäristössä kaikissa sen toimintamaissa. Koko tilikauden 2020 liikevaihto oli 156,8 miljoonaa..
““Me emme pyydä almuja, haluamme vain tehdä työtämme.” – Espanjassa käytetään jo nälkälakkoa mielenilmauksena ravintoloiden sulkemista vastaan
Ravintola- ja catering -yritysten omistaja Alfonso Beltrán aloitti nälkälakon viime sunnuntaina Espanjassa Toledon naapurikaupungissa Torrijosissa. Beltrán on majoittunut telttaan pääkirkon ovelle. Mielenilmausta seurataan Espanjassa valtakunnallisena..
KKolumni (vailla illuusioita): kuluva vuosi on ravintola-alalle viime vuotista rankempi – hallitus viimeistelee tuhoa
Kuluvasta vuodesta on tulossa samaa kuraa kuin viime vuodestakin. Jopa pahempi, sillä koronarajoitusten ja pelon luomat asiakaskäyttäytymisen muutokset realisoituvat yritysten konkursseina ja lopetuksina. Ravintola-, hotelli-,..
RRavintola-alalla luvassa musta helmikuu – Verottaja alkoi hakea yrityksiä konkurssiin
Maanantaina voimaan tullut uusi väliaikainen konkurssilaki antaa velkojalle mahdollisuuden hakea velallisyrityksen konkurssiin, jos velallinen ei ole maksanut selvää ja erääntynyttä saatavaa 30 päivän kuluessa maksukehotuksesta...
KKantapöydässä: Tipaton tammikuu on kuolinisku ravintoloille – Nyt jos koskaan kannattaa piipahtaa yhdellä
Raittiusväen masinoimat Tipaton tammikuu ja Huikaton helmikuu -kampanjat ovat pahinta, millä ravintola-alaa voidaan kiusata parin seuraavan kuukauden aikana. Nyt jos koskaan kannattaa käydä lähikuppilassa yhdellä..
NNoHo Partners irtisanoo 55 työntekijää – lomautukset jatkuvat kevääseen saakka
NoHo Partners on saanut päätökseen yt-neuvottelut ja organisaation uudelleenjärjestelyt toimintansa sopeuttamiseksi. Neuvottelut johtavat 55 työtehtävän vähentämiseen ja 15 osa-aikaistamiseen kotimaassa. Lisäksi ravintolakonsernin henkilöstöä koskevat lomautukset..
RRavintoloiden aukioloajat kiristyvät lauantaina useissa maakunnissa
Koronaepidemian leviämisvaiheessa olevien Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien ravintolat ja kahvilat noudattavat lauantaista alkaen samoja rajoituksia, jotka ovat jo voimassa Uudellamaalla. Sääntely tiukkenee myös..
VViiteen maakuntaan tiukimmat koronarajoitukset – Muualla ravintolan voi avata yökahvilana tunti sulkemisen jälkeen
Valtioneuvosto päätti torstaina, että Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa alkoholijuomien anniskelu pitää lopettaa viimeistään kello 22 ja ravintolat on suljettava kello 23 tai..
PPAM: Matkailu- ja ravintola-alan työntekijöille on koittamassa ankara talvikausi
Liki jokainen matkailu- ja ravintola-alan työntekijöistä uskoo, että koronaepidemia heikentää yritysten myyntiä lähikuukausina. Tärkeimpänä syynä myynnin supistumiseen työntekijät pitävät Suomen hallituksen ja viranomaisten asettamia rajoituksia...
SSotkuhan tästä taas tuli! – Virallisesti Suomessa ei ole ravintoloita, on vain anniskelupaikkoja ja ravitsemisliikkeitä
Jälleen kerran ravintola-ala on saanut seurata itseään koskevaa elinkeinotoiminnan rajoittamista, jossa on kaikki farssin tunnusmerkit. Se, että perustuslakivaliokunta on joutunut toistuvasti puuttumaan hallituksen lakiesitysten sisältöön..
NNoHo Partners pyytää oikeusasiamiestä tutkimaan tartuntalain ravintoloita koskevien säädösten valmistelut
Ravintolakonserni NoHo Partners on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan STM:n toiminnan lainmukaisuuden tartuntatautilain ravintola-alaa koskevan muutosesityksen ja valtioneuvoston asetuksen valmistelun aikana. Hallitus antoi 1. lokakuuta eduskunnalle..
KKolumni: Valheiden valtakunta – kuinka ravintoloista tuli yhteiskunnan vihollisia ja alan työntekijöistä hylkiöitä
On selvää, että hallitusta on johdettu ravintoloiden suitsimiseen keskittyvässä päätöksen teossa harhaan. Elämme oikeusvaltioperiaatteen kannalta vaarallista aikaa. Viranomaisten uskottavuus on romahtanut, ja politiikalta on pudonnut..
RRavintolatoimijat lähettivät avoimen kirjeen ministeri Krista Kiurulle
Satakunnan Kansan etusivulla ilmestyi perjantaina avoin kirje ministeri Krista Kiurulle. Kirjeen allekirjoittajina on NoHo Partnersin toimitusjohtajan Aku Vikströmin lisäksi moni satakuntalainen ravintolatoimija. Kirje julkaistiin myös..
FFaktat tiskiin! -mielenilmaus kokosi satoja ravintola-ammattilaisia Helsingin Kansalaistorille
Faktat tiskiin! -mielenilmaus kokosi edustavan joukon ravintola-alan ammattilaisia Helsingin Kansalaistorille torstaina iltapäivällä. Ravintolaväki vastusti valtioneuvoston viiteen maakuntaan asettamia tiukkoja rajoituksia, sillä niillä on suuret vaikutukset..
RRavintolaväki kokoontuu mielenilmaukseen liian ankaria koronarajoituksia vastaan
Faktat tiskiin! -mielenilmaus kokoaa ravintola-alan ammattilaisia ja heidän edunvalvojiaan Helsingin Kansalaistorille torstaina iltapäivällä. Ravintolaväki kertoo tehneensä kaikkensa, jotta koronavirus ei leviä ravintolatilojen tai työntekijöiden kautta...
RRavintolat kaipaavat viranomaisilta päätöksiä, milloin eri alueilla otetaan käyttöön tiukennetut koronarajoitukset
Ravintoloitsijat odottavat hämmentyneinä ja epätietoisina, millä alueilla tullaan ottamaan käyttöön aukioloaikoja, anniskelua ja asiakaspaikkojen määriä koskevat lisärajoitukset. THL ei ole vielä päättänyt, mitkä maakunnat ovat..
VViranomaisilta ei vieläkään tarkkoja perusteluja ravintoloiden toimimisesta koronalinkoina – Rajoitukset voimaan viikon kuluttua
THL:n torstaina julkaisema raportti kertoo, että koronatartuntoja on tapahtunut lähinnä perhepiirissä, yksityisissä juhlissa, työpaikoilla, harrastuksissa ja oppilaitoksissa. Raportin mukaan lukuisten tartuntojen alkulähde kuitenkin on ravintoloissa..
KKolumni: Virukselle ravintolarajoitukset ovat yhdentekeviä, mutta ravintola-alalle ja sen työntekijöille päätökset ovat kuolemaksi
”Olemme parhaillaan todistamassa kehityskulkua, joka on pidemmässä perspektiivissä sekä tragedia että yhteiskunnallinen murroskohta. Ravintolat, jotka selvisivät kevään rajoitustoimista, joutuvat toisen kerran hengissä selviämisen taisteluun. Tällä..
VViro aikoo järjestää Bocuse d’Or -kisan Euroopan karsinnat kiihtyvästä korona-aallosta huolimatta
Viron hallitus antaa tukensa, jotta Bocuse d’Or -kilpailun karsinnat voidaan järjestää Tallinnassa runsaan kahden viikon kuluttua. Korona-aalto kiihtyy eri puolilla Eurooppaa. Saku Suurhalliin ollaan luomassa..
TTanska ja Viro kiristivät uudelleen ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja koronan takia – EU-alueen tilanne pahenee
Tanskan hallitus määräsi torstaina suur-Kööpenhaminan sulkemaan ravintolat kello 22. Lisäksi asiakkaille asetettiin kasvomaskipakko. Perjantaina iltapäivällä Tanskan hallitus määräsi rajoitukset koskemaan koko maata. Siten Tanskan ilta-..





