Kategoria: Juomat
AAlkoholijuomien myynti vähenee – Alko menettää merkitystään juomakauppiaana
Alkoholijuomien myynti vähenee kotimaassa vuosi vuodelta. Myynnin väheneminen heijastuu eniten Alkon liikevaihtoon ja tulokseen. Alko menettää jatkuvasti merkitystään juomakauppiaana. Päivittäistavarakaupoissa myyntirajan nostaminen kahdeksaan prosenttiin ei..
KKantapöydässä: Kurvin lennonjohto sulkee ovensa – Kolme Kaisaa lopettaa yli 60 vuoden jälkeen
Osa helsinkiläistä kapakkahistoriaa painuu muistojen kultaisille lehdille, kun Kurvissa toimiva näköalaravintola Kolme Kaisaa sulkee ovensa vuodenvaihteeseen mennessä. Lennonjohdoksi kutsuttu Kolme Kaisaa avasi ovensa syksyllä 1964...
EEduskunnan viinasirkus – farssi, jossa logiikka sammui ennen valomerkkiä
Eduskunta on jälleen näyttänyt, että suomalainen alkoholipolitiikka on enemmän tunne- kuin tietopohjaista teatteria. Kotiinkuljetusta koskevan alkoholilain lähetekeskustelusta muodostui keskiviikkona farssi, jossa faktoilla oli melko pieni..
MMalja paremmalle maailmalle – juomakulttuuri auttaa yhteisöjä rakentamaan luottamusta, edistää luovuutta ja lujittaa poliittista päätöksentekoa
Alkoholi toimii sosiaalisena voiteluaineena juhlissa ja kokoontumisissa sekä pariutumisen rituaaleissa. Harvemmin kuitenkaan pohditaan päihtymyksen historiallista merkitystä yhteiskuntien muodostumisessa. Brittiprofessori Edward Slingerland väittää, että alkoholi auttaa..
TTeerenpelin Anssi Pyysing nimettiin maailman viskialan vaikuttajien joukkoon
Lahtelaisen Teerenpeli Panimo & Tislaamon yrittäjä Anssi Pyysing on valittu Whisky Magazine -lehden Hall of Fameen ensimmäisenä suomalaisena viskialan vaikuttajana. Tunnustus myönnetään viskialalla ansioituneille henkilöille...
RRuokakaupat myyvät jo nyt enemmän mietoja viinejä kuin Suomen ravintolat yhteensä
Enintään 8-prosenttisten alkoholijuomien myynnin salliminen päivittäistavarakaupoissa on muuttanut peruuttamattomasti viinikaupan rakennetta. Anniskelun osuus mietojen viinien myynnistä on enää runsaat 11 prosenttia. Se on pienempi kuin..
KKun kuuden suomalaisen viskitislaamon henki suljettiin samaan pulloon, syntyi maailman onnellisin viski ja kansallisen identiteetin julistus
Viikko sitten uutisoitiin, kuinka kuusi suomalaista viskitislaamoa yhdistivät voimansa ja loivat Kuusikko Finnish Blended Malt Whisky -yhteispullotteen. Seuraavassa artikkelissa Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki pohtii..
MMetro-tukku ja Nordalco yhdistivät voimansa – Luvassa entistä parempaa viinipalvelua horeca-asiakkaille
Horeca-alan tukkukauppa Wihuri Metro-tukku sekä viinien ja muiden alkoholijuomien maahantuoja Nordalco ovat solmineet strategisen viinikumppanuuden, joka tarjoaa entistä laajemman valikoiman sekä tarjoaa yhä paremman palvelun..
EEssayah kytki Alkon monopolin Suomen hakemukseen EU:n viinialueesta
Maa- ja metsätalousministeriö on saanut valmiiksi Suomen hakemuksen EU:n viinintuottajamaaksi. Suomen tavoitteena on päästä mukaan viinintuottajamaiden luetteloon 2028, jolloin seuraava EU:n maatalouspolitiikan CAP-kausi käynnistyy. Ministeri..
KKeskustan kansanedustajat vaativat ministeri Sari Essayahilta selvitystä Suomen liittymisestä EU:n viinialueeseen
Kolme keskustan kansanedustajaa perää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayhilta (kd.) selvitystä, aikooko Suomi liittyä EU:n viinintuottajamaiden luetteloon. Vesa Kallio, Tuomas Kettunen ja Anne Kalmari vaativat..
KKolmen viinibaarin Tour des Vins -kiertueella nimekkäät viinibaarit vaihtavat keskenään paikkaa ja kaupunkia
Kolme eri ravintolaa, kolme eri kaupunkia, viini yhteisenä intohimona. Tamperelainen Villit ja Viinit, turkulainen Viinihuone Vinossa ja helsinkiläinen Grape Wine Bar siirtyvät toistensa baaritiloihin ja..
BBrew Seeker palkkasi 2000-luvun vaihteen pienpanimogurun vauhdittamaan oluiden maahantuontia
Helsinkiläinen panimojuomien maahantuoja ja jakelija Brew Seeker on palkannut hollantilaissyntyisen Ronald de Waalin ja lahtelaisen ravintola-ammattilaisen Kaapo Miettisen vahdittamaan oluiden ja muiden juomien maahantuontia ja..
OOlut on suosituin kesäjuoma – Suomalaisille maistuu paremmin vehnäolut ja tumma lager kuin IPA
Olut on kesän suosituin panimojuoma. Panimoliiton teettämän kyselyn mukaan eniten suomalaiset ostavat perinteistä vaaleaa lageria. Oluttyyleistä toiseksi eniten maistuu vehnäolut ja kolmantena oluenjuojat suosivat tummaa..
UUkrainalaista Obolon-olutta on myyty Suomessa jo yli miljoona litraa – Ukrainaa autetaan tölkki kerrallaan
Juoma-alan ammattilainen Henry Johansson pohti Venäjän hyökkäyssodan alettua, miten voisi auttaa Ukrainaa. Vastaus oli omassa ammatissa ja syntyi päätös tuoda olutta Ukrainasta. Mahdottomasta tuli mahdollista..
OOlvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä siirtyy Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajaksi
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on nimittänyt Olli Heikkilän yhtiön toimitusjohtajaksi. Heikkilä siirtyy uuteen tehtävään Olvin markkinointijohtajan paikalta. Heikkilällä on pitkä kokemus panimoteollisuudesta. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 19...
AAlkoholilaki eduskuntaan ensi viikolla – vahvojen lonkeroiden tulo kauppoihin mahdollista
Sosiaali- ja terveysministeriö on saanut valmiiksi esityksen uudesta alkoholilaista. Tavoitteena on, että hallitus jättää lakiesityksen eduskunnan käsiteltäväksi ensi viikolla. Enintään 8,0 prosenttia vahvojen tislepohjaisten juomien..
MMetro Wines tarjoaa kokonaisvaltaista viinikumppanuutta alan murroksessa
YHTEISTYÖARTIKKELI Seuraamme mielenkiinnolla viinialan lähivuosien muutoksia Alkon aseman muuttuessa samalla, kun viinien myyntiä vapautetaan ruokakauppoihin muun Euroopan tapaan. Wihuri Metro-tukun Metro Wines on ravintoloille suunnattu,..
KKolumni: Katteet tapissa, mutta viinilistat vinossa ja konseptit kadoksissa
Konsultoiva sommelier Petri Pellinen avaa kolumnissaan, kuinka tiukkoina aikoina punnitaan ravintoloiden juomatoimintojen osaaminen. Valtaosalle ravintoloitsijoista viini on kuin sivunäytös, jolla pyritään keräämään ne katteet, jotka..
OOnniravintolat laajensi ilmailuhenkisten cocktailbaarien konseptiaan Helsingissä
Drinkkeihin ja käsityöoluisiin erikoistunut Gate H11 avasi ovensa viikonloppuna Helsingin Alppiharjussa. Helsinginkatu 11:ssä toimiva ilmailuhenkinen baari tarjoaa laajan cocktailien ja käsityöoluiden valikoiman. Onniravintolat on remontoinut..
HHallitusneuvos Ismo Tuominen erosi STM:stä – uuden alkoholilain voimaantulo siirtyy kevääseen
Yli 20 vuotta valmistelevana ja johtavana virkamiehenä Suomen alkoholilain sisältöihin vaikuttanut hallitusneuvos Ismo Tuominen on eronnut sosiaali- ja terveysministeriön palveluksesta. Tuomisen viimeinen työpäivä STM:ssä oli..
KKantapöydässä: Uusi alkoholilaki tulee voimaan ensi vuoden alussa – laki valmistellaan kiireellisenä
Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on, että ruokakaupat, marketit ja kioskit saavat ensi vuoden alusta myydä enintään 8-prosenttisia alkoholijuomia, mikäli ne on valmistettu käyttämällä. STM..
KKantapöydässä: Kokoomus viinafundamentalistien ja monopoliuskovaisten panttivankina
Keskiviikkona kävi selväksi, että viinit eivät tule kauppoihin seuraavien viiden vuoden aikana. Kesäkuun neljästoista jää Suomen alkoholipolitiikan historiaan päivänä, jolloin oluenmyynnin vapauttamisessa tapahtui suurin muutos..
PPientislaamot vaativat väkeville juomille ulosmyyntioikeutta
Kolme suomalaista tislaamoa on aloittanut kampanjan, jolla ne vaativat valmistamilleen väkeville juomille ulosmyyntioikeutta suoraan tislauspaikalta. Tislaamojen mielestä ulosmyyntioikeus kasvattaisi vero- ja vientituloja sekä lisäisi tislaamojen..













