Tekijä: Heikki Kahkonen
RRavintoloiden aukioloajat kiristyvät lauantaina useissa maakunnissa
Koronaepidemian leviämisvaiheessa olevien Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien ravintolat ja kahvilat noudattavat lauantaista alkaen samoja rajoituksia, jotka ovat jo voimassa Uudellamaalla. Sääntely tiukkenee myös..
MMaakuntien pienpanimot rynnivät Helsinkiin – Ruosniemen Panimo avaa baarin ja myymälän Kaivopihalle
Pienpanimoiden avaukset tuovat vipinää käsityöoluiden tarjontaan Helsingissä. Ruosniemen Panimo avaa baarin ja olutkaupan Kaivopihan uuteen liikekeskukseen runsas viikko ennen joulua. Samassa korttelissa avautuu myös espoolaisen..
SSuomenlinnan Panimo siirtyy Fiskarsiin – Ruukkikylään tulossa käsityöjuomien keskus
Juomatalo Uniq Drinks keskittää kotimaisen juomatuotantonsa Fiskarsiin läntiselle Uudellemaalle. Suomenlinnan Panimon tuotanto siirtyy Vantaalta ruukkikylän Vanhaan Veitsitehtaaseen, jossa toimivat jo Fiskarsin Panimo, Ägräs Distillery ja..
KKorona sulkee fine dining -ravintoloita maailmalla – Kaksi kolmasosaa Michelin-tähtipaikoista on kiinni
Maailman Michelin-tähtiravintoloista 67 prosenttia on tällä hetkellä kiinni eri maiden koronarajoitusten ja -määräysten vuoksi. Michelin Guiden selvityksen perusteella Euroopan tähtiravintoloista lähes 90 prosenttia piti ovensa..
SSuomen Paras Olut -kilpailu uudistuu ensi vuonna – Olutliitto on uusi järjestäjä
Suomen Paras Olut -kilpailun järjestämisvastuu siirtyy Suomalainen Olut ry:ltä Olutliitolle. Suomen parhaat oluet julkistetaan ensi vuoden syyskuussa 11. kerran. Kilpailu hakee parhaillaan uusia yhteistyökumppaneita. Suomen..
TTamperelainen Pyynikin panimo avaa olutravintolan Eteläesplanadille Helsinkiin
Kansainvälistä mainetta niittänyt Pyynikin Brewing Company avaa olutravintolan Helsingin keskustaan marras-joulukuun vaihteessa. Pyynikin Taproom Helsinki tulee Esplanadin puiston varrelle osoitteeseen Eteläesplanadi 14. Luvassa on laaja..
LLähes puolikiloinen suomalainen jättitryffeli myydään 2000 eurolla – tuloilla jouluaterioita lapsiperheille
Tuhansien eurojen arvoinen suomalainen ennätystryffeli on nähtävissä viikonvaihteen ajan Helsingin keskustan Food Market Herkussa. Peräti 424 grammaa painavan burgundintryffelin hyväntekeväisyyshinta on 2000 euroa. Myyntihinta lahjoitetaan..
VViiteen maakuntaan tiukimmat koronarajoitukset – Muualla ravintolan voi avata yökahvilana tunti sulkemisen jälkeen
Valtioneuvosto päätti torstaina, että Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa alkoholijuomien anniskelu pitää lopettaa viimeistään kello 22 ja ravintolat on suljettava kello 23 tai..
PPAM: Matkailu- ja ravintola-alan työntekijöille on koittamassa ankara talvikausi
Liki jokainen matkailu- ja ravintola-alan työntekijöistä uskoo, että koronaepidemia heikentää yritysten myyntiä lähikuukausina. Tärkeimpänä syynä myynnin supistumiseen työntekijät pitävät Suomen hallituksen ja viranomaisten asettamia rajoituksia...
KKoronakriisi ei pelota – Ravintolaketju Onniravintolat avaa oman panimon Helsinkiin vuodenvaihteen jälkeen
Helsinkiläinen Onniravintolat perustaa oman olutpanimon Mannerheimintiellä toimivan Olutravintola Viiden Pennin yhteyteen. Kyseessä ei ole Viiden Pennin ravintolapanimo, vaan korkealuokkaisiin ja trendikkäisiin oluisiin tähtäävä erillinen panimo..
MMikko Kaukonen selätti afrikkalaisen ankeriasmonnin Euroopan Bocuse d’Or -kilpailussa
Etelä ja pohjoinen kohtasivat sananmukaisesti, kun Mikko Kaukosen Suomen joukkue kokkasi afrikkalaista alkuperää olevaa jättikonnamonnia Bocuse d’Or kilpailun Euroopan-karsinnoissa Tallinnassa. Kisan toisena pääraaka-aineena ollutta kalaa..
MMikko Kaukosen johtama Suomen joukkue taisteli hienosti itsensä kokkiolympialaisten finaaliin
Norja voitti kokkien olympialaisten Bocuse d’Orin karsintakilpailun, joka käytiin torstaina ja perjantaina Tallinnassa. Hopeaa otti Tanska. Ruotsi sijoittui kolmanneksi. Suomi oli tiukassa kilpailussa viides. Vaikeasta..
SSurunauhoissa kilpaileva Suomen Bocuse d’Or -joukkue tähtää mitaleille Euroopan-karsinnassa Tallinnassa
Suomen kokkijoukkue kilpailee tänään mitalisijasta ja pääsystä Bocuse d’Or -kilpailun helmikuun finaaliin Tallinnassa järjestettävissä Euroopan-karsinnoissa. Joukkue esiintyy surunauhoissa keskiviikkona menehtyneen Suomen Bocuse d’Or Akatemian presidentin..
NNoHo Partners pyytää oikeusasiamiestä tutkimaan tartuntalain ravintoloita koskevien säädösten valmistelut
Ravintolakonserni NoHo Partners on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan STM:n toiminnan lainmukaisuuden tartuntatautilain ravintola-alaa koskevan muutosesityksen ja valtioneuvoston asetuksen valmistelun aikana. Hallitus antoi 1. lokakuuta eduskunnalle..
AAlko tekee tiliä korona-aikana – mietojen viinien myynti on lisääntynyt huimasti viime vuoteen verrattuna
Alkon juomamyynti jatkaa vahvaa kasvuaan. Monopoliyhtiön litramyynti lisääntyi tammi-syyskuussa yli 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Eniten myyntiä ovat kasvattaneet miedot viinit. Myös väkevien ja oluen kauppa..
RRavintolatoimijat lähettivät avoimen kirjeen ministeri Krista Kiurulle
Satakunnan Kansan etusivulla ilmestyi perjantaina avoin kirje ministeri Krista Kiurulle. Kirjeen allekirjoittajina on NoHo Partnersin toimitusjohtajan Aku Vikströmin lisäksi moni satakuntalainen ravintolatoimija. Kirje julkaistiin myös..
FFaktat tiskiin! -mielenilmaus kokosi satoja ravintola-ammattilaisia Helsingin Kansalaistorille
Faktat tiskiin! -mielenilmaus kokosi edustavan joukon ravintola-alan ammattilaisia Helsingin Kansalaistorille torstaina iltapäivällä. Ravintolaväki vastusti valtioneuvoston viiteen maakuntaan asettamia tiukkoja rajoituksia, sillä niillä on suuret vaikutukset..
RRavintolaväki kokoontuu mielenilmaukseen liian ankaria koronarajoituksia vastaan
Faktat tiskiin! -mielenilmaus kokoaa ravintola-alan ammattilaisia ja heidän edunvalvojiaan Helsingin Kansalaistorille torstaina iltapäivällä. Ravintolaväki kertoo tehneensä kaikkensa, jotta koronavirus ei leviä ravintolatilojen tai työntekijöiden kautta...
SSTM suunnitteli ravintoloiden rajoituksia viikkoja ennen hallituksen päätöstä – Yökerhot pysyvät kiinni pikkujoulukauden ja uudenvuoden
STM päätti ravintoloiden rajoitusten ottamisesta käyttöön jo ennen koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen siirtymistä. Tämä käy ilmi STM:n elokuussa tekemästä hybridistrategian toimintasuunnitelmasta. Sen pohjalta hallitus teki päätöksen Suomen..
RRavintolat kaipaavat viranomaisilta päätöksiä, milloin eri alueilla otetaan käyttöön tiukennetut koronarajoitukset
Ravintoloitsijat odottavat hämmentyneinä ja epätietoisina, millä alueilla tullaan ottamaan käyttöön aukioloaikoja, anniskelua ja asiakaspaikkojen määriä koskevat lisärajoitukset. THL ei ole vielä päättänyt, mitkä maakunnat ovat..
VViranomaisilta ei vieläkään tarkkoja perusteluja ravintoloiden toimimisesta koronalinkoina – Rajoitukset voimaan viikon kuluttua
THL:n torstaina julkaisema raportti kertoo, että koronatartuntoja on tapahtunut lähinnä perhepiirissä, yksityisissä juhlissa, työpaikoilla, harrastuksissa ja oppilaitoksissa. Raportin mukaan lukuisten tartuntojen alkulähde kuitenkin on ravintoloissa..
VViro aikoo järjestää Bocuse d’Or -kisan Euroopan karsinnat kiihtyvästä korona-aallosta huolimatta
Viron hallitus antaa tukensa, jotta Bocuse d’Or -kilpailun karsinnat voidaan järjestää Tallinnassa runsaan kahden viikon kuluttua. Korona-aalto kiihtyy eri puolilla Eurooppaa. Saku Suurhalliin ollaan luomassa..
OOlvi seuraa huolestuneena Valko-Venäjän poliittista tilannetta – Tytäryhtiö Lidskoe Pivo tekee kovaa tulosta
Valko-Venäjän mielenosoitukset ja epävakaa poliittinen tilanne eivät ole suuresti vaikuttaneet Olvin omistaman Lidskoe Pivo -panimon toimintaan. Iisalmelaisyhtiö seuraa silti maan tilannetta huolestuneena. Lidskoe Pivo otti..
OOikeuskansleri tutkii kansanedustaja Mikko Kärnän kantelun STM:n hallitusneuvos Ismo Tuomisesta
Oikeuskanslerinvirasto on ryhtynyt tutkimaan kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk.) tekemän kantelun sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehen Ismo Tuomisen toimista. Kärnä pyysi 4. syyskuuta poliisia, eduskunnan oikeusasiamiestä ja..
KKantapöydässä: Korona esti olympialaisten 100-vuotisjuhlat Antwerpenissa – Ottakaamme silti lasi olutta ja siemaus geneveriä
Viiden Tähden piti raportoida tänä viikonloppuna iloisesta Antwerpenista, timanttien kaupungista, jossa maistuvat merenelävät, olut ja genever. Toisin kävi. Antwerpenin-reissu peruuntui koronapandemian vuoksi. Nyt elo-syyskuussa tuli..
RRavintolat ahdingossa Tallinnassa – jopa puolet vanhankaupungin paikoista saattaa sulkea ovensa lähikuukausina
Useat Tallinnan ravintolat ovat ajautumassa ahdinkoon lyhyen kesäsesongin jälkeen. Ketjuravintoloiden ohella pienet yrittäjävetoiset paikat joutuvat supistamaan toimintaansa ja sulkemaan oviaan. Samalla ravintoloitsijat pohtivat uusia konsepteja,..
OOlvin Lasse Aho valittiin ensimmäisenä suomalaisena Euroopan panimoiden liiton johtoon
Panimoliiton puheenjohtaja ja Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho aloittaa ensimmäisenä suomalaisena eurooppalaisen panimoalan etujärjestön, The Brewers of Europen, puheenjohtajana. Aho on toiminut Euroopan Panimoliiton hallituksessa vuodesta..
SSTM, tervetuloa osaksi yhteiskunnan normaaleja pelisääntöjä – Itsevaltaisten virkamiesten aika on ohi
Sosiaali- ja terveysministeriö on valtionhallinnon viimeinen linnake, jonne demokratian ja parlamentarismin säännöt eivät vieläkään yllä. Alkoholiasioista vastaava hallitusneuvos Ismo Tuominen on itsevaltiaan virkamiehen maineessa –..








