R

Ravintola on yhä harvemmin koronaviruksen tarttumis- ja altistumispaikka

Koronavirus leviää laajasti koko maassa. STM:n tilannekatsauksen mukaan virus tarttuu erityisesti perhepiirissä. Kahden viime viikon aikana noin puolet tartunnoista tapahtui samassa taloudessa asuvien kesken ja neljännes työpaikalla. Vain kaksi prosenttia tartunnoista on peräisin kahviloista ja ravintoloista.

Kahden viime viikon aikana uusista tartunnoista lähde saatiin selvitettyä koko maassa noin puolessa ja Helsinki-Uudellamaalla kolmanneksessa tapauksista. Uusista tartunnoista joka viides todettiin henkilöillä, jotka olivat karanteenissa.

Joka toinen tapauksista oli peräisin samassa taloudessa asuvilta ihmisiltä ja noin neljännes työpaikoilta. Harrastusten yhteydessä tapahtuneet tartunnat ovat hieman vähentyneet. Nyt niitä oli noin 4 prosenttia. Ravitsemisliikkeisiin tartunnoista liitettiin vain pari prosenttia.

Valtaosa tartunnoista todetaan edelleen nuoremmissa ikäluokissa ja työikäisillä aikuisilla. Oppilaitoksissa on edelleen runsaasti joukkoaltistuksia.

Taudista parantuneita arvioidaan olevan reilut 18 000, mikä on noin 70 prosenttia tapauksista. Suomessa on keskiviikkoiltaan mennessä todettu 25 882 koronavirustartuntaa. Tautiin liittyviä kuolemia on 408.

STM:n tilannearvioraportti 2.12.2020.

 

Facebook Comments