K

Koronakriisi ei pelota – Ravintolaketju Onniravintolat avaa oman panimon Helsinkiin vuodenvaihteen jälkeen

Helsinkiläinen Onniravintolat perustaa oman olutpanimon Mannerheimintiellä toimivan Olutravintola Viiden Pennin yhteyteen. Kyseessä ei ole Viiden Pennin ravintolapanimo, vaan korkealuokkaisiin ja trendikkäisiin oluisiin tähtäävä erillinen panimo Mad Hopper Brewing Company. Ensi vuoden alussa toimintansa aloittavaa panimoa vetämään on palkattu panimomestari ulkomailta.

Helsingin Mannerheimintie saa olutpanimon 90 vuoden tauon jälkeen. Mad Hopper Brewing Companyn rakennustyöt käynnistyivät Taka-Töölön legendaarisessa ravintolakorttelissa kuluvan lokakuun alussa. Laadukkaita oluita valmistavan pienpanimon on tarkoitus olla valmis vuodenvaihteessa. Ensimmäisiä oluita päästään maistamaan helmikuussa 2021.

Mad Hopper Brewing Company remontoidaan Mannerheimintie 53–55:ssä sijaitsevien asuintalojen kellarikerroksiin. Osa panimosta tulee yleisön näkyviin olut- ja ruokaravintola Viiteen Penniin. Kyseessä ei ole kuitenkaan Viiden Pennin ravintolapanimo, vaan itsenäinen pienpanimo.

Mad Hopper -panimon rakentaminen alkoi kellarikerroksen purkutöillä. Kuva: Arto Holappa.

Panimohankkeessa on kyse rohkeasta ja tietoisesta investoinnista, jonka myötä on tarkoitus valaa uskoa tulevaisuuteen juoma- ja ravintola-aloilla.

Panimohankkeen taustalla on perheyhtiö Onniravintolat, jolla on useita ravintoloita Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla.

”Olemme suunnitelleet panimoa Helsinkiin jo liki viisi vuotta. Hanketta varten olemme luoneet yhteyksiä alan johtaviin asiantuntijoihin ja valmistajiin sekä tutustuneet kymmeniin panimoihin eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa”, kertoo hankkeen vetäjä ja yhtiön toimitusjohtaja Gianjot ”Dollar” Singh.

Mad Hopper tulee seuraamaan alan kansainvälisiä trendejä ja virtauksia, mutta myös toimimaan edelläkävijänä Suomessa. Kaiken keskellä on ajattelu korkeasta laadusta.

Panimon designista ja näkyvien osien yhdistämisestä ravintolamiljööseen vastaa sisustussuunnitetlija Jaana Ekman Visionary Design Partners Helsingistä. Ekmanin käsialaa oli myös Viiden Pennin sisustuksen suunnittelu kuusi vuotta sitten tehdyn remontin jälkeen.

”Laatuajattelu ohjaa toimintaamme. Tähtäämme siihen, että oluemme ovat maukkaita sekä teknisesti korkeatasoisia ja virheettömiä. Sen varmistavat parhaat raaka-aineet sekä mahdollisimman pieneen ympäristönkuormitukseen ja tehokkaaseen energiansäästöön perustuva panimotekniikka”, Singh perustelee.

Dollar Singh sanoo, että panimohanke on pitkään harkittu investointi, joka luo positiivista uskoa tulevaisuuteen. Kuva: Arto Holappa.

Mad Hopper Brewering Company on palkannut panimomestarin ulkomailta. Hän saapuu Suomeen lähiviikkoina.

”Julkistamme panimomestarin nimen ja kotimaan hieman myöhemmin, kun hän aloittaa työnsä Mad Hopperissa. Joka tapauksessa kyseessä on koulutettu ja rutinoitunut visionääri, joka tulee sellaisesta maasta ja kulttuurista, jossa craftoluiden valmistaminen on Suomea edellä”, Singh perustelee.

Panimon laitteet ovat alan uusinta teknologiaa. Kaupunkimiljööseen liittyvä ympäristöajattelu on tärkeässä roolissa.

Tuotantokapasiteetti on alussa 100 000 litraa vuodessa. Sitä on tarkoitus kasvattaa pikkuhiljaa. Panimotekniikka mahdollistaa innovatiivisen ja teknisesti haastavien oluiden valmistamisen.

”Panimomestari on jo aloittanut oluiden suunnittelun. Valikoimassa tulee olemaan hyvin laaja kattaus tämän hetken suosituimmista kansainvälisistä oluttyyleistä. Me pyrimme hyvään asiakassuhteeseen. Luovus ja kekseliäisyys ovat toimintamme moottoreita.”

Mad Hopper -panimo rakennetaan Ravintola Viiden Pennin ja osittain myös naapuritalon kellarikerrokseen. Kuva: Heikki Kähkönen.

Vanha asuinkortteli asettaa omat haasteensa Mad Hopper Brewig Companyn rakentamiselle. Mannerheimintie 53:ssa oleva asuintalo on valmistunut vuonna 1939 ja Mannerheimintie 55:n rakennus välirauhan aikana 1940.

Rakennusten kellarikerrokset remontoidaan suurelta osin uusiksi. Purkaminen ja uuden rakentaminen ovat vaatineet pitkää ja huolellista suunnittelua, sillä taloissa asutaan koko ajan.

”Hanke etenee vauhdilla, mutta asukkaiden kanssa yhteistyössä. Elämme kaupunkiympäristössä. Pyrimme mahdollisimman tehokkaaseen jätteiden kierrätykseen sekä veden muiden raaka-aineiden käyttöön. Lähtökohtamme on, että oluenvalmistuksesta ei aiheudu haju- ja muita haittoja talojen ja lähiseudun asukkaille”, Singh lupaa.

Mad Hopper on ensimmäinen olutpanimo Helsingin Mannerheimintiellä 90 vuoteen. Töölön Olutpanimo sijaitsi vuosina 1927–31 nykyisen Mannerheimintie 82:n kohdalla, vain puolen kilometrin päässä tulevasta panimosta. Töölön Olutpanimo toimi kieltolain aikana, joten se sai valmistaa vain mietoa mallaskaljaa.

Onniravintolodien ravintolaryppääseen kuuluu kymmenen ravintolaa. Ne ovat Viisi Penniä ja sen vieressä toimiva Mexi, rockbaari Boothill ja drinkkibaari Gate A21 Kampissa, yökerho- ja karaokebaari Crazy Horse, olutravintola Suski sekä ravintola Kolja Malmilla, olutravintola Black Bird Itäkeskuksessa, Bistro & Bar Fregatti Vuosaaressa sekä kortteli- ja ruokaravintola The Happy Red Onion Vantaan Myyrmäessä.

Mad Hopperin tunnuksena on hyvistä oluista pitävä heinäsirkka (engl. grasshopper).

Facebook Comments