Tekijä: Heikki Kahkonen
AAlko on järjestänyt maistelutilaisuuksia ilman anniskelulupia – Etiketti Klubin tastingit peruttu toistaiseksi
Valvira on ryhtynyt selvittämään, onko Alko rikkonut alkoholilaissa määriteltyjä vähittäismyynnin lupaehtoja järjestäessään maksullisia viinien maistelutilaisuuksia paikoissa, joissa ei ole anniskeluoikeutta. Alko ilmoitti tiistaina keskeyttävänsä koko..
BBryggeri Helsingin Sofia Imperial Stout nappasi mitalin maailmankuulussa olutkilpailuissa Saksassa
Bryggeri Sofia Imperial Stout -olut on saanut hopeamitalin kansainvälisessä European Beer Star 2018 -kilpailussa. Palkinnot jaettiin keskiviikkona BrauBeviale -messujen yhteydessä Nürnbergissä Saksassa. Yksityisten saksalaisten panimoiden..
AAnniskelun arvonlisäveron alentaminen toisi 2400 työpaikkaa ravintoloihin – asiakas hyötyisi hintojen laskusta
Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan anniskelun arvonlisäveron laskeminen 24:stä 14 prosenttiin lisäisi kaikkien ravintolapalveluiden kysyntää, myös ruoan myyntiä. Palvelujen ja tuotteiden myynnin lisäyksen kokonaisvaikutus kansantaloudelle olisi ..
SSaimaa Gastronomyn ruokaviikonloput on Suomen paras ruokamatkailutuote
Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun arviointiraati on valinnut Saimaa Gastronomyn yhteistyöverkoston ruokaviikonloput Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2019. Verkostoon kuuluu neljä yritystä, jotka ovat Hotelli Punkaharju, Sahanlahti Resort,..
OOnko perinteisten cocktailbaarien aika ohi? – Gate A21 luottaa edullisiin drinkkeihin ja käsityöoluisiin
Helsingin Annankatu 21:ssä avasi viikonloppuna ovensa baari Gate A21, joka tarjoaa monipuolisia drinkkejä ja pienpanimo-oluita. Ravintolan sisustuksessa näkvyin elementti on oikea lentokone. Ravintola aikoo tarjota..
KKantapöydässä: Sekasyöjien syyllistäminen ja vegaanien nuoleskelu saa jo naurettavia piirteitä
HOK-Elanto uudisti Chico’s ravintolansa Espoon Sellossa. S-ryhmän tiedote kertoo, että Chico´sin ruokalistalle on lisätty kasvisruokatarjontaa. Niinpä perinteisten burgereiden rinnalla nähdään mehukkaat vurgerit eli kasvisburgerit, jotka..
SSuomalaisen artesaaniginin mitalisade sai jatkoa – nyt kaksi kultamitalia Hongkongissa
Arctic Blue Ginin menestys on saanut jatkoa Honkongissa. Suomalainen artesaanigini on voittanut kultaa kahdessa eri sarjassa Kaukoidän merkittävimmässä juoma-alan kilpailussa. Viime keväänä markkinoille tullut Arctic..
NNorwegian – miten kaikki meni niinku omasta mielestä Barcelonassa perjantaina 13. päivä?
Norwegianin lento perjantaina 13. syyskuuta laskeutui Palma de Mallorcan sijaan Barcelonaan. Yhtiö jätti täyden koneellisen matkustajia El-Pratin lentokentälle oman onnensa nojaan hoitamaan itse jatkoyhteytensä. Norwegian..
MMomentin Group laajentaa juomien nettikauppaan – suomalaisyhtiö osti lähes puolet virolaisesta juomatalosta
Suomalainen juomien maahantuoja ja valmistaja Momentin Group laajentaa toimintaansa Baltiassa. Yhtiö on ostanut 49 prosentin osuuden virolaisesta juomatalosta eDrinks Oü:sta. eDrinks Oü on Virossa..
FFinnjävel tekee paluun Ismo Sipeläisen vetämänä Helsingin Taidehallissa
Ravintola Finnjävel avaa ovensa uusitulla konseptilla Helsingin Taidehallissa lokakuussa. Farangin paikalle tulevan ravintolan keittiömestarina aloittaa Ismo Sipeläinen, joka sijoittui neljänneksi Bocuse d’Or -kokkikisassa viime talvena..
RRestamaxin tulos notkahti – yhtiö terävöittää ydinliiketoimintojaan ja uusii nimensä loppuvuoden aikana
Henkilöstövuokrausyhtiö Smilen pörssilistauksen epäonnistuminen rasitti ravintolakonserni Restamaxin tulosta kolmannella vuosineljänneksellä. Restamax uusii nimensä loppuvuonna. Samalla alkaa konseptiuudistus 10 yhtiön omistamassa ravintolassa. Restamax aikoo jatkaa Royal..
BBryggeri Helsingillä muutosten syksy: Helsingin oluttiimiin tiukka vahvistus – Berliinin ravintola sulkee ovensa
Panimoravintola Bryggeri Helsinki vahvistaa osaamistaan, kun monipuolinen olutammattilainen Mikko Salmi ottaa osavastuun oluiden kehittämisestä. Yrityksen toiminta keskittyy toistaiseksi Helsingin Sofiankadulle, sillä olutavintola Bryggeri Helsinki in..
RRestamax lopettaa 200 työtehtävää – 40 muuttuu osa-aikaisiksi
Ravintolakonserni Restamaxin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Yhtiö kertoi maanantai-iltana pörssitiedotteessaan, että neuvottelut johtavat 200 tehtävän vähentämiseen ja 40 osa-aikaistamiseen. Yt-neuvottelut koskivat RR Holdingin ja sen tytäryhtiöiden..
KKolmelle suomalaiselle pienpanimolle yhteensä yli 200 000 oluttölkin jättitilaus Englannista
Suomalaiset pienpanimot ottavat merkittävän askeleen Britannian markkinoille. Pyynikin käsityöläispanimo, Maku Brewing ja Lumi Brewing ovat sopineet 210 000 tölkin kaupoista Brittein saarten tunnetuimman oluiden verkkokaupan,..
KKantapöydässä: Itä meidän – Itäkeskuksesta itään on Helsingissä monta hyvää olutravintolaa
Itäkeskuksen takainen Helsinki on suurimmalle osalle ihmisiä tuntematon, jopa pelottavakin, pala pääkaupunkia. Harva lähtee Itä-Helsinkiin oluelle, ellei kyseessä ole piipahdus Pikkulinnussa. Syvällä idässä on monta..
HHuoli ilmastonmuutoksesta hidastaa luomumyynnin kasvua – luomun osuus elintarvikekaupasta vain pari prosenttia
Luomutuotteiden myynti kasvaa yhä Suomessa, mutta kasvuvauhti on tasaantumassa. Luomun myynti lisääntyi vuoden aikana 7 prosenttia. Silti luomun osuus koko elintarvikekaupasta on yhä erittäin pieni,..
MMarkku Niemi edustaa Suomea sommelierien MM-kisoissa Belgiassa maaliskuussa
Ravintolapäällikkö Markku Niemi helsinkiläisestä Ravintola Pastiksesta vei nimiinsä sommelierien MM-kisojen karsintakilpailun maanantaina Helsingissä. Niemi edustaa Suomea sommelierin kansainvälisen yhdistyksen Association de la Sommellerie Internationalin mestaruuskisoissa..
PPohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan helmikuussa Norjassa
Michelinin hotelli- ja ravintolaopas julkistetaan ensimmäistä kertaa ensi helmikuusssa Norjan Trondheimissa. Trondheimin kaupunki on valinnut tunnuslauseekseen ”Home of Nordic Flavours”. Guide Michelinin ansiosta Norja nousee..
TTamperelaispanimon tavoitteena liki kymmenkertainen kasvu lähivuosina – tuhannet pienosakkaat tukena
Tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo on käynnistänyt osakeannin, jonka tavoitteena on koota jopa yli neljä miljoonaa euroa uuden tuotantolaitoksen ja esittelykeskuksen rakentamiseksi. Panimo aikoo kasvaa valtakunnalliseksi yritykseksi,..
PPanimoliiton puheenjohtaja Lasse Aho: Valtiovalta pitää panimoita veroautomaattina
Panimoala kamppailee veropaineiden alla. Samalla kun valtiovalta vuodenvaihteessa höllensi oluiden ja long drinkien myynnin sääntelyä, iski raippa toisella kädellä. Valmisteverot nousevat jälleen ensi vuoden alusta. Panimoissa käy..
NNahkiaisten perässä Nakkilassa – pyyntikausi alkoi perjantaina
Nahkiaisten pyynitkausi alkoi perjantaiyönä kellon lyötyä kaksitoista. Nahkiainen nousee loppukesällä merestä jokiin kutemaan. Yksi Suomen tunnetuimmaista nahkiaispaikkakunnista on Nakkila, Porin kupeessa, Satakunnassa. Kauden ensimäiset Kokemäenjoen..
EEuroopan pienpanimoiden liitto syntyi yhdeksän maan voimin – Suomi ei vielä mukana
Pienpanimoiden etujärjestöt yhdeksästä maasta ovat perustaneet Euroopan itsenäisten panimoiden liiton. Ruotsi ja Tanska ovat mukana. Suomen ja Baltian maiden pienpanimot eivät saaneet kutsua perustavaan kokoukseen. ..
KKämp, St. George, Klaus K ja Glo-hotellit vaihtavat omistajaa – norjalaismiljardöörin yhtiö osti 10 hotellia Helsingistä
Liki 200 hotellin Nordic Choice Hospitaly Group ottaa vahvan jalansijan Helsingin kärkihotellien markkinoista. Yhtiö ostaa Kämp Collection Hotelsin kaikki 10 hotellia, joiden joukossa ovat Kämp,..
A
Arctic Blue Ginin etiketti ja pullo saivat kultamitalin kansainvälisessä brändikilpailussa
Suomalaisen Arctic Blue Ginin muotoilu on saavuttanut kultaisen mitalin kansainvälisessä International Wine & Spirit Competition -brändikilpailussa. Käsityöginin suomalaisuutta hehkuvan etiketin on suunnitellut Luova Työmaa. Ilomantsissa..
RRavintola Nolla sulkee marraskuussa – perjantaina ravintola pokkasi ruokakulttuuripalkinnon
Hävikkivapaa ravintola Nolla sulkee ovensa Helsingin Kruununhaassa marraskuussa. Uusi Nolla avaa kuitenkin jo kolmen kuukauden kuluttua. Perjantai-iltana ELO-säätiö palkitsi Nollan vuoden ruokakulttuuripalkinnolla. Ravintola Nollan toiminta..
””Tämä on vastaisku v***tukselle!” – tähtikokki Matti Jämsen ei hyväksy erikoisruokavalioita laivaravintolassaan
Suomen Bocuse d’Or -joukkueen presidentti ja tunnettu ravintoloitsija Matti Jämsen aikko rikkoa illallisetiketin rajoja uudessa laivaravintolassaan. Jämsen perustaa kavereidensa kanssa väliaikaisen Soromnoo-ravintolan Helsingin Halkolaituriin kiinnitettyyn..
SSimo Pietarinen on Suomen ensimmäinen Makeamestari
Suomen ensimmäiseksi Makeamestariksi on valittu helsinkiläisessä Ravintola Demossa työskentelevä Simo Pietarinen. Kovatasoisen jälkiruokakisan voittanut Pietarinen sai palkinnoksi 4 000 euroa sekä kolmipäiväisen suklaakoulutuksen Valrhonan koulutuskeskuksessa..
NNoHo Partnersin kasvu etenee lähes suunnitelmien mukaisesti – pörssiyhtiö kaksinkertaisti liikevoittonsa alkuvuonna
Ravintola- ja henkilöstövuokrauksessa toimiva pörssiyhtiö NoHo Partners jatkoi kasvuaan alkuvuonna. Tammi-kesäkuun tuloskatsauksen mukaan yhtiön liikevaihto lisääntyi 122:sta 180 miljoonaan euroon. Liikevoitto kaksinkertaistui puolen vuoden aikana..








