H

Huoli ilmastonmuutoksesta hidastaa luomumyynnin kasvua – luomun osuus elintarvikekaupasta vain pari prosenttia

Luomutuotteiden myynti kasvaa yhä Suomessa, mutta kasvuvauhti on tasaantumassa. Luomun myynti lisääntyi vuoden aikana 7 prosenttia. Silti luomun osuus koko elintarvikekaupasta on yhä erittäin pieni, vain 2,4 prosenttia.

Pro Luomu ry arvioi, että luomutuotteita myytiin päivittäistavarakaupoissa yhteensä noin 350 miljoonalla eurolla aikavälillä 1.7.2018–30.6.2019. Myynti lisääntyi noin 7 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Arvio perustuu päivittäistavarakauppojen myyntitietoihin.

Luomumyynnin kasvuvauhti on hidastunut verrattuna muutamaan aiempaan kovan kasvun vuoteen, jolloin myynti nousi jopa 15 prosenttia. Kasvu on kuitenkin yhä selvästi ripeämpää kuin päivittäistavarakaupan kokonaismyynnin lisäys, joka tarkastelujaksolla oli 2,9 prosenttia.

Luomun kokonaiskasvua hidastaa luomumaidon myynnin lähes totaalinen pysähtyminen.

”Maito on luomumyynnin toiseksi isoin tuoteryhmä, joten sen merkitys on suuri. Ilmeisesti julkisuudessa käyty keskustelu nautojen ilmastopäästöistä on saanut osan ihmisistä suosimaan muita juomia maidon sijaan, myös kasviperäisiä juomia”, arvioi Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila.

Luomumaidon ja jogurttein myynti on vähentynyt. Kuva: Pixabay.

Pro Luomun mukaan kuluttajien kiinnostus luomuun ei ole hiipumassa, sillä esimerkiksi luomuhedelmien ja -vihannesten myynti kasvoi vahvasti. Kasvu oli merkittävää myös panimojuomissa, lastenruoissa ja keltaisissa rasvoissa. Niin ikään mehut ja mehukeitot sekä juustot lisäsivät myyntiään luomuna.

”Vaikka ilmastopuhe näyttää vähentäneen luomumaitotuotteiden myyntiä, se ei heijastu juustoihin eikä tuoreeseen luomulihaan, jonka myynti kasvaa hyvin”, Kottila toteaa.

Suhteelliseesti suurinta luomumyynnin kasvu on terveystuotteiden tuoteryhmässä.

Kottila arvelee, taustalla on trendijuoma kombuchan kysyntä luomuna. Sen sijaan maitopohjaisissa välipalatuotteissa kuten jogurteissa luomun myynti on laskenut.

”Aiemmin luomuvälipaloja käyttäneet ovat kenties siirtyneet vastaaviin proteiini- ja kasvistuotteisiin, joissa luomuvaihtoehtoja ei ole tarjolla. Markkinoille kaivattaisiin nyt uusia ja innovatiivisia kasviperäisiä luomutuotteita useisiin tuoteryhmiin”, Kottila huomauttaa.

Eniten luomuna ostetaan hedelmiä ja marjoja, nestemäisiä maitotuotteita, vihanneksia ja juureksia sekä kahvia ja kananmunia. Myydyin yksittäinen tuote on edelleen luomubanaani, jonka menekki lisääntyi tarkastelujaksolla entisestään.

Luomumunat käyvät yhä kaupaksi. Kuva: Heikki Kähkönen.

Korkeimmat markkinaosuudet omissa tuoteryhmissään luomulla on kasviöljyissä ja lastenruoissa sekä kananmunissa. Hyvin luomuna myyvät myös hiutaleet ja suurimot, jauhot, sokeri ja siirappi sekä kahvi ja tee.

Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on 2,4 prosenttia. Pro Luomun tekemä arvio ei sisällä maatilojen suoramyyntiä eikä Alkon myyntiä.

Alkolla on valikoimissaan lähes 1000 erilaista luomutuotetta, joista valtaosa on mietoja viinejä. Alkon myymälät myivät tänä vuonna tammi-heinäkuussa yhteensä 4,1 miljoonaa litraa luomutuotteita. Mietojen viinien litramyynnistä luomun osuus on jopa 13,7 prosenttia, mutta juomien kokonaismyynnistä vain 0,9 prosenttia.

CategoriesKansi Ruoka

Facebook Comments