P

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan helmikuussa Norjassa

Michelinin hotelli- ja ravintolaopas julkistetaan ensimmäistä kertaa ensi helmikuusssa Norjan Trondheimissa. Trondheimin kaupunki on valinnut tunnuslauseekseen ”Home of Nordic Flavours”. Guide Michelinin ansiosta Norja nousee esiin kulinaristisena matkailukohteena. 

Michelin järjestää yhdessä Visit Trondheimin kanssa Michelin Guide Nordic Countries -julkistamistilaisuuden 17. helmikuuta Olavshallenin kongressikeskuksessa. Kaupungissa toimii tällä hetkellä kaksi yhden tähden Michelin-ravintoloaa

”Trondheimista on kasvanut merkittävä kulinaristinen kohde Norjassa ja koko Pohjolassa. Trondheimin keittiöissä perinteet kohtaavat uudet ja luovat ideat. Kaupungin huippuravintolat edustavat eliittiä gastronomisessa innovatiivisuudessa ja kestävien luomuraaka-aineiden käytössä”,  Guide Michelinin kansainvälinen johtaja Gwendal Poullennec perustelee.

Ravintola Palace ja keittiöpäällikkö Eero Vottonen saivat tänä vuonna Michelin-tähden takaisin. Kuva: Heikki Kähkönen

Vuoden 2019 oppaassa Norjalla on yhteensä kahdeksan tähtiravintolaa, joista yhdellä on kolme tähteä (Maaemo Oslossa) ja seitsemällä yksi tähti (Kontrast, Galt ja Statholdergaarden Oslossa, Credo ja Fagn Trondheimissa, sekä Sabi Omakase ja Re-Naa Stavangerissa).

”Michelinin päätös järjestää oppaan julkistaminen Trondheimissa on positiivinen asia koko Norjalle. Toivon, että Norjaan ruokakansakuntana kohdistuva huomio auttaa uusien pienten ja keskisuurten alan toimijoiden syntymiseen ja että parempi ruokakulttuuri juurtuisi myös työelämään”, Norjan elinkeinoministeri Torbjørn Røe Isaksen kommentoi uutista.

Ensimmäinen Michelin Guide Nordic Countries julkistettiin 2015. Suomessa tähtiravintoloita on toistaiseksi vain Helsingissä. Vuoden 2019 oppaassa ne ovat
Ask, yksi tähti (ravintola suljettiin elokuussa, etsii uusia tiloja)
Demo, yksi tähti
Grön, yksi tähti
Olo, yksi tähti
Ora, yksi tähti
Palace, yksi tähti

Facebook Comments