E

Euroopan pienpanimoiden liitto syntyi yhdeksän maan voimin – Suomi ei vielä mukana

Pienpanimoiden etujärjestöt yhdeksästä maasta ovat perustaneet Euroopan itsenäisten panimoiden liiton. Ruotsi ja Tanska ovat mukana. Suomen ja Baltian maiden pienpanimot eivät saaneet kutsua perustavaan kokoukseen. 

Independent Brewers of Europe IBE perustettiin viime viikolla Brysselissä. Perustavassa kokouksessa olivat pienpanimoiden edustajat Alankomaista, Espanjasta, Irlannista, Isosta-Britanniasta, Italiasta, Ranskasta, Ruotsista, Tanskasta ja Tšekistä. IBE kertoo edustavansa Euroopassa 2000 panimoa ja niiden kattojärjestöjä.

IBE:n tavoitteena on koota yhteen mahdollisimman laaja joukko käsityöpanimoita. Uusi liitto ajaa pienten ja itsenäisten olutpanimoiden etuja koko Euroopan laajuisesti. Järjestö aikoo tehdä yhteistyötä sekä median että toimialaan liittyvien järjestöjen ja organisaatioiden kanssa.

Vaikka Suomi ei ollut Brysselin-kokouksessa paikalla, IBE:n yhteyshenkilönä toimiva Britannian itsenäisten käsityöpanimoiden SIBA:n edustaja James Calder kutsuu Pienpanimoliiton mukaan IBE:n toimintaan mukaan. Sunnuntaina (14.10.) saadun tiedon mukaan Viron Pienpanimoiden Liitto (Eesti Väikepruulijate Liit EVPL) on hakenut IBE:n jäsenyyttä.

Yhdeksän eurooppalaisen pienpanimoiden järjestön edustajat perustivat Brysselissä Euroopan itsenäisten panimoiden liiton. Kuva: SIBA.

”Valitettavasti meillä ei ollut kaikkien kansallisten organisaatiodien yhteystietoja perustavaa kokousta koolle kutsuessamme. Kuten totesimme tiedotteessamme, kaikki eurooppalaiset pienpanimot ovat tervetulleta joukkoomme, myös Suomi”, Calder kertoo Viidelle Tähdelle.

Pienpanimoliitossa on tällä hetkellä 66 jäsenpanimoa. Enintään 15 miljoonaa litraa olutta panevia pienpanimoita on Suomessa noin 100.

”On erittäin mielenkiintoista, että eurooppalainen etujärjesto on perustettu. Emme ole vielä ehtineet tutustua sen toimintaan ja tavoitteisiin. Olemme lähiaikoina IBE:een yhteydessä ja keskustelemme pienpanimoliiton hallituksessa loppuvuoden aikana, liitymmekö jäseneksi”, kertoo Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mikko Mäkelä.

IBE on kolmas eurooppalainen olutalan etujärjestö. Euroopan panimoiden liitto ,The Brewers of Europe, on perustettu vuonna 1958. Siinä on jäsenenä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Suomesta. Olutharrastajien Olutlitto puolestaan kuuluu vuonna 1990 perustettuun Euroopan oluenkuluttajien liittoon (European Beer Consumers Union EBCU).

IBE:n perustajat
Independent Brewers of Ireland, Irlanti
The Society of Independent Brewers SIBA, Iso-Britannia
Syndicat National des Brasseurs Indépendants SNBI, Ranska
Unionbirrai, Italia
Scanian Beverage Producers, Ruotsi
Det Fri Øl, Tanska
Onafhankelijke Craft Brouwers Nederland, Alankomaat
Českomoravský svaz minipivovarů, Tšekki
La Asociacion Española de Cerveceras Artesanas Independientes AECAI, Espanja

CategoriesKansi Olut Panimot

Facebook Comments