Tekijä: Heikki Kahkonen
FFafa’s keräsi osakeannilla miljoona euroa – tavoitteena 100 ravintolan ketju vuonna 2022
Ravintolaketju Fafa’s kertoo saaneensa syksyn osakeannissa yli uutta 500 omistajaa. Sijoittajat merkitsivät annissa osakkeita lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Yhtiö suunnittelee kolminkertaistavansa ravintoloidensa määrän nykyisestä noin..
HHuippukokki Heston Blumenthal tähdittää Tallinnan ruoka- ja ravintolajuhlaa
Tallinnassa järjestetään todellinen ravintola-alan, ruoan ja juomien huippupäivä, kun ensi maanantaina 11. marraskuuta Kulttuurikattilaan kokoontuu jopa tuhat ammattilaista Ideas-Flavours-Experiences-seminaariin, Viron juomafestivaalille ja White Guiden parhaiden..
RRavintola Kuurnan vetäjiksi tuore ravintoloitsijapariskunta Laura ja Tom Hansen
Ravintoloitsijakonkarit Antto Melasniemi ja Heikki Purhonen luopuvat Helsingin Kruununhaan suositusta Ravintola Kuurnasta. Bistroravintolan liiketoiminnan ostavat Laura ja Tom Hansen, jotka ovat työskennelleet mm. Ateljé Finnessä,..
HHelsingin ytimeen Narinkkatorille tulee uusi elokuvateattereiden ja ravintoloiden elämyskeskus
Hankkeen tavoitteena on tehdä vanhan linja-autoaseman eli Narinkkatorin alueesta nykyistä kiinnostavampi kaupunkilaisille ja matkailijoille. Tiloihin on suunnitteilla kolme elokuvasalia sekä persoonallisia ravintoloita ja baareja. Ravintolayhtiö..
PPohjoismaiden Michelin-tähdet jaetaan Tanskan Århusissa helmikuussa
Århusin kaupunki isännöi Michelin Guide Nordic Countries 2019 -ravintolaoppaan julkistamistilaisuutta 18. helmikuuta. Michelinin pohjoismainen ravintolaopas julkistetaan ensimmäistä kertaa muualla kuin jonkin Pohjoismaan pääkaupungissa. Tanskan Århusiin..
KKokkibrändi Kari Aihinen avaa ravintolan Helsingin Kaartinkaupunkiin valmistuvaan Hotel U14:ään
Yrittäjäksi viime keväänä ryhtynyt ravintoloitsija ja tv-kokki Kari Aihinen avaa Helsinkiin ensimmäisen oman ravintolansa. Ravintola tulee helmikuussa avattavan Hotel U14:n yhteyteen osoitteeseen Unioninkatu 14. Saaren..
PPalma de Mallorca yllättää kulinaristin ja kulttuurinnälkäisen matkailijan
Mallorca on vetänyt suomalaisia turisteja jo 1970-luvun Keihäsmatkoista lähtien. Saaren pääkaupunki Palma tarjoaa runsaasti rikkaita kulttuuri- ja makuelämyksiä varsinaisen lomasesongin ulkopuolellakin. Jätin eilen hieman hämmentyneenä..
JJoulupukki ja Hyvä Tuomas joulutunnelmissa – Osa Bryggeri Helsingin talvioluen tuotosta hyväntekeväisyyteen
Panimoravintola Bryggeri Helsinki lahjoittaa osan Talviportterin tuotosta tänä vuonna hyväntekeväisyyteen. Jokaisesta myydystä ja nautitusta portteripullosta 10 senttiä tilitetään kohteeseen, jonka on valinnut virallinen joulupukki Timo..
AAlko lopettaa viinien ja oluiden maistelutilaisuudet yleisölle – yhtiö myöntää epäsuorasti, että toimintatavoissa on ollut ongelmia
Alko ei järjestä enää Etiketti-pruuveja. Valvira on pyytänyt Alkolta selvityksen asiakkaille suunnattujen maistelutilaisuksien toimintatavoista sekä siitä, miten yhtiö aikoo jatkossa hoitaa niiden järjestämisen. Alko kertoo..
HHelsinki Distilling tuo jo seitsemännen viskinsä kotimaan markkinoille
Ensi keväänä viisivuotissynttäreitään juhliva The Helsinki Distilling Company (HDCO) tuo järjestyksessään seitsemännen viskitisleensä myyntiin kotimaassa. Helsinki Whiskey Rye Malt Release #7:n -viskin valmistamiseen on käytetty..
KKokkimaajoukkue onnistui lämpimän ruoan kattauksessa – mahdollisuus yltää jopa mitaliin
Suomen kokkimaajoukkue odottaa hyvää sijoitusta parhaillaan Luxemburgissa käynnissä olevasta Culinary World Cup -kilpailusta. Maanantaisen lämpimän keittiön perusteella joukkueella non mahdollisuus yltää tässä kokkien MM-kisassa jopa..
HHistoriallinen Mustion Linnankrouvi tarjoaa moniaistillisia elämyksiä
Pohjoismainen White Guide -ravintolaopas rankkasi Mustion Linnankrouvin vuoden 2018 listauksessa Suomen 10. parhaaksi ravintolaksi. Raaseporin hulppeassa Mustion Linnan puistomiljöössä sijaistseva ravintola tarjoaa sekä modernia skandinaavista..
SSinebrychoffin 200 vuoden historia on ehtymätön tarinoiden tynnyri
Suomen suurin panimoalan yritys, Sinebrychoff, juhli viikonvaihteessa 200-vuotista taivaltaan. Sinebrychoffin historia on täynnä legendoja. Panimon tarina sivuaa suomalaisen teollisuuden, lainsäädännön, korporatismin sekä vahvojen vaikuttajien historiaa...
RRestamaxin osakekurssi lähti nousuun uusien strategialinjausten myötä
Sijoittajat ottivat vastaan myönteisesti Restamaxin kasvusuunnitelmat Pohjois-Euroopassa ja yrityksen nimen muuttamisen NoHo Partnersiksi. Konernin osakekurssi nousi Helsingin pörssissä puoleen päivään mennessä 0,56 eurolla 9,34 euroon..
OOsa vanhaa ravintolakulttuuria haihtuu unohduksiin – Helsingin vanhin venäläisravintola Bellevue sulkee ovensa
Helsinkiläinen ravintola Bellevue sulkee ovensa yli 100 vuoden toiminnan jälkeen. Virolaissyntyinen Reko Paulo perusti Bellevuen vuonna 1917. Bellevuen lopettamisen myötä valtava määrä arvokasta kulttuuriperintöä painuu..
NNoHo Partners laajentaa Pohjois-Euroopassa – Yes Yes Yes avaa ravintolat Kööpenhaminaan ja Berliiniin
NoHo Partnersiksi nimensä muuttava Restamax rakentaa kasvuaan Tanskassa ja Saksassa. Konsernin kansainvälisten liiketoimintojen johtaja Juha Helminen kertoo, että Pohjois-Euroopan markkinassa on valtavasti kasvupotentiaalia. ”Kyseessä on..
KKansalliskirjailijamme oluen, viinin ja näkäräisten pauloissa – Eläviä tarinoita kuolleiden kirjailijoiden tuotannosta
Tänään 10. lokakuuta vietämme suomalaisen kirjallisuuden päivää, joka on samalla kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven merkkipäivä. Kirjallisuutemme historia vilisee Kiven heimolaisia, oluen ja viinan maailman sekä kapakkaelämän..
RRestamax muuttaa nimensä NoHo Partners Oy:ksi – Tavoitteena 600 miljoonan liikevaihto 2021
Restamaxin ja Royal Ravintoloiden muodostama Suomen suurin ravintolakonserni tunnetaan jatkossa nimellä NoHo Partners Oy. Viime aikoina laajan julkisen keskustelun sekä merkittävien muutosten keskellä ollut konserni uusii ..
HHelsingin Jätkäsaari on lähempänä kuin Tallinna – niin ovat myös kasvavan kaupunginosan ravintolat
Helsingin Jätkäsaareen on syntymässä uusi mielenkiintoisten ravintoloiden keskittymä. Yksi alueen uranuurtajista on Vessel Bistro & Burger, joka täyttää tänä syksynä vuoden. Ravintolapari on löytänyt hyvin..
VViisi Tähteä 10 vuotta sitten: Ravintoloitsijat ja kokit ovat ympäristötietoisuuden tiennäyttäjiä
Viisi Tähteä järjesti Suomen Paras -kilpailun vuonna 2009 jo kuudennen kerran. Suomen Paras -kampanjan aikana palkittiin kymmeniä huippuraaka-aineita ja niiden tuottaja. Sanoman ytimenä oli suomalainen..
VViron hallitus tukee Bocuse d’Or -kilpailun Euroopan-karsintojen järjestämistä kesäkuussa 2020
Viron hallitus on päättänyt tukea maailman merkittävimmän kokkikilpailun, Bocuse d’Orin, Euroopan-karsintojen järjestämistä Tallinnassa ensi kesäkuussa. Viron matkailun edistämiskeskuksen johtaja Margus Sameli vahvistaa, että tapahtuma toteutuu..
KKotipizza myydään norjalaiselle Orklalle – kauppahinta 146 miljoonaa euroa
Norjalainen elintarvike- ja kulutustavarajätti Orkla ostaa pizzaketju Kotipizzan. Torstaiaamuna julkistetutn ostotarjouksen hinta on 146 miljoonaa euroa. Orkla tunnetaan Suomessa muun muassa sen vanhoista ruotsalaisista tuotemerkeistä..
KKOMMENTTI: Panimoliitolla mahdollisuus kääntää juomakeskustelun kärki pois alkoholista ja oluen turmiollisuudesta
Panimoliiton tulevan toimitusjohtajan Riikka Pakarisen valinnan myötä on koko toimialan mahdollisuus kääntää panimojuomiin liittyvä keskustelu alkoholista juomien laatuun, kotimaiseen raaka-ainepohjaan, kestäviin tuotantomenetelmiin ja vientiin. Se..
VViron rahoitusongelmat eivät vaikuta Suomen Bocuse d’Or -joukkueen valintaan ja valmistautumiseen
Elo-Säätiö ja Bocuse d’Or Finland -organisaatio suhtautuvat maltilla ensi kesänä Tallinnassa järjestettävien kokkiolympialaisten karsintojen ympärillä käytävään rahoituskeskusteluun. Suomi odottaa virallista vahvistusta Bocuse d’Or Europen päivämääristä..
TTallinnan Bocuse d’Or -kisoja uhkaa peruuttaminen – Viron valtion rahoitus puuttuu yhä
Epävarmuus Bocuse d’Or Europe -kokkikisan järjestämisestä kesäkuussa 2020 Tallinnassa kasvaa päivä päivältä. Järjestäjät eivät ole saaneet vahvistusta valtion rahoituksesta. Vain Viron hallituksen liki 2 miljoonan..
KKeskustan huippupoliitikosta Panimoliiton uusi toimitusjohtaja
Keskustan entinen varapuheenjohtaja ja europarlamentaarikko Riikka Pakarinen on Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton uusi toimitusjohtaja. Pakarinen toimii nykyisin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kabinetissa EU-asioiden erityisavustajana. Valinnasta uutisoi..










