R

Ruoan ja juoman superviikonloppu Helsingissä

Valtava makujen kirjo täyttää Helsingin messuareenat alkavana viikonloppuna. Tarjolla on kolme suurta ruoka- ja juomatapahtumaa eri puolella pääkaupunkia.

Viini ja Ruoka tuo Helsingin Messukeskukseen satoja viinejä ja kymmeniä ruoka-annoksia maisteltaviksi. Esillä ovat uusiseelantilaiset viinit ja kanadalaiset kuohuviinit, Saksan klassiset rypäleet, Navarran puna- ja roseeviinit sekä Pohjois-Rhônen syrahit.

Atrian näytöskeittiölavalla esiintyvät muun muassa Pipsa Hurmerinta, Meri-Tuuli Väntsi, Teresa Välimäki sekä ravintola Murun Henri Alén ja Samuil Angelov, jotka tarjoilevat vinkkejä kotiruokiin sekä antavat neuvoja ruoan ja viinin yhdistämisessä.

Olutta ja ruokaa Kaapelitehtaalla – lakritsia Wanhassa Satamassa

OlutExpo esittelee panimo- ja tislaamotuotteita Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtumassa on mukana noin 50 panimoa ja 20 tislaamoa Suomen ohella mm. Espanjasta, Portugalista, Unkarista, Skotlannista, Islannista ja Yhdysvalloista. Tapahtuman päävieras on newyorkilaisen Brooklyn Breweryn panimomestari ja tunnettu kulinaristi Garrett Oliver.

OlutExpo. Kuva: Andres Teiss.

 

 

Jokavuotiseksi perinteeksi muodustunut Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit kokoaa makeiden herkkujen ystävät Wanhaan Satamaan. Kävijät saavat maistaa lakritsia ja salmiakkia myös suolaisena, suklaan kera sekä mausteena ruoanlaitossa ja leipomisessa.

Aukioloajat

Viini ja Ruoka
torstai 12-20
perjantai 10-20
lauantai 10-20
sunnuntai 10-18

OlutExpo
perjantai 15-24
lauantai 14-23
sunnuntai 14-21

Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit
lauantai 10-18
sunnuntai 11-17

Pääkuva: Messukeskus.

CategoriesOlut Viini

Facebook Comments