Tekijä: Heikki Kahkonen
SSuomalainen ruokamatkailu esittäytyi viikonvaihteessa messuilla – ei tosin Helsingissä, vaan Berliinissä
Suomalainen matkailutarjonta oli vahvasti esillä viikonloppuna Helsingissä ja Berliinissä. Vain toisessa pääkaupungeista olivat parhaat kotimaiset ruokakohteet esillä, ja se kaupunki ei ole Suomessa. Helsingin Messukeskus..
TTamperelainen Kirsi Seppänen on Vuoden nuori sommelier – seuraava etappi MM-kisat Meksikossa
Vuoden nuori sommelier -kilpailu ratkesi maanantaina tamperelaisen Kirsi Seppäsen voittoon. Hän edustaa Suomea 18.-22. syyskuuta Meksikossa järjestettävissä alan MM-kilpailuissa. Kirsi Seppänen työskentelee tamperelaisen viinibaari Deli..
EEmmiina Lehtonen on Vuoden nuori kokki – edessä MM-kisat Taiwanissa
Tamperelainen Emmiina Lehtonen on voittanut Oulussa järjestetyt Suomen nuorten kokkien mestaruuskilpailut. Lehtonen edustaa Suomea nuorten kokkien MM-kilpailuissa Taiwanissa syyskuussa. Vuoden nuori kokki 2018 -kilpailun kaksoisvoitto..
KKansainvälinen tunnelma Tallinn Craft Beer Weekendin parasta antia
Loppuunmyyty Tallinn Craft Beer Weekend osoitti käsityöoluisiin liittyvän yhteisöllisyyden tenhon. Erikoisuuden tavoittelussa piilee craft beer -buumin suurin haavoittuvuus. Viime viikonvaihteessa Tallinnan Kulttuurikattilassa järjestetty Tallinn Craft..
RRuokavienti vahvassa nosteessa – suomalaiset maut esillä Berliinissä
Suomi esittäytyy ruoka- ja matkailumaana perjantaina Berliinissä avatuilla maailman suurimmilla ruoka-alan kuluttajamessuilla Grϋne Wochella. Pohjoinen ruoka ja laatujuomat ovat kasvamassa trendiksi, joka kiinnostaa maailmalla. Suomen..
HHotelli Punkaharjun Saimi Hoyer on Vuoden matkailuhenkilö – Matkailutoimittajat palkitsivat vuoden parhaat
Matkailutoimittajien Kilta palkitsi Helsingin matkamessujen avajaisten yhteydessä vuoden matkailuhenkilön ja -tapahtuman sekä kotimaan ja ulkomaan kohteet. Kilta on jakanut kunniakirjoja vuodesta 1972. Matkailutoimittajien Killan nimeämä..
SSuomalaiset matkustavat pois arjesta ja kiireestä – vastuullinen matkailu kasvattaa suosiota
Arjesta irrottautuminen, rentoutuminen ja halu nähdä maailmaa saavat suomalaiset matkustamaan ulkomaille. Vastuullisuus näkyy erityisesti paikallisten palveluiden suosimisessa. Vuoden 2017 aikana kaksi kolmasosaa suomalaisista on matkustanut..
RRavintola Grön: 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen voitto on arvostus kovalle työnteolle
Ravintola Grönin Toni Kostian ja Lauri Kähkönen ovat ylpeitä alan ammattilaisilta saamastaan arvostuksesta. Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä helsinkiläisravintola oli lopulta selvä ykkönen. Ravintola Grönin..
JJo yli 500 allekirjoittajaa kokkien ja ruoka-alan ammattilaisten julkilausumassa
Ravintola-alan ammattilaiset ja kotimaiset pientuottajat ovat lähteneet sankoin joukoin mukaan julkilausumaan, joka vaatii Ruokavirastoa sallimaan kaikkien kotimaisten eläinten ruhonosien käytön ruoanvalmistuksessa. Torstaina kello 15:een mennessä..
GGrön on Suomen Paras Ravintola 2018 – bistroravintolat nousevat kohisten kohti kärkeä
Helsinkiläinen Grön on Suomen paras ravintola. Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä seuraaviksi sijoittuivat helsinkiläiset Olo ja BasBas. Äänestyksen tulos julkistettiin maanantaina. Keittiöpäällikkö Toni Kostianin luotsaama..
EEntinen sahtiyrittäjä perusti juomien vientifirman Saksaan
Lammilainen entinen sahtiyrittäjä Pekka Kääriäinen on perustanut oman käsityöjuomien vientiyrityksen Saksaan. Kääriäinen allekirjoitti yhtiön perustamispaperit keskiviikkona Berliinissä. Ensisijaisesti suomalaisia pienpanimotuotteita ja käsityötisleita Keski-Eurooppaan vievän yhtiön..
YYli 300 johtavaa kokkia ja ruoka-ammattilaista vaatii kaikkien ruhonosien käytön sallimista ruoanvalmistuksessa
Suomalaiset johtavat kokit ja keittiömestarit vaativat Ruokavirastoa sallimaan kaikkien kotimaisten eläinten ruhonosien käytön ruoanvalmistuksessa. Tällä hetkellä Suomen omat viranomaismääräykset käytännössä estävät ammattikeittiöissä monien maukkaiden ja..
SSavolaiset viinankeittäjät ja oluenpanijat trokaavat tuotteitaan yhdessä
Kuopiolaiset Lignell & Piispanen ja RPS Brewing ovat aloittaneet alkoholijuomien yhteisen myynnin ja -jakelun. Oman myyntijoukkueen avulla juomanvalmistajat hakevat kustannussäästöjä ja tehokkuutta kotimaan kauppaan. Kuopiossa..
PPalace nappasi Michelin-tähden – Pohjoismaiden Michelin-tähdet jaettiin Århusissa
Palace on Suomen uusi Michelin-tähtiravintola. Pohjoismaiset ravintolat tähdittävä Guide Michelin Nordic Countries 2018 -opas julkistettiin maanantai-iltana Århusissa Tanskassa. Suomessa tähtiä on nyt kuusi, joista Palacen..
OOlutjätti AB InBev laajentaa toimintaansa Suomen markkinoille
Maailman suurin panimokonserni Anheuser-Bush InBev vahvistaa asemiaan Pohjoismaissa. Olutjätti on perustanut jakelu- ja markkinointiyrityksen Suomeen. Yhtiön tarkoituksena on ottaa haltuunsa omien tuotemerkkiensä myynti sekä vähittäiskaupalle..
NNoHo Partnersin liikevaihto kasvoi yrityskauppojen myötä – Smilen listausyritys söi tulosta
Henkilöstövuokraus- ja ravintolakonserni NoHo Partnersin liikevaihto kasvoi 74 prosenttia vuonna 2018. Restamaxista NoHoksi nimensä muuttaneen ravintolajätin tavoitteena on kasvattaa liikevaihto reilusta 320 mljoonasta lähes 400..
UUusi alkoholilaki toi viranomaisiin vipinää: Ravintolat ja pienpanimot saivat luvat sadoille uusille juomapuodeille
Viime vuonna voimaan tullut uusi alkoholilaki teetti töitä lupaviranomaisilla. Alkoholiasioiden käsittely aluehallintovirastoissa lisääntyi kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna. Ravintoloihin ja pienpanimoihin syntyi lähes 750 uutta olut- ja..
MMarttojen entinen puheenjohtaja siirtyy hotellibisnekseen Punkaharjulle
Marttaliiton puheenjohtajan tehtävät jättänyt Lea Sairanen siirtyy Hotelli Punkaharjun avainasiakkuuspäälliköksi. Martat valitsivat viime viikonvaihteessa uudeksi puheenjohtajaksi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen. Tradenomi Lea Sairanen oli Marttaliiton hallituksen..
PPanimoliiton jättävä Elina Ussa: Rakkaus suomalaiseen olueen säilyy
Panimoliiton toimitusjohtajan tehtävät jättävä Elina Ussa kertoo rakastavansa kotimaista olutta. Ussa sanoo, että alkoholilain uudistuminen oli ensisijaisesti aktiivisten kansalaisten ansiota. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitossa tapahtuu vallanvaihdos,..
















