V

Vain prosentti Suomen lihantuotannosta on luomua – lampaanlihasta joka neljäs kilo

Luomulihaa tuotettiin viime vuonna vajaat neljä miljoonaa kiloa.  Luomun osuus lihantuotannosta on noin prosentti, mutta lampaanlihasta luomua on yli neljännes.

Luuonnonvarakaeskus Luken tilastojen mukaan vuonna 2018 Suomessa tuotettiin lihaa 393 miljoonaa kiloa. Yhteenlaskettu teurastuspaino on prosentin vähemmän kuin 2017. Naudan- ja siipikarjanlihan tuotanto lisääntyi, mutta sianlihan tuotanto väheni.

Luomulihan tuotanto oli yhteensä 3,7 mlijoonaa kiloa. Määrästä  yli 70 prosenttia oli naudanlihaa.

Luomumaidon tuotanto on kasvussa

Maidon kokonaistuotanto väheni hieman vuodesta 2017 ja oli yhteensä 2,4 miljardia litraa. Tuotanto laski nyt kolmatta vuotta peräkkäin.

”Luomumaidon tuotanto sen sijaan lisääntyi edelleen ja oli 69 miljoonaa litraa. Luomun osuus meijerimaidosta on vajaat kolme prosenttia”, kertoo yliaktuaari Sanna Vuorisalo Lukesta.

Kananmunien tuotanto lisääntyi edellisvuodesta. Lähes 60 prosenttia munista tuotettiin virikehäkeissä. Lattiakanaloissa kananmunista tuotettiin 33 prosenttia, ulkokanaloissa 2 prosenttia ja luomukanaloissa 7 prosenttia.

Tiedot perustuvat meijereille, teurastamoille ja kananmunapakkaamoille kuukausittain tehtäviin kyselyihin. Tiedot maatiloilla tapahtuneista teurastuksista ja maidon käytöstä saadaan muutaman vuoden välein suoritettavasta otantatutkimuksesta.

CategoriesYleinen

Facebook Comments