J

Joka neljäs juomamainos joutui hyllylle Panimoliiton ennakkotarkastuksissa

Panimoalan mainonnan itsesääntelyä ei voi syyttää lepsuilusta. Peräti 19 mainosta 71:stä ei läpäissyt Panimoliiton ennakkotarkastusten tiukkaa seulaa.
Panimoliiton ennakkotarkastustoimikunta tarkasti viime vuonna 71 alkoholimainosta tai käsikirjoitusta. Hylätyiksi tuli 19 mainossuunnitelmaa tai valmista mainosta. Toimikunta palautti tekijöilleen joka toisen mainoksen jo käsikirjoitusvaiheessa. Hylätyistä 15 oli käsikirjoituksia.
Vuodesta 2011 lähtien toiminut mainosten ennakkotarkastus on osa panimoalan markkinoinnin itsesääntelyä. Kaikki Panimoliiton jäsenyritysten televisiomainonta tarkastetaan ennen esitystä. Toimikunnan näkemystä voi pyytää myös alkoholimainosten käsikirjoituksiin.
Ennakkotarkastuksen lisäksi itsesääntelyyn kuuluvat myös liiton jäsenyrityksilleen järjestämät mainonnan koulutukset, joissa perehdytään lainsäädännön lisäksi omiin, lakia tiukempiin vastuullisen markkinointiviestinnän ohjeisiin.

Panimoliitto: Alkoholittomien oluiden sääntelyä tulisi helpottaa.

Alkoholittomat oluet kuuluvat panimoalan ennakkotarkastusten piiriin. Jos alkoholiton tuote on osa alkoholia sisältävien juomien tuoteperhettä, voidaan niiden mainostaminen tulkita alkoholia sisältävän juoman epäsuoraksi mainonnaksi.
”Monesti alkoholittomia oluita tai siidereitä voi mainostaa vain samalla tavoin kuin alkoholipitoisiakin. Kohtuukäytön edistämisen kannalta olisi tärkeää, että yritykset voisivat kertoa kuluttajalle saman tuotemerkin alkoholittomasta versiosta”, Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa sanoo.

Olutmainonta on sallittua urheilukilpailuissa. Kuva Ylen tv-lähetyksestä Salpausselän mäkihyppykilpailusta.

Suomen alkoholimainonnan lainsäädäntö on poikkeuksellisen tiukka. Missään muualla ei ole rajoitettu kuluttajien positiivisten kommenttien poistamisesta eri sosiaalisen median kanavista.
”Sosiaalisen median osalta mainonnan rajoitukset ovat epäselviä. Aluehallintovirastokin on todennut, että ne ovat mahdottomia valvoa. Tällaiset rajoitukset, joita ei voida valvoa, tulisi purkaa”, Ussa huomauttaa.

CategoriesYleinen

Facebook Comments