Tekijä: Heikki Kahkonen
SSavonlinnan seutu elää muikuista ja lähiruoasta – Punkaharju on alueen ruokamatkailun veturi
”Punkaharju puhtaasti paras” mainostettiin takavuosina. Silloin Suomen tunnetuin matkailupitäjä oli vielä itsenäinen, tänään osa Savonlinnan kaupunkia. Punkaharju on kuitenkin alueen ruokamatkailun keskus. Viisi Tähteä Itä-Suomessa, osa..
JJaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot jaettiin neljän alan toimijan kesken
Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen rahasto jakoi keskiviikkona Helsingissä ruokakulttuuripalkintoina yhteensä 12 000 euroa. Palkinnot saivat ELO-säätiö, Kolatun Juustola, sallalainen poromies Hannu Lahtela sekä Arktisten Aromien..
KKantapöydässä: Kansanedustajien omantunnon vapaus alkoholiasioissa on homehtunut jäänne kieltolaista
Sata vuotta sitten voimaan astuneen kieltolain taustalla oli ehdottoman raittiuden ihannointi. Sen perintö elää vahvana eduskunnassa, jossa alkoholiasioista päättäminen nähdään yhä uskonnon kaltaisena omantunnon kysymyksenä...
TTislaamot hakevat vauhtia juomien markkinointiin kansainvälisistä kilpailuista
Kilpailumenestyksellä on suuri merkitys sekä uusien alkoholijuomien lanseerauksessa että aiemmin myyntiin tulleiden tuotteiden markkinoinnissa. Suomalaiset vodkat ja ginit keräsivät jälleen tällä viikolla kahmalokaupalla mitaleita Lontoon..
MMT: Suomi on Berliinin ruoka- ja puutarhamessujen pääkumppani 2019
Suomi esittäytyy näyttävästi Berliinissä tammikuussa 2019 järjestettävillä Grüne Woche -messuilla. Vuosittainen tapahtuma kokoaa 400 000 kävijää ja 1700 näytteilleasettajaa eri puolilta maailmaa. Suomalainen ruoka, pienten tislaamoiden..
UUudistettu Hilpeä Hauki palasi juurilleen ja on nyt hollantilaistyylinen Brown Café
Hollantilainen Brown Café ja klassiset eurooppalaiset olutmerkit nousevat vahvasti esille viikko sitten remontin jälkeen ovensa avanneessa olutravintola Hilpeässä Hauessa. Vaasankadulla Helsingin Alppiharjussa sijaitseva Hilpeä Hauki..
KKarjalanpiirakoita, marjaviiniä ja hulppeita maisemia – Rengasmatka Joensuusta Ilomantsiin ja Kolille
Yhdessä päivässä ehtii Pohjois-Karjalassa aika paljon ja melko pitkälle. Kun kesähelteellä ei huvita patikoida paarmojen purtavana, on mukavampaa tehdä ruokaisa rengasmatka ilmastoiduissa autossa. Viisi Tähteä..
AAlkoholijuomien matkustajatuonti Virosta ja Latviasta kasvoi vuoden takaisista lakimuutoksista huolimatta
Päivittäistavarakaupan myyntirajan nostaminen 5,5 prosenttiin sekä ravintoloita koskevien normien purkaminen ei ole hillinnyt alkoholijuomien matkustajatuontia Virosta ja Latviasta. Suuria määriä trokaavien siivu matkustajatuonnista on jo..
AAltian osake maksaa halvan viinipullon verran – osakemyynti alkaa ensi maanantaina
Altia julkisti perjantaina osakemyynnin ja henkilöstöannin alustavan hintavälin. Yleisölle myytävän osakkeen hinta on 7,50-9,00 euroa. Henkilökunta saa osakkeista 10 prosentin alennuksen. Altia laittaa osakeannissaan myyntiin 56..
LLaitilan Wirvoitusjuomatehdas rakennuttaa oman aurinkovoimalan
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tunnetaan tuulivoimalla tuotetun sähköenergian käytöstä. Nyt panimo investoi tuotantolaitoksen katolle asennettaviin aurinkopaneeleihin. Energiatehokkuus ja ympäristöajattelu näyttelevät tärkeää roolia Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomanvalmistuksessa. Yhtiö kertoo..
EEeropekka Rislakki: Villiruoka ja jokamiehenoikeus ovat ruokakulttuurimme ydin
Suomalaisen ruokakulttuurin ominaispiirteet ja tekijät, siis ne jotka erottavat meidät maailmalla tunnetuista ruokakulttuureista, ovat askarruttaneet päätoimittaja Eeropekka Rislakin mieltä pitkään. Viiden Tähden kesäuusinta osa 2...
J
Juomayhtiöiden kyselytutkimus: Alkoholilain muutos askel oikeaan suuntaan
Suurin osa suomalaisista pitää alkoholilain muutosta askeleena oikeaan suuntaan. Altian ja Pernod Ricard Finlandin kyselytutkimuksen perusteella suurin osa suomalaisista pitää itseään vastuullisina alkoholin käyttäjinä. Lähes..
SSuomesta etsitään lisää EU-suojattavia elintarvikkeita ja juomia – nyt suojattu vasta 12 tuotenimeä
Suomi on todellinen kääpiövaltio mitä tulee elintarvikkeiden ja alkoholijuomien nimisuojaukseen. Suomesta vasta 12 maataloustuotetta ja elintarviketta on saanut nimisuojan, kun koko EU:ssa on suojattu 3400..
AAlkon lonkeromyynti puolittui puolessa vuodessa – Myös olutkauppa yhä hurjassa laskussa
Alko on menettänyt olut- ja lonkerokaupastaan yli kaksi miljoonaa litraa päivittäistavarakaupoille tänä vuonna. Mietojen myynnin siirtyminen kauppoihin on laskenut myös väkevien myyntiä. Kansanedustajien ollessa kesälomalla..
KKriitikko Otso Kantokorpea muistellaan Tallinnassa ratikka- ja baarikierroksella
Ystävät ja tuttavat muistavat edesmennyttä kuvataidekriitikko Otso Kantokorpea ratikka- ja kapakkakierroksella Tallinnassa. Lauantaina järjestettävästä tapahtumasta on järjestäjien mukaan luvassa Kantokorven näköinen ja henkinen iloinen kierros..
SSuomalaiset tisleet keräsivät palkintoja Berliinissä – Mikko Mykkänen festivaalin luovin tislaaja
Helsinki Distilling Companyn tislaaja Mikko Mykkänen palkittiin Berliinin käsityötislaamojen messuilla innovaatiopalkinnolla. Suomalaiset tislaamot keräsivät yhteensä 13 mitalia 7 eri sarjassa. Artesaanitislaaja Mikko Mykkänen Helsingistä sai..
AAlkaako uusjako pientisleiden markkinoilla? – Altia havittelee salkkuunsa pohjoismaisia tuotemerkkejä
Altia haluaa laajentua Pohjoismaisilla markkinoilla. Viinayhtiön hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae sanoi maanantaina Ylen haastattelussa, että yhtiö aikoo hankkia pörssiin listautumisen jälkeen omistukseensa uusia tuotemerkkejä. Suomen..
KKantapöydässä: Viinit eivät tule kauppoihin eikä anniskelun arvonlisäveroa lasketa – SDP ja keskusta tuskin jatkavat normien purkua
Edellisen hallituksen ohjelmassa suosittu termi normien purkutalkoot on jäämässä ainakin toistaiseksi historiaan horeca-aloihin liittyvässä lainsäädännössä. SDP:n ja keskustan vetämän vihertävän kansanrintamahallituksen vaaliohjelmat ennakoivat, että alkoholilainsäädännön..
KKalevalainen perintö, Berliinin oluet ja kieltolaki – Eino Leinolle maistuivat juomat hyvässä seurassa
Viini ja punssi maistuivat lahjakkaalle ja monisärmäiselle runoilijalle Eino Leinolle. Tarttuipa hän ahnaasti oluttuoppiinkin. Perisuomalaisista juuristaan huolimatta Leino oli hyvin kansainvälinen. Hän matkusti jo 19-vuotiaana..















