A

Alkoholijuomien matkustajatuonti Virosta ja Latviasta kasvoi vuoden takaisista lakimuutoksista huolimatta

Päivittäistavarakaupan myyntirajan nostaminen 5,5 prosenttiin sekä ravintoloita koskevien normien purkaminen ei ole hillinnyt alkoholijuomien matkustajatuontia Virosta ja Latviasta. Suuria määriä trokaavien siivu matkustajatuonnista on jo 38 prosenttia. Joka kolmas matkustaja ei tuo laivamatkoiltaan lainkaan alkoholia.

Juoma-alojen sekä matkailu- ja palvelualojen etujärjestöjen tilaaman tutkimuksen mukaan suomalaiset toivat Viroon suuntautuneilta matkoilta toukokuun 2018 ja huhtikuun 2019 välisenä aikana yhteensä 29 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Määrä on noin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Panimoliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo, että Suomessa tämän vuoden alusta voimaan tullut olutveron korotus näkyy alkuvuoden tuontitilastoissa selvästi ja ikävällä tavalla.

”Tämän ei pitäisi olla yhdenkään suomalaisen lainsäätäjän tavoitteena. Tässä häviää eritoten valtio menetettyinä verotuloina sekä suomalainen työllisyys ja elinkeino alkutuotannosta teollisuuteen”, Pakarinen muistuttaa liiton tiedotteessa..

Alkoholin matkustajatuonnissa näkyy jakautuminen suurtuojiin ja matkustajiin, jotka eivät osta juomia lainkaan. Suurtuoja trokaa Suomeen ”omaan käyttöön” yli 500 litraa vuodessa.

Yhä harvempi kantaa Tallinnan-reissultaan mukanaan alkoholijuomia. Kaksi vuotta sitten vain runsas viidennes matkailijoista kertoi, että he eivät tuoneet ollenkaan alkoholia. Nyt heidän osuutensa on noussut jo kolmasosaan.

Lonkeroiden matkustajatuonti on kääntynyt kasvuun siitäkin huolimatta, että juoman myynti on kotimaassa lisääntynyt. Kuva: Heikki Kähkönen.

Sen sijaan suurtuojien osuus kasvaa. Yli 100 litraa alkoholia kerralla kuljettavat käyvät keskimäärin viisi kertaa vuodessa etelänaapurissa. He tuovat 38 prosenttia kaikesta suomalaisten Viron-matkoilta tuomista juomista.

Latviasta hankittiin juomalitroista jo neljännes. Suurtuojista useampi kuin joka kolmas kertoi hakeneensa juomat Viron ulkopuolelta.

Oluen tuonti kääntyi kasvuun alkuvuonna, myös siiderin ja lonkeron tuonti lisääntyy.

Eniten tuotiin olutta (12,5 milj. l) ja long drink -juomia (6,4 milj. l). Tämän vuoden helmi-huhtikuussa olutta tuotiin Viron-matkoilta jopa 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Myös siiderin ja long drink -juomien tuonti on kasvussa.

Viinien ja liköörien tuonti sen sijaan näyttää vähentyneen vuoden takaisesta, kun taas väkevien tuonti on pysynyt samalla tasolla.

Monet suomalaiset ostavat Tallinnan-tuliaisiksi pienpanimo-oluita. Kuva: Heikki Kähkönen.

Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n vuodesta 2014 lähtien toteuttamasta haastattelututkimuksesta, jossa haastatellaan vuosittain noin 2000 Viron ja Suomen välisillä laivoilla matkustavaa suomalaista.

Tutkimuksen ovat tilanneet Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimo- ja virvoitusjuoma- teollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK.

Facebook Comments