Suomeen kaksi sarjavoittoa arvostetussa brittiläisessä olutkilpailussa
Itä-Uudellamaalla toimivan Malmgårdin Panimon X-Porter on valittu parhaaksi vahvaksi portteriksi Englannissa järjestetyssä World Beer Awards -kilpailussa. Samassa kisassa tamperelaisen Pyynikin Käsityöläispanimon Pyynikin Stout voitti Milk Stout -sarjan. Oluita..
Helteinen alkukesä nosti vissyn ja lonkeron myyntiä – olutkauppa väheni terveysviranomaisten pelottelusta huolimatta
Janoinen Suomi hörppi kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia liki ennätystahtiin touko-kesäkuussa. Sen sijaan oluiden ja siidereiden kauppa oli alkuvuonna jopa hiljaisempaa kuin vuosi sitten samaan aikaan. Sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä..
Puiden lehdet kellastuvat, mutta kesän olutfestivaalit jatkuvat syyskuulle saakka
Päättyvä kesä on ollut olutfestivaalien osalta kaikkien aikojen vilkkain. Erikokoisia olut- ja siideritapahtumia on ollut kymmeniä eri puolella maata. Sisätiloihin festivaalit siirtyvät vasta syyssateiden myötä. Mennyt kesä on..
Suomen suurin pienpanimofestivaali täyttää Helsingin Rautatientorin – Olutjuhla kestää peräti viisi päivää
Suuret oluet – pienet panimot -festivaali valtaa Helsingin Rautatientorin jo 15. kerran. Tiistaista lauantaihin kestävässä tapahtumassa on tarjolla ennätysmäärä oluita ja panimoita. Koko Helsingin Rautatientorin täyttävä Suuret Oluet..
Verottaja poisti Bryggeri Helsingiltä ja Lammin Sahdilta pienpanimoiden veroedun – Pekka Kääriäinen pitää verohallinnon toimintaa mielivaltaisena
Bryggeri Helsinki ja Lammin Sahti ovat menettäneet verottajan päätöksellä toistaiseksi pienpanimoiden veroedut. Ravintola- ja panimoyrittäjä Pekka Kääriäisen mielestä verottaja on ryhtynyt tulkitsemaan mielivaltaisesti yritysten keskinäisiä riippuvuussuhteita. Verottaja on..
Kalevalainen perintö, Berliinin oluet ja kieltolaki – Eino Leinolle maistuivat juomat hyvässä seurassa
Viini ja punssi maistuivat lahjakkaalle ja monisärmäiselle runoilijalle Eino Leinolle. Tarttuipa hän ahnaasti oluttuoppiinkin. Perisuomalaisista juuristaan huolimatta Leino oli hyvin kansainvälinen. Hän matkusti jo 19-vuotiaana Berliiniin, jossa hän..
Pienpanimot parantavat oluidensa laatua – Käsityöpanimot luovat oman laatujärjestelmän
Kotimaiset pienpanimot ovat ottaneet tavoitteeksi valmistamiensa oluiden laadun parantamisen. Pienpanimoliitto on luomassa oman laatukriteeristön, johon sitoutuneen panimon voisi tunnistaa liiton omasta laatumerkistä. Viiden Tähden tiistaina paljastamat suomalaisten panimoiden mikrobiologiset..
Keskustelu oluen laadusta leimahti liekkeihin – Citymarket-kauppias ja Alko luottavat suomalaiseen olueen
Viiden Tähden tiistaina esille nostamat kotimaisten oluiden mikrobiologiset ongelmat ovat herättäneet laajan oluiden laatukeskustelun Suomessa. Easton Citymarketin kauppias Mika Timonen toivoo, että laadusta tulee panimoille aiempaa tärkeämpi kilpailutekijä…
Viisi Tähteä tutki: Lähes joka kolmas kaupasta ostettu kotimainen olut oli laadultaan viallinen
Suomalaisten oluiden kirjo on kaupoissa ja Alkoissa laajempi kuin koskaan aikaisemmin. Viiden Tähden teettämässä laboratorioanalyysissa lähes joka kolmas vähittäismyynnissä oleva kotimainen olut osoittautui mikrobiologisesti joko kehnoksi tai tuotteen..
Juhannuksen oluet testissä – Heinon olutarviot
Juhannus on yksi vuoden maukkaimmista olutjuhlista. Olutasiantuntija Heino Tiilikainen arvioi juhannuksen grillipöytään, saunailtaan sekä nautiskeluun sopivia oluita. Bryggeri Golden Pilsener Bryggeri Helsingin pils on kullankeltainen ja runsasvaahtoinen. Vaahto..
Alkon oluen, siiderin ja lonkeron myynti on hurjassa laskussa
Alko on menettämässä otteensa kaupoille panimojuomien myynnissä. Pitkäripaisten oluen, siiderin ja lonkeron litramyynti putosi tammi-toukokuussa peräti 33 prosenttia vuoden 2017 alkuun verrattuna. Alkon toukokuun myyntimäärät kertovat korutonta kieltä…
Tornion Panimon lagerolut voitti toistamiseen kansainvälisen kultamitalin – saman oluen edellisestä voitosta yli 50 vuotta
Panimomestari Leo Andelinin suunnittelema ja panema Tornion Panimon Original 1964 Lager on voittanut kultamitalin kansainvälisessä Monde Selection -kilpailussa. Edellisen kerran samalla reseptillä pantu olut voitti kilpailun vuonna 1964…
Diamond Beverages vahvisti kotimaisten oluiden salkkua – yhtiö juhlii samalla 20 vuoden taivaltaan
Parhaillaan 20-vuotisjuhliaan viettävä Diamond Beverages tukevoittaa kotimaisten käsityöoluiden valikoimaansa. Porilaisen Beer Hunter’sin ja Malmgårdin Panimon ohella yhtiöllä on nyt jakelusopimus lappilaisen Tornion Panimon kanssa. Hollantilaissyntyinen Ronald de Waal..
Pienpanimoveteraanin seuraava askel: Oma olutravintola keskelle Berliiniä
Panimoravintola Bryggeri Helsinki avaa ravintolan Berliiniin. Bryggerin suomalais-saksalainen olutravintola tulee vilkkaasta kulttuurielämästä tunnetun Prenzlauer Bergin kaupunginosaan. Panimo- ja ravintolayrittäjä Pekka Kääriäisen Saksan-projekti ottaa juhannuksen jälkeen seuravaan askelen, kun..
Kansainvälinen tunnelma Tallinn Craft Beer Weekendin parasta antia
Loppuunmyyty Tallinn Craft Beer Weekend osoitti käsityöoluisiin liittyvän yhteisöllisyyden tenhon. Erikoisuuden tavoittelussa piilee craft beer -buumin suurin haavoittuvuus. Viime viikonvaihteessa Tallinnan Kulttuurikattilassa järjestetty Tallinn Craft Beer Weekend ei..
Laitilan Imperiaali Stout otti sarjavoiton Amerikan olutolympialaisista
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali Stout on voittanut brittiläistyylisten Imperial Stout -oluiden sarjan World Beer Cup -kilpailussa Yhdysvalloissa. Kisan 101 ei sarjaan osallistui yli 8200 olutta 66 maasta. Yhdysvaltalaisen The..
Entinen sahtiyrittäjä perusti juomien vientifirman Saksaan
Lammilainen entinen sahtiyrittäjä Pekka Kääriäinen on perustanut oman käsityöjuomien vientiyrityksen Saksaan. Kääriäinen allekirjoitti yhtiön perustamispaperit keskiviikkona Berliinissä. Ensisijaisesti suomalaisia pienpanimotuotteita ja käsityötisleita Keski-Eurooppaan vievän yhtiön nimi on Finnische..
Panimoliiton jättävä Elina Ussa: Rakkaus suomalaiseen olueen säilyy
Panimoliiton toimitusjohtajan tehtävät jättävä Elina Ussa kertoo rakastavansa kotimaista olutta. Ussa sanoo, että alkoholilain uudistuminen oli ensisijaisesti aktiivisten kansalaisten ansiota. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitossa tapahtuu vallanvaihdos, kun toimitusjohtaja ETM..
Kevään kauppavahvuiset oluet – Heinon olutarviot (osa 2)
Vapun tienoon olutarvioiden toisessa osassa olutasiantuntija Heino Tiilikainen laittaa järjestykseen 17 päivittäistavarakauppojen ja Alkon enintään 5,5-prosenttista kevätolutta. Passion Party Berliner Weisse Pühasten Berliner Weisse on tyylinmukaisesti samea, vaaleankeltainen ja..
Vapun vahvat oluet testissä – Heinon olutarviot
Olutasiantuntija Heino Tiilikainen arvioi loppukevään ja vapun tunnelmiin osuvia oluita. Ensimmäisenä ovat vuorossa tuhdit yli 5,5-prosenttiset oluet. Vappuviikko ja pitkä viikonloppu ovat todellista oluen juhlaa. Loppukevään tummista ja tukevista mauista siirrytään kohti..
Verottajan päätös pakotti luopumaan yrityksestä – Suomen vanhin pienpanimoyrittäjä jätti sahtipanimon lapsilleen
Suomen vanhin pienpanimo on nopeuttanut sukupolvenvaihdosta verottajan toimien vuoksi. Lammin Sahdin perustaja Pekka Kääriäinen luopuu kokonaan omistuksestaan Suomen vanhimmassa pienpanimossa. Pekka Kääriäinen on tähän saakka ollut omistajana perustamissaan pienpanimoissa..
Huippukokki Pekka Terävä kehittää ruoalle täydellisesti sopivan oluen
Olo Groupin keittiöpäällikkö ja ravintoloitsija Pekka Terävä aikoo kehittää ruoalle täydellisesti sopivan oluen. Terävän kumppanina hankkeessa on Malmgårdin Panimon panimomestari Tuomas Markkula. Palkituista Olo– ja Emo-ravintoloista tunnettu huippukokki ja..
Pienpanimot rikkoivat 20 miljoonan litran haamurajan viime vuonna
Suomalaiset pienpanimot tekivät uuden valmistusennätyksen viime vuonna. Ensimmäistä kertaa pienpanimo-oluiden yhteenlaskettu valmistusmäärä kohosi yli 20 miljoonan litran. Valviran tuoreen tilaston mukaan Suomen pienpanimot valmistivat olutta vuonna 2017 yhteensä..
Kansainvälistyminen tavoitteena – Saimaan Juomatehdas uusi nimensä ja tuotevalikoimansa
Mikkelissä toimiva Saimaan Juomatehdas on muuttanut nimensä ja uudistanut tuoteperheensä. Suomen kolmanneksi suurin pienpanimo on jatkossa Saimaa Brewing Company. Brändin uudistamisen ja nimimuutoksen yhteydessä Saimaa Brewing Company selkiyttää..
Pääsiäinen on olutmakujen juhlaa – Heinon olutarviot
Oluen ystävälle pääsiäinen on vuoden ensimmäinen varsinainen juhlakausi. Kokenut olutkirjoittaja Heino Tiilikainen valikoi ja arvioi pääsiäispöytään sopivia oluita. Pääsiäinen on kautta pitkän oluenvalmistuksen historian ollut yksi olutvuoden kohokohdista…
Alko poistaa harhaanjohtavat EKO-tunnukset – tilalle Vihreä valinta -merkki
Alko luopuu EKO-nimityksen käyttämisestä luomutuotteissa ja ympäristöviestinnässään. Yhtiö korvaa EKO-tunnuksen Vihreä valinta -tekstillä. Viisi Tähteä uutisoi maanantaina, että Alko on listannut luomua tarkoittavan EKO-luokittelun alle viinejä, joilla ei..
Slovenia on Helsinki Beer Festivalin teemamaa – One Pint Pub Vuoden olutravintola
Slovenia on 20. kerran järjestettävän Helsinki Beer Festivalin teemamaa. Vuoden olutravintola on helsinkiläinen One Pint Pub. Suomen pisin yhtäjaksoisesti järjestetty olutfestivaali, Helsinki Beer Festival, juhlii huhtikuussa. Tapahtuman teemamaa..
Kolme tositarinaa stadilaisesta oluesta ja sen panemisesta – tänään vietetään Helsinkiläisen oluen päivää
Olutta on valmistettu Helsingissä yhtä kauan kuin alueella on ollut asukkaita eli liki 1000 vuoden ajan. Maaliskuun 3. päivä on nimetty Helsinkiläisen oluen päiväksi. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa..
Viron suurin pienpanimo rakentaa käsityöoluiden elämyskeskuksen meren rannalle Tallinnaan
Tallinnalainen Põhjala-panimo muuttaa Nõmmen kaupunginosasta Suomenlahden rannalle. Yhtiö rakennuttaa uuden panimon Noblessnerin satama-alueelle. Hankkeen kustannusarvio on liki seitsemän miljoonaa euroa. Olutkeidas valmistuu entiseen Noblessnerin telakkarakennukseen osoitteeseen Peetri 5 tämän vuoden..