S

Suomen kokkimaajoukkue iskussa Luxemburgin MM-kisoissa

Suomen kokkimaajoukkue aloitti urakkansa viikonvaihteessa Culinary World Cup -kilpailussa Luxemburgissa. Lauantaina oli ohjelmassa kylmä pöytä. Tänään iltapäivällä on vuorossa lämpimän keittiön kokonaisuus. Kisan lopputulokset ovat selvillä ensi torstaina.

Kylmän pöydän tuotteiden valmistelu aloitettiin jo ennen Culinary World Cupia eli kokkien MM-kisoja kokkimaajoukkueen harjoitustiloissa Leijonanrannassa Helsingissä. Viimeistelyjä on tehty useamman päivän ajan Luxemburgissa.

“Olemme viimeistelleet tuotteita määrätietoisesti ja varmoin ottein”, kertoo joukkueenjohtaja Kristian Vuojärvi.

Kylmän pöydän nosto kisa-alueelle sujui hyvin ja rauhallisesti.

”Kaikki yksityiskohdat oli otettu huomioon, ja olimme pöytään tyytyväisiä”, kertoo  kylmän pöydän kapteeni Samuel Mikander.

Kylmän pöydän kapteeni Samuel Mikander.

Mikander pohtii, että Suomen kovimmat kisakumppanit sarjassa ovat Pohjoismaat, joista Ruotsi on ehdotonta kätkeä. Vahva vastus on luvassa lisäsi Singaporesta, Kanadasta ja Yhdysvalloista.

“Joukkueemme on tehnyt tähän mennessä hyvää jälkeä. Olen luottavaisin mielin, sillä kaikilla on tahtoa ja motivaatiota tehdä parhaansa”, kokkimaajoukkueen toiminnanjohtaja Tapio Laine sanoo.

Maanantain kisaohjelmassa Suomella on vuorossa lämmin keittiö, jossa tarjotaan 110 hengelle kolmen ruokalajin menukokonaisuus.

Menun alkuruokana on kuhaa, pääruokana ankkaa ja jälkiruokana herukoita. Kilpailusuorituksessa painotetaan tänä vuonna erityisenä teemana kestäviä ratkaisuja.

Kokkimaajoukkue on panostanut menun suunnittelussa ja toteutuksessa ruokahävikin minimoimiseen siten, että kaikki raaka-aineet on käytetty menussa hyödyksi kokonaisuudessaan. Lisäksi on pyritty käyttämään mahdollisimman vähän pois heitettävää muovia ja kelmua keittiötyöskentelyssä.

Menu Culinary Team Finland, Villeroy & Boch Culinary World Cup 2018

Pike perch three ways

Terrine favored with tomato
Tartar and cream of the pike perch
Pike perch bottarga
Marinated cucumber and pickled kohlrabi
Cauliflower flan

Alkuruoka.

All parts of the duck

Duck breast with glazed farce
Blood pudding with apple and crispy kale
Celery and spelt
Fried chanterelles

Pääruoka.

Three different currants

Bavaroise of currants
Sherbet
Financier and compote
Marinated currants

Jälkiruoka.

 

Kuvat: Eva Tordera Nuño

Kokkimaajoukkue 2018

 

Matias Haapsaari ja Mattias Åhman.
Kylmä pöytä valmiina tuomaroitavaksi.
Joukkueen kapteeni Simo Pietarinen.

 

CategoriesKilpailut

Facebook Comments