S

Suomeen kaksi sarjavoittoa baarimestareiden MM-kisoista Kiinasta

Baarimestarit Alina Laaksonen ja Miika Mehtiö ovat voittaneet omien sarjojensa maailmanmestaruudet kansainvälisessä baarimestareiden The World Cocktail Championships -kilpailussa Kiinassa. Sarjoja kisassa oli viisi. Mehtiö kilpaili Flairtending- ja Laaksonen Bartender´s Choice -sarjassa. Lisäksi Suomen baarimestarien yhdistys FBSK voitti Best Team -palkinnon.

Kansainvälisen International Bartender Associationin järjestämät baarialan MM-kilpailut kisattiin tänä vuonna Chengdussa, Kiinassa. Kisa kokoaa parhaat baarimestarit ympäri maailmaa.

Alina Laaksosen Thank You -cocktail rakentui nicaragualaisen rommin ympärille Se sisälsi myös greippilikööriä ja siirappia sekä appelsiinibitteriä. Miika Mehtiön Arctic Dream Catcher -juomassa oli suomalaista giniä, mustaherukkasiirappia ja mustikkapyreetä.

”On aivan uskomaton fiilis. Olen niin ylpeä meistä kaikista. Kiitos kuluu täällä olevalle tiimille, mutta myös kaikille, jotka ovat kotoa käsin meitä kannustaneet ”, Laaksonen hehkutti palkinnonjaon jälkeen.

Alina Laaksonen rakensi voittoisan cocktailin nicaragualaisen rommin ympärille.

FBSK:n puheenjohtaja Greta Grönholm on haltioissaan menestyksestä.

”Näistä kahdesta voitosta näkee, miten korkeatasoista baarimestareiden osaaminen on Suomessa. Voimme olla ylpeitä osaamisestamme myös kansainvälisellä tasolla.”

Suomen baarimestareiden ja kannattajien kerho F.B.S.K. on suomalaisten baarimestareiden ammattiyhdistys, johon kuuluu baarimestareita ja elämysalalla työskenteleviä juoma-ammattilaisia.

Miika Mehtiö käytti cocktailissaan suomalaista giniä ja marjoja.

Facebook Comments