Kategoria: Uutiset
VViron pienpanimoiden kärkeen kuuluva Tanker siirtyy tanskalaisen olutjätin omistukseen
Suomalaisen Hartwallin omistaja, Royal Unibrew, ostaa virolaisen Tanker Breweryn. Kaupalla Royal Unibrew aikoo vahvistaa asemiaan Viron paikallisilla olutmarkkinoilla. Tanskalaisjätin tarkoituksena on myös tukea Tankerin kasvua..
VViinaton tisle tuo aidon ginin makuisen vaihtoehdon alkoholittomien drinkkien pohjaksi
The Helsinki Distilling Company on tislannut yrteistä ja mausteista ensimmäisen suomalaisen kirkkaan alkoholittoman tisleen. Helsinki Nollaa voi ginin tavoin käyttää juomasekoitusten ja drinkkien pohjana. ”Alkoholiton..
SSuomen Bocuse d’Or paikasta kilpailee kolme rutinoitunutta mieskokkia
Suomen Bocuse d’Or -edustajan paikasta kaudelle 2022–2023 kilpailee kolme monessa liemessä keitettyä kokkia. Helsingissä marraskuussa pidettävissä karsinnoissa kisakeittiössä mittaa toisistaan ottavat Johan Kurkela, Ismo Sipeläinen..
HHelsingin Lasipalatsin aukion elämyskeskukseen tulee panimoravintola ja kolme elokuvasalia
Helsingin vanhan linja-autoaseman tiloihin valmistuvan Kulttuurikasarmin rakentaminen alkaa syyskuussa. Ravintolayhtiö NoHo Partners suunnittelee vanhan kasarmirakennuksen yhteyteen jopa 1000 asiakaspaikan elämyskeskusta, joihin tulee kuusi erilaista ravintolaa...
SSavonlinnalainen Olaf-panimo aloitti oluidensa lisenssivalmistuksen Brasiliassa
Savonlinnalaisen pienpanimon Olaf Brewingin oluita on alettu valmistaa Jaraguá Do Sulin kaupungissa Brasiliassa. Itäsavolaisia oluita pannaan paikallisessa Cherokee Brewing -panimossa, runsaat 500 kilometriä São Paulosta..
PPerunasta Suomen maatalouspolitiikan muutoksen vertauskuva – Frex-tuotantotapa muuttaa viljelyn hiilinegatiiviseksi
On selvää, että nykyinen luonnonvarojen hyödyntäminen on ilmastonmuutoksen torjumisen takia tiensä päässä. EU:n katse on Suomen metsissä, joiden käytön päätöksentekoa halutaan siirtää Brysseliin. Suomen kannalta..
RRavintolaväen avoin kirje ministeri Krista Kiurulle vaatii koronarajoituksista luopumista
Kaksikymmentä tunnettua ravintoloitsijaa ja ravintolatyöntekijää lähetti tiistaina avoimen kirjeen ravintolarajoituksista vastaavalle perhe-ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle. Alan ammattilaiset vaativat ravintoloihin kohdistuvien turhien rajoitusten ja säädösten purkamista...
RRavintola Palace jälleen ykkönen – Osaava, mutta rento palvelu Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listan keskiössä
Helsinkiläinen Ravintola Palace on maan paras ravintola. Palace äänestettiin voittajaksi Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2021 -äänestyksessä toisena vuonna peräkkäin. Seuraavina olivat helsinkiläiset BasBas, Savoy, Alexanderplats..
SSuomen 50 Parasta Ravintolaa julkistetaan videolähetyksessä torstaina 20.5.
Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämän perinteisen Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2021 -äänestyksen tulokset julkistetaan virtuaalisessa verkkolähetyksessä Helsingin Messukeskuksessa. Ohjelma lähetetään Viiden Tähden YouTube-kanavalla torstaina 20. toukokuuta..
VVilja Valliranta otti voiton nuorten kokkien SM-kilpailuissa
Vilja Valliranta turkulaisesta ravintola Rosterista vei voiton alle 27-vuotiaiden kokkien SM-kisoissa. Jyväskylässä viikonvaihteessa järjestetyssä kilpailussa. Toiseksi sijoittui Severi Heikkinen Jyväskylän Art Cateringista. Kolmossijan otti Jonne..
OOlvi laajenee Tanskaan – Iisalmelaisyhtiö osti perinteisen Bryggeriet Vestfyen -panimon
Olvi on ostanut Tanskan neljänneksi suurimman panimon. Iisalmelaisyhtiö on hankkinut enemmistöosuuden perinteisestä Bryggeriet Vestfyen -panimoyhtiöstä. Kauppahinta on lähes 6,8 miljoonaa euroa. Suomalainen panimokonserni Olvi Oyj..
RRavintoloiden kuluneet posliiniastiat voi palauttaa uudelleen käyttöön entisöintipalvelun avulla
Astioiden ja keittiötarvikkeiden tukkumyyjä E.Ahlstöm on aloittanut ravintola-astioiden entisöintipalvelun, jonka avulla on mahdollista palauttaa loppuun käytetyt posliiniastiat uudelleen kiertoon. AINIA-kiertotalouspalvelu vähentää kuluneista astioista syntyvää jätemäärää..
VValio ostaa Heinon Tukun ─ Perinteinen meijerituotteiden valmistus ja ruokatavaroiden tukkukauppa yhdistyvät
Ravintoloiden ja ammattikeittiöiden palvelujen tarjonnassa tapahtuu merkittävä keskittyminen, kun Valio ostaa Suomen merkittävimpiin tukkukauppoihin kuuluvan Heinon Tukun. Valion tarkoituksena on kasvaa entistä suuremmaksi kumppaniksi ravintoloiden..
HHaljalan panimon uudet ostojärjestelyt varmistavat Pyynikin Brewing Companyn kasvun ja juomien valmistuksen aloittamisen täydellä teholla Virossa
Pyynikin Brewing Company luopuu virolaisen Haljalan panimon ostoaikeista. Sen sijaan Viron kolmanneksi suurimman panimon ostaa tamperelainen yrittäjä Samu Saarikoski, joka vuokraa panimon tilat ja laitteet..
MMad Hopper Brewing Company palkkasi amerikkalaisen panimomestarin – Oluen valmistus Helsingin uusimmassa panimossa käynnistyi
Helsingin uusin craft-panimo on valmis. Tuotanto ravintola Viiden Pennin yhteydessä toimivassa Mad Hopper Brewing Companyssa on päässyt käyntiin. Oluiden valmistuksesta vastaa brasilialais-amerikkalainen palkittu panimomestari Gustavo..
JJaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot Heikkilän juustolalle ja Turun varhaisperunafestivaalille
Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt 5000 euron suuruiset Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot pälkäneläiselle Heikkilän Juustolalle sekä Lounas-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffelille. Heikkilän Juustola palkittiin kotimaisen lähiruoan eteen tehdystä..
MMaRa hoputtaa hallitusta avaamaan ravintoloiden rajoituksia mahdollisimman nopeasti – Alan konkurssnäkymät synkkenevät
Matkailu- ja ravintola-alalle jo toinen peräkkäinen menetetty kevätsesonki käy kalliiksi. Lähes 30 prosenttia alan yrityksistä on tällä hetkellä konkurssiuhan alla. MaRa vaatii hallitusta aloittamaan ravintoloita..
HHeikki Vuokko on Sinebrychoffin uusi pääpanimomestari
Carlsberg-konserni on nimittänyt Sinebrychoffin uudeksi pääpanimomestariksi Heikki Vuokon. Panimomestari Heikki Vuokko aloitti työnsä Sinebrychoffilla 2007 ja valmistui Kööpenhaminassa sijaitsevasta Scandinavian School of Brewing -panimokorkeakoulusta vuonna..
AAlkon verotulojen kasvusta siirrettävä 70 miljoonaa euroa suoraan ravintoloiden tukemiseen
Valtio tienasi Alkon myynnin kasvulla viime vuonna liki 150 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa. Alkon ennätystulokseen suoraan vaikuttivat koronakriisistä johtuvat ravintoloiden sulkemiset sekä anniskelupaikkojen aukioloaikojen rajoitukset...
SSami Tallbergin Villiyrttikeittokirjasta kymmenes painos – Paras on nyt vielä parempi juhlapainos
Sami Tallbergin ensimmäisestä Villiyrttikeittokirjan painoksesta on kulunut 10 vuotta. Nyt täydennetty 111 villikasvia käsittelevä ja 528-sivuinen juhlapainos on kymmenes. Tallbergin kirja on jo klassikko. Hämmästyttävää..
VVuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailuista odotetaan poikkeuksellisen jännittäviä – Kisoihin ilmoittautuminen on käynnissä
Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2021 -kilpailijoiden haku on parhaillaan käynnissä. Kisat ovat herättäneet ennakkoon laajaa kiinnostusta. Tänä vuonna kilpailut nostavat erityisesti salityöskentelyn esille. Voittajille..
MMikkelin seudun matkailun edistämispalkinnot Puumalan saaristoreitille ja aluekehitysjohtaja Heli Gyntherille
Mikkelin seudun Vuoden 2020 Matkailuteko -palkinto on myönnetty Puumalan saaristoreitille Saimaan alueen matkailun kehittämisestä. Ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden 2020 Matkailun edistämisteko -palkinnon sai vs. aluekehitysjohtaja..
VVirolainen viihde- ja ravintolayritys Apollo Group tuo pikaruokaketju KFC:n Suomeen
KFC-ravintolaketju kertoo avaavansa ensimmäisen ravintolansa Suomessa jo kuluvan vuoden aikana. Ravintoloiden franchise-oikeudet on myönnetty virolaiselle Apollo Groupille, joka vastaa KFC-ravintoloiden toiminnasta Baltiassa. Maailmalla KFC-ravintoloita on..
RRavintola-alan työntekijöiden ahdinko kestänyt jo vuoden – joka toisella vakavia toimeentulo-ongelmia
PAMin kyselyn mukaan joka toinen mara-alojen työntekijä kertoo toimeentulonsa heikentyneen merkittävästi koronakriisin aikana. Vuoden aikana yhä useampi on joutunut kohtaamaan omassa taloudessaan toimialalle koronasta aiheutuneet..
HHelsingin Karjalatalon ravintoloitsija ja keittiömestari Pekka Pärssinen on kuollut
Helsingin Karjalatalon ravintola Karelian ravintoloitsija, keittiömestari Pekka Pärssinen menehtyi perjantaina 12. helmikuuta sairauden murtamana. Pärssinen oli arvostettu ammattilainen ja kouluttaja, jonka työura ravintoloissa ulottui 1970-luvun..
““Me emme pyydä almuja, haluamme vain tehdä työtämme.” – Espanjassa käytetään jo nälkälakkoa mielenilmauksena ravintoloiden sulkemista vastaan
Ravintola- ja catering -yritysten omistaja Alfonso Beltrán aloitti nälkälakon viime sunnuntaina Espanjassa Toledon naapurikaupungissa Torrijosissa. Beltrán on majoittunut telttaan pääkirkon ovelle. Mielenilmausta seurataan Espanjassa valtakunnallisena..









