V

Virolainen viihde- ja ravintolayritys Apollo Group tuo pikaruokaketju KFC:n Suomeen

KFC-ravintolaketju kertoo  avaavansa ensimmäisen ravintolansa Suomessa jo kuluvan vuoden aikana. Ravintoloiden franchise-oikeudet on myönnetty virolaiselle Apollo Groupille, joka vastaa KFC-ravintoloiden toiminnasta Baltiassa. Maailmalla KFC-ravintoloita on yli 23 000 runsaassa 140 maassa.

Apollo Group on avannut kahdeksan KFC-ravintolaa Baltiassa, luonut 350 uutta työpaikkaa sekä investoinut yli puoli miljoonaa euroa paikallisten työntekijöiden koulutukseen parin viime vuoden aikana.

Apollo on nimittänyt KFC Finland -yhtiön toimitusjohtajaksi Janne Einolan, jolla on yli 24 vuoden kokemus vähittäiskaupan myynti-, kehitys- ja johtotehtävistä.

“Suomi on melkein yhtä suuri markkina kuin koko Baltia. KFC:n lanseeraus Suomessa on merkittävä ponnistus ja keskeisin bisneshaasteemme tänä vuonna”, kertoo Apollo Groupin toimitusjohtaja Mauri Dorbek yhtiön tiedotteessa.

Janne Einolalla on 24 vuoden kokemus vähittäiskaupan myynti-, kehitys- ja johtotehtävistä. Kuva: KFC Finland.

Einolan mukaan koronatilanteen vaikutukset ovat olleet erityisen näkyviä ravintola-alalla, mutta eivät ole esteenä KFC:n laajentumiselle.

“Ravintolapalveluiden kysyntä ei nykytilanteessakaan lakkaa olemasta. Asiakkaamme voivat ostaa annoksia mukaan kotona nautittaviksi tai asioida ravintoloissamme kulloinkin voimassa olevien rajoitusten puitteissa. KFC noudattaa tarkasti viranomaissuosituksia varmistaakseen turvallisen asioinnin“, Einola saoo.

Apollo Group on laaja ravintola- ja viihdealan toimija Baltiassa. Sen konsepteja ovat Apollo-kirjakaupat ja -elokuvateatterit, O’Leary’s-viihdekeskukset, Blender-mehubaarit, IceCafe-jäätelökahvilat, Vapiano-ravintolat, KFC-kanaravintolat sekä elokuvien jakeluyhtiö Baltic Film Distribution.

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments