H

Haljalan panimon uudet ostojärjestelyt varmistavat Pyynikin Brewing Companyn kasvun ja juomien valmistuksen aloittamisen täydellä teholla Virossa

Pyynikin Brewing Company luopuu virolaisen Haljalan panimon ostoaikeista. Sen sijaan Viron kolmanneksi suurimman panimon ostaa tamperelainen yrittäjä Samu Saarikoski, joka vuokraa panimon tilat ja laitteet Pyynikille. Samalla Saarikoski tulee mukaan Pyynikin operatiiviseen toimintaan. Viiden Tähden olutasiantuntija Heikki Kähkönen pitää tehtyä ratkaisua Pyynikin kasvun ja tuhansien pienosakkaiden etujen kannalta järkevänä.

Tampereella toimiva Pyynikin Brewing Company teki viime marraskuussa esisopimuksen Koillis-Virossa toimivan Haljalan panimon ostamisesta tanskalaiselta olutjätiltä Harboes Bryggeri A/S:ltä. Kaupan perusteina olivat Pyynikin kapasiteettiongelmat, jotka ovat estäneet panimon kasvun sekä vaikeuttaneet oluiden ja muiden juomien valmistamista ja toimittamista asiakkaille.

Koska riittäviä tuotantotiloja ei löytynyt Suomesta, Pyynikki kertoi tammikuussa ostavansa Haljalan panimon. Panimokauppaan on haettu rahoitusta jo viime vuoden lopusta lähtien.

Kaupan toteuttamista varten varten panimoyhtiö avasi osakeannin, joka jatkuu vielä huhtikuun loppuun saakka. Keskiviikkona osakkeita oli merkitty yli 1,13 miljoonalla eurolla.

Pyynikin panimo julkisti viime viikolla suuntaavansa yrittäjä Samu Saarikoskelle reilun miljoonan euron annin, jolla oli tarkoitus vauhdittaa Haljalan panimon kauppaa. Tämä aiheutti kuitenkin ristiriitaa pienosakkeiden keskuudessa. Osa yhtiön A-osakkaiden omistajista halusi jopa estää ostoaikeet.

Haljalan panimo on valmistunut vuonna 1975. Laitteistoa on uusittu viime vuosina. Kuva: Pyynikin Brewing Company.

Samu Saarikoski ostaa Haljalan panimon, johon Pyynikki tulee vuokralaiseksi.

Keskiviikkona syntyi kuitenkin uusi ratkaisu, jonka mukaan Pyynikin Brewing Company luopuu Haljalan panimon kiinteistön ja laitteiden ostamisaikeista ja purkaa tekemänsä esisopimuksen Harboen kanssa. Lehtitietojen mukaan Saarikoski ostaa virolaispanimon ja vuokraa sen Pyynikin panimolle.

Aamulehden mukaan samalla on sovittu siitä, että Saarikoski tulee jollakin tavalla mukaan yhtiön operatiiviseen toimintaan. Saarikoski on jo yrityksen A-osakkeenomistaja.

Pyynikin omistuspohja rakentuu Tuomas ja Rauno Peren perheiden pääomistuksen ja lähes 10 000 pienosakkaan varaan. Osa pienosakkaista koki, että Saarikoskelle suuniteltu suunnattu osakeanti oli rikkomassa yrityksen toimintatapaa ja -kulttuuria. Lisäksi idena ollut A- ja B-osakkeiden yhdistäminen olisi konkreettisesti laskenut B-osakkeiden tuoton arvoa.

Panimoyhtiön toimitusjohtaja Kari Lappalainen sanoi keskiviikkoiltana Helsingin Sanomille, että toteutuvan järjestelyn kautta yhtiö voi käyttää pääomia Haljalan panimon tuotannon ylös nostamiseen, henkilökunnan palkkaamiseen, laitteiden huoltoon, raaka-ainehankintoihin sekä esimerkiksi sähkö- ja vesisopimuksiin.

Toimitusjohtaja Kari Lappalainen uskoo, että panimokaupat saadaan tehtyä aikataulun mukaisesti kuluvan huhtikuun loppuun mennessä. Kuva: Pyynikin Brewing Company.

Nyt tehty ratkaisu tuntuu vähintäänkin järkevältä Pyynikin omistusrakenteen ja kasvun kannalta. Tuhannet pienosakkaat ovat Pyynikin panimon selkäranka. He muodostavat aktiivisen asiakaskunnan, joka toimii myös yrityksen ja sen tuotteiden lähettiläinä ympäri maata, ja jopa ulkomaita myöten.

Pienosakkaiden varpaille ei pidä ehdoin tahdoin astua. Pyynikin Brewing Company tulee tarvitsemaan heitä, kun panimo joutuu lähtemään nykyisistä tuotantotiloista Raholasta jonnekin lähemmäksi keskustaa sekä avatessaan uuden toimintatilan panimokauppoineen ja ravintoloineen Tampereen vanhalle tavara-asemalle.

Oluiden, lonkeroiden ja virvoitusjuomien tuotanto on saatava Haljalassa mahdollisimman pian täyteen vauhtiin.

Alkavasta kesästä odotetaan viime vuoden tapaan vilkasta panimojuomien markkinoilla. Pyynikillä ei ole varaa myydä kahta kesää peräkkäin ei-oota ja tuotanto Haljalassa on saatava käyntiin täydellä teholla mahdollisimman pian.

Lappalaisen mukaan Haljalassa on jo ensimmäinen 100 000 litra oluterä valmistumassa. Panimoyhtiön juomatuotannosta vastaa jatkossa panimomestari Timo Kuorehjärvi, jolla on pitkä kokemus alalta. Muu henkilökunta on myös kokenutta ja ollut pitkään töissä panimolla.

”Lisääntyvän kapasiteetin myötä saamme toimitusvarmuuden. Lisäksi saamme aikaiseksi myös hyvän ja tasaisen laadun, jonka takaa tasaista laatua tehneen panimon massiivinen laitteisto ja kokenut henkilökunta”, panimon perustaja Tuomas Pere sanoi yhtiön tiedotteessa viikko sitten.

Pyynikin Brewing Company sai viime viikolla Viron viranomaisilta luvat panimotoiminnan käynnistämiselle Haljalassa. Samalla panimoyhtiö sai tiedon verottajalta, joka hyväksyy oluenvalmistuksen myös toisessa EU:n jäsenvaltiossa siten, että yritys saa säilytettyä pienpanimostatuksen valmisteverotuksessa.

Haljalan panimon tuotannosta vastaa panimomestari Timo Kuorehjärvi. Kuva: Pyynikin Brewing Company.

Teksti: Heikki Kähkönen

Facebook Comments