Kategoria: Juomat
PPanimojätti AB InBev parantaa oluidensa näkyvyyttä ja jakelua Suomessa
Maailman suurin panimokonserni, Anheuser-Busch InBev, on ottanut olutmerkkiensä maahantuonnin omalle vastuulleen. AB InBev aikoo parantaa kansainvälisten tunnettujen olutmerkkiensä Coronan, Budweiserin, Becksin, Leffen, Spatenin, Hoegaardenin, Franziskanerin,..
MMannerheim toimi kahvilanpitäjänä kieltolain aikana – Marsalkan pöydissä maistuivat olut ja viini
Suomen marsalkka Mannerheim oli yksi oman aikansa tunnetuimista kulinaristeista. Hän piti hyvästä ruoasta ja maukkaista juomista. Hän toimi myös kahvilayrittäjänä Hangossa kieltolain aikana. Carl Gustaf..
AAlko poistaa harhaanjohtavat EKO-tunnukset – tilalle Vihreä valinta -merkki
Alko luopuu EKO-nimityksen käyttämisestä luomutuotteissa ja ympäristöviestinnässään. Yhtiö korvaa EKO-tunnuksen Vihreä valinta -tekstillä. Viisi Tähteä uutisoi maanantaina, että Alko on listannut luomua tarkoittavan EKO-luokittelun alle..
OOmenatarhasta Kainuun korpiin – Olvi hakee lisäarvoa suomalaisista raaka-aineista
Olvi pyrkii erottautumaan muista siiderin- ja lonkeronvalmistajista puhtaasti kotimaisilla tuotteilla. Uuden Cid-siiderin raaka-aineina ovat Ahvenanmaalla kasvaneet omenat. Puolukkalonkeron maun antajina ovat Kainuun korpimetsien marjat ja..
TTuleva hallitus vauhdittaa viinarallia Viroon ja Latviaan – alkoholiveroon tulossa jälleen korotus
Iltalehti kertoi perjantai-iltana lähteisiinsä perustuen, että Antti Rinteen (sd.) tuleva hallitus aikoo korottaa alkoholiveroja 50 miljoonalla eurolla. Veron kohdentumista mietoihin tai väkeviin juomiin ei kerrottu...
UUudistettu Hilpeä Hauki palasi juurilleen ja on nyt hollantilaistyylinen Brown Café
Hollantilainen Brown Café ja klassiset eurooppalaiset olutmerkit nousevat vahvasti esille viikko sitten remontin jälkeen ovensa avanneessa olutravintola Hilpeässä Hauessa. Vaasankadulla Helsingin Alppiharjussa sijaitseva Hilpeä Hauki..
S
Suomen suurin pienpanimofestivaali täyttää Helsingin Rautatientorin – Olutjuhla kestää peräti viisi päivää
Suuret oluet – pienet panimot -festivaali valtaa Helsingin Rautatientorin jo 15. kerran. Tiistaista lauantaihin kestävässä tapahtumassa on tarjolla ennätysmäärä oluita ja panimoita. Koko Helsingin Rautatientorin..
LLaitilan Wirvoitusjuomatehdas rakennuttaa oman aurinkovoimalan
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tunnetaan tuulivoimalla tuotetun sähköenergian käytöstä. Nyt panimo investoi tuotantolaitoksen katolle asennettaviin aurinkopaneeleihin. Energiatehokkuus ja ympäristöajattelu näyttelevät tärkeää roolia Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomanvalmistuksessa. Yhtiö kertoo..
SSuomesta etsitään lisää EU-suojattavia elintarvikkeita ja juomia – nyt suojattu vasta 12 tuotenimeä
Suomi on todellinen kääpiövaltio mitä tulee elintarvikkeiden ja alkoholijuomien nimisuojaukseen. Suomesta vasta 12 maataloustuotetta ja elintarviketta on saanut nimisuojan, kun koko EU:ssa on suojattu 3400..
V
Verottaja poisti Bryggeri Helsingiltä ja Lammin Sahdilta pienpanimoiden veroedun – Pekka Kääriäinen pitää verohallinnon toimintaa mielivaltaisena
Bryggeri Helsinki ja Lammin Sahti ovat menettäneet verottajan päätöksellä toistaiseksi pienpanimoiden veroedut. Ravintola- ja panimoyrittäjä Pekka Kääriäisen mielestä verottaja on ryhtynyt tulkitsemaan mielivaltaisesti yritysten keskinäisiä..
KKriitikko Otso Kantokorpea muistellaan Tallinnassa ratikka- ja baarikierroksella
Ystävät ja tuttavat muistavat edesmennyttä kuvataidekriitikko Otso Kantokorpea ratikka- ja kapakkakierroksella Tallinnassa. Lauantaina järjestettävästä tapahtumasta on järjestäjien mukaan luvassa Kantokorven näköinen ja henkinen iloinen kierros..
SSuomalaiset tisleet keräsivät palkintoja Berliinissä – Mikko Mykkänen festivaalin luovin tislaaja
Helsinki Distilling Companyn tislaaja Mikko Mykkänen palkittiin Berliinin käsityötislaamojen messuilla innovaatiopalkinnolla. Suomalaiset tislaamot keräsivät yhteensä 13 mitalia 7 eri sarjassa. Artesaanitislaaja Mikko Mykkänen Helsingistä sai..
KKalevalainen perintö, Berliinin oluet ja kieltolaki – Eino Leinolle maistuivat juomat hyvässä seurassa
Viini ja punssi maistuivat lahjakkaalle ja monisärmäiselle runoilijalle Eino Leinolle. Tarttuipa hän ahnaasti oluttuoppiinkin. Perisuomalaisista juuristaan huolimatta Leino oli hyvin kansainvälinen. Hän matkusti jo 19-vuotiaana..
PPienpanimot parantavat oluidensa laatua – Käsityöpanimot luovat oman laatujärjestelmän
Kotimaiset pienpanimot ovat ottaneet tavoitteeksi valmistamiensa oluiden laadun parantamisen. Pienpanimoliitto on luomassa oman laatukriteeristön, johon sitoutuneen panimon voisi tunnistaa liiton omasta laatumerkistä. Viiden Tähden tiistaina paljastamat..
K
Keskustelu oluen laadusta leimahti liekkeihin – Citymarket-kauppias ja Alko luottavat suomalaiseen olueen
Viiden Tähden tiistaina esille nostamat kotimaisten oluiden mikrobiologiset ongelmat ovat herättäneet laajan oluiden laatukeskustelun Suomessa. Easton Citymarketin kauppias Mika Timonen toivoo, että laadusta tulee panimoille..
VViisi Tähteä tutki: Lähes joka kolmas kaupasta ostettu kotimainen olut oli laadultaan viallinen
Suomalaisten oluiden kirjo on kaupoissa ja Alkoissa laajempi kuin koskaan aikaisemmin. Viiden Tähden teettämässä laboratorioanalyysissa lähes joka kolmas vähittäismyynnissä oleva kotimainen olut osoittautui mikrobiologisesti joko..
OOmenoiden satokausi käynnistyy Ahvenanmaalla kolme viikkoa viime kesää aikaisemmin
Tulevasta omenasadosta odotetaan Ahvenanmaalla runsaampaa kuin viime vuonna. Karl-Ers Fruktin tilalla sadonkorjuu käynnistyy elokuun alussa ja jatkuu aina myöhäiseen syksyyn. Ahvenanmaan pohjoisosassa sijaitsevalla Karl-Ers Fruktin..
VViron suurin pienpanimo rakentaa käsityöoluiden elämyskeskuksen meren rannalle Tallinnaan
Tallinnalainen Põhjala-panimo muuttaa Nõmmen kaupunginosasta Suomenlahden rannalle. Yhtiö rakennuttaa uuden panimon Noblessnerin satama-alueelle. Hankkeen kustannusarvio on liki seitsemän miljoonaa euroa. Olutkeidas valmistuu entiseen Noblessnerin telakkarakennukseen osoitteeseen Peetri..
OOlutravintola syntyi keskelle Citymarketin juomaosastoa Jyväskylässä
Jyväskylän K-Citymarket Seppälän juomaosastolle avataan tänään 25-paikkanen gastrobaari, jossa tarjolla on kaupassa myytäviä sekä alkoholittomia että enintään 5,5-prosenttisia alkoholijuomia. Pop up -baari palvelee asiakkaitaan vappuaattoon..
HHuippukokki Jaakko Sorsa vauhdittaa ilomantsilaisen ginin markkinoita Kaukoidässä
Suomalaiset ginit kiinnostavat maailmalla. Ilomantsissa tislattu Arctic Blue Gin on avaamassa Aasian-markkinoita suomalaisen huippukokin Jaakko Sorsan vauhdittamana. Puhtaista suomalaisista raaka-aineista valmistetut alkoholijuomat kiinnostavat tällä hetkellä..
PPanimoliitto vaatii väkeville juomille nykyistä kovempaa verokohtelua oluen sijaan
Panimoliitto vaatii tulevalta hallitukselta suunnitelmallista valmisteveropolitiikkaa. Viime vuosien alkoholiverojen korotukset ovat kohdistuneet lähinnä olueen, kun lähes koko muu Eurooppa verottaa mieluummin väkeviä juomia oluiden sijaan...
IIlkka Sirénille kansainvälinen voitto matkailullisesta viiniartikkelista
Maanantaina 15.4. julkistettiin kansainvälisen Born Digital Wine Awards 2018 -kilpailun tulokset. Ilkka Sirénin englanniksi kirjoittama artikkeli Rhônen laakson viiniluolista yhdysvaltalaisen VICE Median Munchies-ruokasivustolle voitti kategorian..














