O

Omenoiden satokausi käynnistyy Ahvenanmaalla kolme viikkoa viime kesää aikaisemmin

Tulevasta omenasadosta odotetaan Ahvenanmaalla runsaampaa kuin viime vuonna. Karl-Ers Fruktin tilalla sadonkorjuu käynnistyy elokuun alussa ja jatkuu aina myöhäiseen syksyyn.

Ahvenanmaan pohjoisosassa sijaitsevalla Karl-Ers Fruktin tilalla kesän kiireet ovat vilkkaimmillaan. Mansikanpoiminta on täydessä vauhdissa ja valmistelut omenasadon korjuuseen ovat loppusuoralla.

Tämän vuoden omenasadosta odotetaan Ahvenanmaalla runsasta. Karl-Ersillä sadosta ei ole tulossa aivan ennätyskesien veroista, mutta viimevuotista parempi kuitenkin.

”Jos kaikki menee hyvin, pääsemme aloittamaan omenoiden poiminnan 1. päivä elokuuta. Poimintakausi kestää aina marraskuulle saakka, jolloin saamme viimeiset talvilajikkeet talteen”, Karl-Ersin tilan omenanviljelijät Annika ja Kristian Karlsson laskevat.

Varhaisimmat omenalajikkeet kasvattavat hedelmää kovaa vauhtia. Niiden poiminta alkaa jo elokuun vaihteessa.

Karlssonit pääsevät korjaamaan satoa lähes poikkeuksellisen aikaisin. Viime vuonna korjuu alkoi vasta 21. elokuuta. Lopullisesti sadonkorjuun alkamisen määrittelevät heinäkuun säät.

”Toukokuun helteet osuivat kohdalleen ja kukinta oli suorastaan valtava. Sen jälkeen yksi kesäkuinen hallayö oli lähellä pilata kaiken, mutta selvisimme siitä onnekkaasti”, Kristian Karlsson kertoo.

Tulevien päivien säätilaa Karlssonit seuraavat Ruotsin armeijan sääpalvelusta.

”Vilkuilen säätiedotusta ainakin 20 kertaa päivässä. Nyt toivomme, että saisimme sadettä öisin ja auringonpaistetta päivisin”, Annika Karlsson naurahtaa.

Karlssoneilla on sukupolvien kokemus omenanviljelystä

Karl-Ers Frukt on yksi Suomen suurimmista omenatiloista. Satoa tuottaa 110 000 omenapuuta, joiden lisäksi päärynäpuita on 13 000. Lisäksi tilalla kasvatetaan mansikkaa parin hehtaarin alalla.

”Istutamme uusia puita joka vuosi ja samalla poistamme vanhoja. Yhden omenapuun ikä on 25-30 vuotta ja parin kolmen vuoden ikäisinä ne kasvavat korjuukelpoisia omenoita”, Annika Karlsson kertoo.

Omenapuutarhat sijaitsevat Annika Karlssonin kotitilan ympäristössä Tjudön kylässä, noin 30 kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen. Tilan historia ulottuu aina 1600-luvulle saakka. Annika edustaa tilalla 13. sukupolvea ja seuraava sukupolvi on kovaa vauhtia kasvamassa.

Kristian Karlsson on puolestaan kolmannen sukupolven hedelmänviljelijä. Karlssonit suhtautuvat intohimoisesti omenankasvatukseen. Se on heille ensisijaisesti elämäntapa, jossa riittää työtä ympäri vuoden. Ruotsissa opiskelevat tytär ja poika auttavat kesäisin tilan töissä.

Omenat käsitellään ja pakataan Karl-Ers Fruktin uudessa pakkaamossa.

”Teemme töitä kuusi päivää viikossa ja sunnuntaina vedämme hieman henkeä. Pidämme talvella pari viikkoa lomaa, mutta muutoin aika menee käytännössä tilalla”, Karlssonit sanovat.

Vilkkaimpaan poiminta-aikaan Karls Ersillä on vierasta työvoimaa 40 henkeä. Työntekijät tulevat pääasiassa Latviasta ja Ukrainasta.

”Suurin osa työntekijöistämme on vanhoja tuttuja, jotka tulevat tänne vuodesta toiseen. Tutun väen kanssa olemme kuin yhtä suurta perhettä. Vähäinen vaihtuvuus on myös tilan kannalta etu. He tuntevat talon tavat sekä osaavat hyvin työnsä”, Kristian Karlsson kiittää.

Omenasta mehua ja mehusta siideriä

Tjudön kylän ympäristössä kasvaa noin puolet kaikista Suomessa kaupallisesti kasvatetuista omenista. Viljeljöitä on toistakymmentä. Karl Ers Frukt on niistä suurin. Viljeltäviä lajikkeita on yli 20. Päärynälajikkeita on kolme ja mansikoitakin neljä.

Omenien taimet tulevat pääasiassa Hollannista ja Belgiasta. Puut istutetaan noin 160-170 senttimetrin mittaisina. Satoa ne alkavat tuottaa parissa vuodessa.

Omenat ja päärynät lajitellaan tilalla koneellisesti. Jokainen hedelmä punnitaan, lajitellaan koon mukaan ja pakataan laatikoihin. Hedelmät varastoidaan hapettomiin varastohuoneisiin, joissa ne säilyvät tarvittaessa jopa useita kuukausia.

Omenat kypsyvät lopulliseen kokoonsa ja saavat punaisen värinsä vasta viimeisellä viikolla ennen poimintaa. Kuva: Mika Wist.

Panimoyhtiö Olvi tuli vuosi sitten yhdeksi Karl-Ersin merkittävimmistä asiakkaista. Olvin Cid-siideri valmistetaan tilalla puristetusta omenamehusta.

”Tilaamme omenamehua Karl-Ersiltä aina tarpeemme mukaan. Nykyaikaisessa hapettomassa tilassa tapahtuvan varastoinnin ansiosta saamme mehua käytännössä ympäri vuoden. Ensimmäiset uuden sadon mehut tulevat meille jo syyskuussa”, Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä kertoo.

Olvin siiderissä käytetään neljää lajiketta, jotka ovat rypälemäistä vivahdusta antava Santana, jouluisen punainen Amorosa, hapokas Rubinola sekä vaalean kellanvihreä ja mehukas Discovery.

Omenamehu on samaa, jota tila myy kuluttajille kolmen litran hanapakkauksissa. Mehu käytetään Olvilla viiniksi. Lopulliseen tuotteeseen sekoitetaan hieman käyttämätöntä mehua makua tasapainottamaan.

Suurin osa eurooppalaisista siidereistä valmistetaan hapokkaista siideriomenalajikkeista, joita Karl Ers Frukt ei ainakaan toistaiseksi kasvata. Uusien siiderilajikkeiden etsiminen kuitenkin kiinnostaa Kristian Karlssonia.

”Ehkä voisimme kokeilla joitakin lajikkeita, miten ne kasvavat ja tuottavat satoa täällä meillä. Käytännössä menisi kuitenkin useita vuosia ennen kuin niistä saisi kaupallisesti tuottavia. Sitä ennen kuitenkin odotamme, miten nykyiset omenamme ja päärynämme käyvät maistuvat.”

Omenien kasvatus on ahvenanmaalaisille Annika ja Kristian Karlssonille suuri rakkaus ja elämäntapa.

Teksti: Heikki Kähkönen
Kuvat: Heikki Kähkönen ja Mika Wist, Olvi.

CategoriesYleinen

Facebook Comments