T

Tuleva hallitus vauhdittaa viinarallia Viroon ja Latviaan – alkoholiveroon tulossa jälleen korotus

Iltalehti kertoi perjantai-iltana lähteisiinsä perustuen, että Antti Rinteen (sd.) tuleva hallitus aikoo korottaa alkoholiveroja 50 miljoonalla eurolla. Veron kohdentumista mietoihin tai väkeviin juomiin ei kerrottu. Kun Viro laskee alkoholiveroja neljänneksellä ja Latviakin suunnittelee pudottavansa omaa verotustaan, viinaralli Baltiaan saa melkoisen sysäyksen.

Parhaillaan sorvattavana oleva maan hallitus aikoo pitää kiinni SDP:n ja Keskustan eduskuntavaalien alla lupaamista alkoholiverojen korotuksista, jotka kelpaavat myös Vihreille, RKP:lle ja Vasemmistoliiolle.

Vaikka suunnittelemaansa 50 miljoonan korotusta puolueet markkinoivat maltillisena, kyseessä on selkeä signaali puolueiden haluttomuudesta panostaa tulevaisuudessa palveluelinkeinoihin. Työvoimavaltaisille kotimaan matkailu- ja ravintola-aloille on nyt luvassa neljä laihaa vuotta.

Viron hallitus kertoi viikko sitten laskevansa omia alkoholiverojaan peräti neljänneksellä nykytasosta. Latvia on seuraamassa perässä. Naapurimaiden tilanteen jättäminen huomiotta osoittaa hallitusneuvottelijoilta huonoa pelisilmää ja kyvyttömyyttä tiukan paikan edessä reagoida ympärillä tapahtuviin signaaleihin.

Humppa laivoilla jatkuu entistä vauhdikkaampana. Kuva: Heikki Kähkönen.

Isot viinayhtiöt hyötyvät viinarallista. Sen sijaan kansantalous ja kotimarkkinoilla toimivat yritykset ovat kärsijöitä.

Viinaralli ei ole kaikille negatiivinen ilmiö. Vuosi sitten pörssiin listautuneen Altian juomamyynnille se sattaakin olla yllättävä piristysruiske.

Altian tuotteet ovat hyvin esillä ja käyvät kaupaksi laivoilla ja maissa. Se on luonnollista, sillä onhan yhtiö Suomen suurin väkevien valmistaja, ja Virossakin se taistelee kärkisijasta paikallisen Livikon kanssa.

Halvimmat kirkkaat perusviinat ottavat muhkean siivun matkustajatuonnista. THL:n ja Valviran kyselyn mukaan vuonna 2018 väkevien tuonti lisääntyi jopa viidenneksellä edellisvuodesta.

Kossu on suosittu juoma suomalaisen turistin kassissa. Kuva: Tulli.

Virossa puolen litran vodkapullon hinta on laskemassa 1,50 eurolla. Koskenkorva-mäyräkoirassa se tekee jo 15 euroa. Viru Valgen tai Saaremaa Vodkan 80-prosenttisissa monipakkauksissa voidaan puhua jo kymmenien eurojen alennuksesta. Viisas ei turhaan vettä mukanaan kanna.

Ei ole vaikea ennustaa, että Altialle ja Livikolle on luvassa neljä lihavaa vuotta, jos Suomen hallituksen politiikka jatkuu samana koko hallituskauden. Samalla väkevien myynnin syöksykierre Alkossa vain vauhdittuu.

Se mikä jää kotimaassa myymättä, tulee takaisin matkustajatuontina. Ei ole vaikea ennustaa, että siinä sivussa 50 miljoonaa saattaakin jäädä ylimääräisinä verotuloina keräämättä.

Viinaralli on loistava bisnes matkustajalaivoille.

Tallink-Silja on maailman kahdenneksitoista suurin yritys Duty Free & Travel Retail Shop -myynnillä mitattuna. Virolaisfirma on samalla maailman ykkönen autolauttojen kauppamyynnissä. Bisnes on suurempi kuin Amsterdamin Schipolin lentokenttien yhteenlaskettu myynti.

Suuri osa tavallisten tutistien tuomista juomista ostetaan laivoilta. Vastikään julkistetun kyselytutkimuksen mukaan alkoholijuomien turistituonnissa näkyy jakautuminen suurtuojiin ja matkustajiin, jotka eivät osta juomia lainkaan.

Kuva. Heikki Kähkönen

Suurtuoja trokaa Suomeen ”omaan käyttöön” yli 500 litraa vuodessa. Näiden suurtuojien osuus kasvaa koko ajan.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK:n kyselyn mukaan yli 100 litraa alkoholia kerralla kuljettavat käyvät keskimäärin viisi kertaa vuodessa etelänaapurissa. He tuovat 38 prosenttia kaikesta suomalaisten Viron-matkoilta tuomista juomista.

Latviasta hankittiin juomalitroista jo neljännes. Suurtuojista useampi kuin joka kolmas kertoi hakeneensa juomat Viron ulkopuolelta. Trokarille viinaralli on suuri mahdollisuus.

Teksti: Heikki Kähkönen
Pääkuva: Tallink-Silja

Facebook Comments