Kategoria: Alkoholipolitiikka
AAlkoholilaki: Pienpanimot tyrmistyivät uudesta 500 000 litran rajasta
Monet tuotantoaan kasvattaneet pienpanimot ihmettelevät alkoholilain luonnoksessa olevaa uutta ”käsityöläispanimon” rajaa. STM määrittelee käsityöläispanimon tuotannon 500 000 litraan vuodessa, kun valmisteveroja koskevassa lainsäädännössä pienpanimon rajaksi..
AAlkoholilaki: Pienpanimoiden ulosmyyntiraja 500 000 litraan
Sosiaali- ja terveysministeriö on hetki sitten lähettänyt alkoholilain kokonaisesitystä koskevan luonnoksen lausuntokierrokselle. STM pyytää muun muassa kansalaisjärjestöjä ottamaan kantaa lain sisältöön ja lakipykäliin. Lausuntokierros kestää..
KKeskustan ministeripeli voi sekoittaa alkoholilain valmistelua entisestään
Alkoholilain kokonaisuudistus saattaa saada kokonaan uuden sävellajin Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän järjestellessä ministeririvistöään. Joka tapauksessa jo nyt on selvää, että elinkeinoministeri Olli Rehnin valinta Suomen..
RRavintolayrittäjä vaatii valtiota mukaan palvelualan pelastajaksi
Helsinkiläinen yökerhoyrittäjä Antti Raunio peräänkuuluttaa valtiota mukaan Suomen palvelualan pelastamistalkoisiin. Raunio kirjoittaa kolumnissaan, että matkailun kasvua hyödyntämällä pystyttäisiin paikkaamaan viennin rakennemuutoksesta johtuvia pysyviä tulonmenetyksiä. ”Emme..
KKantapöydässä – Vielä riittää kiellettävää juomakielessä
Hannun Salaman jumalanpilkkatuomiosta tuli syyskuussa kuluneeksi 50 vuotta. Sen kunniaksi aluehallintovirastojen (AVI) alkoholitarkastajat ovat aloittaneet suuren ryhtiliikkeen ja ryhtyneet siivoamaan ravintoloiden käyttämää juomasanastoa. Keski-Suomessa alkoholitarkastaja..
PPanimoliitto: Hallituksen rohkeus petti alkoholilain valmistelussa
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto arvostelee maan hallitusta rohkeuden puuttesta uutta alkoholilakia valmisteltaessa. Liiton toimitusjohtaja Elina Ussa kirjoittaa blogissaan, että hallituksen rohkeus ei riittänyt edellisen eduskunnan aikana..
VVasemmisto lähes kristillisten linjoilla alkoholiasioissa
Vasemmistoliitto ei kannata vahvojen oluiden, siiderien ja lonkeroiden myynnin sallimista vähittäiskaupoissa, sillä se kasvattaisi alkoholin käytöstä aiheutuvia terveyshaittoja. Näin kirjoittaa Pirkanman Vasemmiston verkkolehti Vasen kaista...
VValtakunnansyyttäjä Twitterissä: "Ettei vaan joskus raiskausranneke?"
Valtakunnasyyttäjä Matti Nissinen ottaa kantaa viime viikolla esiin nouseeseen viinarannekekohuun sekä alkoholilain valmisteluun varsin poikkeuksellisella tavalla. Maan ylin syyttäjäviranomainen vihjaa Twitterissä, että festivaaleilla ja kylpylöissä..
KKokoomuksen Jaana Pelkonen vaatii alkoholilain uudistuksen pikaisesti eduskuntaan
Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) vaatii alkoholilain uudistuksen yksityiskohtien rivakkaa kirjoittamista pykäliksi. Pelkosen mielestä hallituspuolueiden toukokuussa sopimien maltillisten parannusten ei pitäisi aiheuttaa merkittävää lisäkuormaa valmisteluun sosiaali-..



























