Suomalaisten alkoholin matkustajatuonti on lisääntynyt peräti 15 prosenttia kuluneen vuoden aikana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n keräämien tietojen mukaan suomalaiset toivat syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana 81 miljoonaa litraa alkoholijuomia.
Tuonti oli vuoden aikana 8,7 miljoonaa litraa 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna. Määrä vastaa 55 prosenttia Alkon vuosimyyntiä kotimaassa. Myymälöiksi laskettuna turistituonti vastaa 194 pitkäripaisen myyntiä.
Suomalaiset matkustajat toivat maahan 59 miljoonaa litraa panimotuotteita. Viinejä matkustajat toivat 12 miljoonaa ja väkeviä alkoholijuomia 9 miljoonaa litraa.
Väkevien alkoholijuomien matkustajatuonti kasvoi 19 ja viinien 13 prosenttia edellisvuodesta. Oluen matkustajatuonti kasvoi 10 prosenttia ja long drink -juomien peräti 44 prosenttia.
Oluiden matkustajatuonti 36 miljoonaa litraa on 4,5 kertaa suurempi kuin myynti Alkossa. Määrä vastaa yli puolta oluen ravintolamyynnistä Suomessa vuonna 2015.
OOnniravintolat osti Solmu-pubit Helsingissä ja Vantaalla
Perheyhtiö Onniravintolat on ostanut Helsingin Vuosaaressa ja Vantaan Kivistössä toimivien Solmu-pubien liiketoiminnan. Yrityskauppa vahvistaa Onniravintoloiden asemaa pääkaupunkiseudun ravintolakentässä. Yhtiöllä on kaupan jälkeen 13 ravintolaa sekä..





Faktoja ei ainakaan artikkelista puutu. Tuntuu, että nämä Heikki Kähkösen artikkelit ovat joko kuollettavan tylsiä faktapaketteja (näitä lukiessa herää kysymys miksi edes luen tätä) tai sitten niitä kiinnostavia ja laadukkaampia mielipidekirjoituksia, mutta mitään välimuotoa ei tunnu oikein löytyvän. Ehkä näistä kahdesta voisi yhdistää hyvän lehtiartikkelinkin välillä.