Tekijä: Heikki Kahkonen
HHallitusratkaisussa lyödään suunta matkailun ja ravintola-alan lähitulevaisuudelle
Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajien tämän päiväisissä neuvotteluissa lyödään lukkoon hallituksen tulevaisuuden ohella monen lakihankkeen eteneminen. Näistä puhutuimmat ovat sote-projekti sekä alkoholilain kokonaisuudistus. Perussuomalaiset ja..
JJuomatuotteet vahvasti esillä Kansallisessa ruokamatkailukilpailussa
Kansallisen Ruokamatkailukilpailun viimeisellä kierroksella on mukana 13 finalistia, joista kolme liittyy alkoholijuomien valmistukseen ja anniskeluun. Myös tapahtumat ja teemakierrokset ovat kisassa näkyvästi mukana. Kansalliseen Ruokamatkailukilpailuun ilmoittautui..
EEduskunnan viinafundamentalistit kaatoivat alkoholilain etenemisen
Alkoholilain kokonaisuudistus on kaatumassa Keskustan kapinakansanedustajien masinoimaan iltalypsyyn. Perussuomalaiset eivät hyväksyneet keskiviikkona hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien lakikompromissia. Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo, että lain kohtalo on..
NNeuvottelut alkoholilaista jatkuvat iltapäivällä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hylkäsi aamupäivällä hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien sorvaaman uuden sovintoesityksen alkoholilaista. Neuvottelut lain sisällöstä jatkuvat iltapäivällä ryhmäjohtajien kesken. ”Perussuomalaiset eivät muuta kantaa. Keskustan iltalypsy alkoholilakiasiassa..
AAlkoholilaista ei syntynyt vieläkään sopua: Eduskuntaryhmät kokoontuvat keskiviikkona – päivitetty klo 16.02
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on kaatanut hallituspuolueiden ryhmäpuheenjohtajien uuden kompromissiesityksen alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Perussuomalaiset haluavat pitää kiinni ryhmäkurista laista äänestettäessä. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi tiedotustilaisuudessa, eduskuntaryhmien..
RRestamax laajenee ulkomaille lisäämällä omistustaan sisäliikuntaketjussa
Ravintola-alan konserni Restamax Oyj suunnittelee laajenemista ulkomaille. Restamax kasvattaa omistustaan sisäaktiviteettipuistoja operoivassa SuperPark Oy:ssä, joka aikoo avata uusia liikuntapaikkoja Ruotsissa ja Kiinassa. Restamaxin tavoitteena on..
SSinebrychoffille uusi toimitusjohtaja Norjasta
Sinebrychoffin vetovastuu vaihtuu elokuussa. Uusi toimitusjohtaja Anders Frydenlund tulee Suomeen norjalaiselta Ringnesiltä, joka osa Carlsberg-konsernia. Vuodesta 2008 toimitusjohtajana ollut Pekka Tiainen siirtyy yhtiön hallitukseen. Toimitusjohtajan..
TTullin verokampanja puree: Decántalo lopetti viinien toimittamisen Suomeen
Tunnettu espanjalainen viinien nettikauppa Decántalo on lopettanut alkoholijuomien toimittamisen suomalaisille kuluttaja-asiakkailleen toistaiseksi. Yhtiö kertoo verkkosivuillaan, että syinä toimitusten lopettamiselle ovat Suomen alkoholimonopoliin liittyvät viimeaikaiset määräykset...
VValhe, emävalhe, THL:n tilasto: Juomatapatutkimus loi juopolle uuden määritelmän
THL:n tuore juomatapatutkimus leimaa vapaamman alkoholipolitiikan kannattajat suurkuluttajiksi – siis juopoiksi. Alkoholisääntelyn vapauttajien määrä on kolme kertaa suurempi kuin viisi vuotta sitten. Silti alkoholinkulutus jatkaa..
HHartwall perustaa pienpanimon Lahteen
Hartwall perustaa Lahden oluttehtaansa yhteyteen pienpanimon. Investointi tuo joustavuutta tuotantoon ja laajentaa Hartwallin olutvalikoimaa. Ensimmäisiä uudessa panimossa valmistettuja Hartwallin oluita päästään maistamaan elokuussa. ”Erikoisolutpanimon perustaminen..
UUutissuomalainen: Rehula yrittää saada alkoholilain valmiiksi jo ensi viikolla
Alkoholilaki on etenemässä eduskuntaan kuluneen viikon vastoinkäymisistä huolimatta. Alkoholiasioista vastaavalla ministerillä Juha Rehulalla on vielä tekemistä ennen kuin laki on eduskuntakäsittelyssä. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha..
SSTM:ssä tulee kiire – Lainsäädännön arviointineuvosto vaatii korjauksia alkoholilakiin
Lainsäädännön arviointineuvoston mielestä STM:n luonnos uudeksi alkoholilaiksi on sujuvasti kirjoitettu, mutta monilta perusteluiltaan hatara. Neuvosto vaatii runsaasti korjauksia ja täsmennyksiä lakiesitykseen, joka on tarkoitus antaa..
KKantapöydässä: Helsingin hovioikeus horjuttaa alkoholilain huteria perusteita
Helsingin hovioikeuden päätös niin sanotussa Alkotaxi-jupakassa on nostamassa odotettua suuremman myrskyn olutlasissa. STM:n johtaja Kari Paaso myöntää, että uusi alkoholilaki pitää todennäköisesti valmistella osittain uudelleen...
VVuoden kotimainen tilaviini tulee Sydän-Hämeestä
Vuoden tilaviiniksi on valittu Rönnvikin Viinitilan puolimakea seurusteluviini Rönnvik. Pälkäneen Laitikkalassa toimivan viinitilan marjaviini on valmistettu Vertti-viherherukasta. Suomen tilaviini -kilpailu käytiin nyt 22. kerran. Hämeen ammatti-instituutissa..
UUutta alkoholilakia kaivataan kipeästi – juomamyynti ravintoloissa jatkaa laskuaan
Maan hallitus ei ole onnistunut tavoitteissaan alkoholin kulutuksen siirtämiseksi kotisohvilta ravintoloihin. Alkoholin anniskelumyynti laski yhä viime vuonna. Ravintola- ja matkailuväki kaipaa kipeästi vapaampaa alkoholilakia. Valvira..
AAntti Raunio: 100 vuotta melkein itsenäisinä
Ravintolayrittäjä Antti Raunio arvostelee kirjoituksessaan raittiusliikettä, joka on kurjistanut ravintola-alaa Suomessa koko maan itsenäisyyden ajan. Yrittäjänä ja liberaalioikeistolaisena tunnen lähestulkoon pakottavaa tarvetta arvostella muiden alojen..




















