P

Perussuomalaisten kuolemantanssin ensi tahdit otettiin rokkiklubilla

Rokkiluolana tunnettu entinen Jyväskylän rautatieasema pääsee keskeiselle paikalle Suomen poliittisessa historiankirjoituksessa. Vihreiden opiskelijoiden kokoontumispaikkana tunnetussa Musta Kynnys -ravintolassa lausuttiin syntysanat Uusi vaihtoehto -ryhmälle viime lauantaina, kirjoittaa Aamulehti.
Vaikka Musta Kynnys sijaitsee aivan lähietäisyydellä Perussuomalaisten viime viikonlopun puoluekokouspaikasta, on vaikea kuvitella Uuden vaihtoehdon savolaiskansanedustajia, rovasti Kimmo Kivelää ja hänen uskonveljeään Pentti Oinosta istumaan rokkiklubin pöytään. Ei vaikka miesten mieli olisi ollut halla-aholaisille kärsitystä tappiosta musta kuin Mustassa Kynnyksessä soiva Black Metal.
Aamulehti ei kerro, ketkä kaikki Mustan Kynnyksen pöydässä istuivat viime lauantai-iltana. Olivatko edes Kivelä ja Oinonen paikalla? Se selviää viimeistään Timo Soinin muistelmissa ja puolueen historiaa kirjoitettaessa.
Kokouspaikkaa ei olisi paremmin voinut valita. Mustasta Kynnyksestä vanhoja vennamolaisia tuskin kukaan olisi osannut etsiä, jos joku olisi ollut palaverista vähääkään ollut vihillä.

Nostettiinko maljoja Mustassa Kynnyksessä, ja millä skoolattiin?

Kirjotin eilen kolumnissani, että suomalaisessa politiikassa alkoholilla on voideltu kumppaneita ja vihollisia koko itsenäisyytemme ajan. Niin nytkin.
Tuskinpa vissyä tai edes limuviinaksi haukuttua lonkeroa oli lasissa sillä hetkellä, kun Timo Soini löi pöytään perussuomalaisten jäsenyyden tunnusmerkin, sinikeltaisen pinssin.
Siinä tarvittiin vähintäänkin miestä väkevämpää ja sen kyytipoikana kotimaista maataloustuotetta, olutta.

Mustan Kynnyksen syntymäpäivillä musisoi Vila Dolorosa -yhtye. Kärsimysten tie oli Mustassa Kynnyksessä perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättävien poliitikkojen mielissä. Kuva: www.mustakynnys.fi

Samalla Soinin, Sampo Terhon, Jussi Niinistön, Simon Elon ja kumppaneiden yhteen liittämä porukka jätti terveisensä Jyväskylän kaupunkipolitiikassa mellastaville vihreille. Mustassa Kynnyksessä on Jyväskylän vihreiden opiskelijoiden ja nuorten Jyvionin kantapöytä, jossa viimeksi keväällä vieraili tuleva presidenttiehdokas Pekka Haavisto.
Nyt kantapöytään olisi ollut tarjolla raskaassa sarjassa painivia ministereitä, mutta kukaan ei muistanut sitä hipsteriopiskelijoille kertoa.
Tässä lähtien Musta Kynnys on nähtävyys. Halla-aholaisten perussuomalaisten kuolemantanssin askelkuviot piirtyivät ikiajoiksi rokkiväen buutsien raapimaan lattiaan: ”Täällä tehtiin tosi iso jytky, kun Timo Soini löi persupinssinsä pöytään ja päätti erolta perustamastaan puolueesta.”
Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö, joka ei juo kahvia eikä maitoa.

Facebook Comments