Kategoria: Uutiset
KKeskustan ministeripeli voi sekoittaa alkoholilain valmistelua entisestään
Alkoholilain kokonaisuudistus saattaa saada kokonaan uuden sävellajin Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän järjestellessä ministeririvistöään. Joka tapauksessa jo nyt on selvää, että elinkeinoministeri Olli Rehnin valinta Suomen..
RRavintolayrittäjä vaatii valtiota mukaan palvelualan pelastajaksi
Helsinkiläinen yökerhoyrittäjä Antti Raunio peräänkuuluttaa valtiota mukaan Suomen palvelualan pelastamistalkoisiin. Raunio kirjoittaa kolumnissaan, että matkailun kasvua hyödyntämällä pystyttäisiin paikkaamaan viennin rakennemuutoksesta johtuvia pysyviä tulonmenetyksiä. ”Emme..
KKantapöydässä: Kun ammattilainen pistää itsensä likoon olutkulttuurin vuoksi
Suomen Olutmestari valittiin viime perjantaina yhdeksännen kerran. Sinebrychoffin järjestämän kilpailun mestaruuden vei baarialan tiukka ammattilainen, Helsingin Kampin Teerenpelissä työskentelevä Miika Korpela, jonka voitto oli hilkulla..
KKetä, Mitä, Hä? – Aan Tafel with Maannos
Ketä? Tilapäisravintola saa nimensä catering-yrityksistä, joita Askissa ja Lonnassa työskennelleet Elmo Luoma-Aho, Jouni Rahikainen, Juho Ekegren ja Romany Schillemans pyörittävät. Mitä? Sesongin mukaisia pohjoisen makuja purkutuomion saaneessa teollisuusrakennuksessa 27.11...
RRuokakassi-startupit keräävät enemmän sijoitusrahaa kuin ateriankuljetusyhtiöt
Vaikka kotimainen Wolt-ateriapalvelu on kerännyt tänä vuonna ennätysrahoituksen, isossa kuvassa ruoan kuljetus on muutoksessa, sillä ruokakassien kotiinkuljetuksen startupit keräävät enemmän sijoitusrahaa kuin valmisateriayhtiöt. Kahden edellisen..
SSuomalaisella käsityöoluella valtava markkinarako Kiinassa
Seinäjoella toimivalla Mallaskosken panimolla ovat ulottuvilla mittaamattoman laajat markkinat sen käynnistettyä oluiden viennin Kiinaan. Käsityöoluiden vallankumous ottaa Kiinassa ensi askeleitaan. Miljardin kuluttajan markkinoilla uusien panimoiden..
SSinebrychoffilla yt-neuvottelut henkilökunnan vähentämiseksi
Sinebrychoff käynnistää henkilökunnan ja toimihenkilöiden yt-neuvottelut, uutisoi Helsingin Uutiset verkkosivuillaan. Työnantajan ilmoituksen mukaan työpaikkansa voi menettää Keravan panimolla 25 tuotannon ja logistiikan työntekijää sekä 10 toimihenkilöä...
KKantapöydässä – Vielä riittää kiellettävää juomakielessä
Hannun Salaman jumalanpilkkatuomiosta tuli syyskuussa kuluneeksi 50 vuotta. Sen kunniaksi aluehallintovirastojen (AVI) alkoholitarkastajat ovat aloittaneet suuren ryhtiliikkeen ja ryhtyneet siivoamaan ravintoloiden käyttämää juomasanastoa. Keski-Suomessa alkoholitarkastaja..
VVuoden luomukokki -kisan finalistit on valittu
Neljä keittiömestaria kilpailee Vuoden luomukokin tittelistä. Kilpailu järjestetään ensimmäisen kerran ELMA-messuilla Helsingissä lauantaina 12. marraskuuta. Reseptikilpailun perusteella finaaliin ylsivät: Benjamin Frostell, Gastrobar Emo, Helsinki Marcos..
LLammin Sahti: Meidät on tuomittu viinarannekekohussa, vaikka asian käsittely on kesken
Hämeen Sanomien mukaan heinäkuussa Helsingin Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumassa maksuvälineenä käytetty sähköinen ranneke on poikimassa tapahtuman järjestäneelle Lammin Sahdille varoituksen tai huomautuksen alkoholiasioita..
SStadin Silakkamarkkinat valitsi maukkaimmat silakkaherkut
Helsingin perinteisten silakkamarkkinoiden raati on nimennyt vuoden parhaimmat silakkaruoat. Viikon mittaisia Stadin Silakkamarkkinoita vietetään lauantaihin 8. lokakuuta saakka. Parhaimman maustesilakan palkinnon voitti Liisa Vainio Taivassalosta...

























