Kategoria: Kansi
PPerinteinen lihapiirakka haluaa säilyttää asemansa ruokatrendien puristuksessa
Lihapiirakka kuuluu suomalaisten grillikioskien perustuotteisiin. Lihikset uhkaavat kadota katukuvasta sitä mukaa, kun niitä myyvät grillikioskit vähenevät. Hyvillä keitinpiirakoilla on kuitenkin uskolliset ystävänsä, jotka uskovat käsintehtyjen..
AAlkoholiverojen korotukset ovat leikanneet rajusti oluiden maahantuontia – myös pienpanimoiden menekki heijastuu tuontiin
Oluen maahantuonti on romahtanut jopa kolmanneksella vuoden 2010 litroista. Notkahdukset tuontitilastoissa seuraavat oluiden valmisteverojen korotuksia ja pienpanimoiden litramäärien kasvua. Tullin tilastot kertovat, että oluiden kaupallinen..
KKantapöydässä: Tavallinenkin olutkansa ansaitsee festivaalinsa – pienpanimo-oluet maistuvat yhä useammalle
Helsingin Suuret oluet – pienet panimot -festivaali osoitti jälleen, että käsityöoluet maistuvat vuosi vuodelta laajemmalle joukolle erilaisia oluenystäviä. Kaisaniemen kentällä järjestetty olutjuhla kokosi lähes 22..
OOlutfestivaalin siirtäminen Rautatientorilta Kaisaniemen kentälle onnistui hienosti
Suomen suurimman pienpanimojuhlan siirtäminen Helsingin Rautatientorilta Kaisaniemen puistoon onnistui tapahtuman ensimmäisen päivän perusteella hyvin. Olutväki löysi uuden paikan Kansallisteatterin takaa, ja mikä tärkeintä: itse festivalialue..
HHelsinkiin avautui 10 miljoonan euron teemaravintola – ensimmäisenä koetaan tiki-baari
Viime viikonvaihteessa ovensa avannut ravintola Laava on amerikkalaisen Greg Easterin mielikuvituksesta nouseva ennen näkemätön teemaravintola, jonka salit vievät asiakkaat aikamatkalle Disney-fantasioiden ja Pirates of the..
MMarkus Aremo vaihtoi kokin takin ja Michelin-tähdet lasinpuhaltajan hyttiin
Markus Aremo tunnetaan Michelin-tähditettynä ja voimakkaana kokkipersoonallisuutena, jolla on selkeät ja periaatteelliset näkemykset alasta. Aremo, joka on ollut aina kiinnostunut designista, on päättänyt kouluttautua lasinpuhaltajaksi. Siten kokkaukset jäävät..
LLaitilan oluille tuplaplatinaa – Ainoa Winery, Pyynikin tislaamo ja Sinebrychoff ottivat kultamitalit kansainvälisessä kisassa Saksassa
Hollolassa toimivan Ainoa Wineryn marjaviinit saivat kultaa ja hopeaa arvostetussa saksalaisessa Meiningers International Spirits -kilpailussa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko-oluet ottivat olutkisassa kaksi platinamitalia ja Sinebrychoff kultaa...
LLisää poweria ravintola-alalle – Viisi Tähteä ja Toptaste yhdistävät osaamisensa
Viisi Tähteä ja ravintola-alan kuluttajamedia Toptaste yhdistävät voimansa tuotteidensa ja palveluidensa markkinoinnissa sekä sisältöjen tuottamisessa. Tekijät uskovat, että osaamisen yhdistämisellä Suomeen syntyy asiantunteva, uutta luova..
KKantapöydässä: Tullin pitäisi palkata Max Perttula tuoksukonsultiksi makusiiderien tunnistamiseen
Tullin tulkinta EU-asetuksesta, jonka mukaan maustetut siiderit ja käymispohjaiset long drinkit luokitellaan korkeamman valmisteveron tulliluokkaan, on herättänyt suurta närää juomavalmistajien sekä pt-kaupan ja ravintolaväen joukossa...
MMiksi Alko metsästää kadonneita myyntilitrojaan seitsemän euron viinillä
Miksi Alko ohjaa myymälöitään tarjoamaan seitsemän euron kyykkyviinejä? Hinnanmuodostuksen vertailu Alkon ja Ruotsin Systembolagetin välillä antaa shokkivastauksen, joka ei mairittele monopolimme vastuullisuutta. Hyötyjinä ovat Alko..
KKolumni: Fazer Food Services -yhtiön ja Compass Groupin puolen miljardin kauppa panee sopimuscateringkentän uusiksi
Seurasimme Viidessä Tähdessä yli 10 vuotta sitten brittiläisen Compass-yhtiön sekä ranskalaisen Sodexon edesottamuksia kuukausittain, koska oletuksena oli, että Suomen 1970-luvulta lähtien kehittynyt henkilöstöravintolakulttuuri ei voi..
””Erään aikakauden loppu” – järjestöravintoloiden oman talon väki vaihtui ravintolaoikeuksien huutokauppaan
Actival Oy:n toimitusjohtaja Ari Larnemaa kirjoittaa yhdistysten, kerhojen ja klubien ravintolatoiminnan kehityskaaresta, jossa järjestö on voittaja, mutta jäsenkunta näyttää olevan häviäjä. Oli aika, jolloin kerhojen..
VVieraskynä: Varustamotuet valuvat mereen – valtion tuki risteilyaluksille vie hotellien ja ravintoloiden asiakkaat
Suomen valtio jakaa laivanvarustamoille erilaisia tukia vuosittain 53 miljoonaa euroa, josta liki puolet kuittaa itselleen Viking Line. Toiseksi eniten saa Tallink Silja. Myös Finnlines ja..
HHelsinki saa yöpormestarin syksyllä nimityksellä yöluotsi, jonka tehtävänä on päästää ilta- ja yöelämän potentiaali irti
Vähän yli vuosi sitten Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar kutsui koolle yöelämän ammattilaiset keskustelemaan ilta- ja yötalouden edellytyksistä Helsingissä. Vieraina olivat myös Berliinin ja Amsterdamin yöpormestarit..
HHallitusohjelma lupaa raippoja ja porkkanoita matkailu- ja ravintola-aloille
Antti Rinteen tuleva hallitus lupaa varsin maltillisia parannuksia ja kehityshankkeita matkailu- ja ravintola-aloille. Alkoholi- ja limsaverojen korotukset vaikeuttavat toimialojen kannattavuutta ja ohjaa turistivirtoja kotimaan sijaan..
TTuleva hallitus vauhdittaa viinarallia Viroon ja Latviaan – alkoholiveroon tulossa jälleen korotus
Iltalehti kertoi perjantai-iltana lähteisiinsä perustuen, että Antti Rinteen (sd.) tuleva hallitus aikoo korottaa alkoholiveroja 50 miljoonalla eurolla. Veron kohdentumista mietoihin tai väkeviin juomiin ei kerrottu...
KKantapöydässä: Kansanedustajien omantunnon vapaus alkoholiasioissa on homehtunut jäänne kieltolaista
Sata vuotta sitten voimaan astuneen kieltolain taustalla oli ehdottoman raittiuden ihannointi. Sen perintö elää vahvana eduskunnassa, jossa alkoholiasioista päättäminen nähdään yhä uskonnon kaltaisena omantunnon kysymyksenä...
VViisi Tähteä -kolumni: Miksi vegaanit katsovat oikeudekseen saada vegaaniruokaa kaikissa ravintoloissa
Viiden Tähden viime viikolla esiin nostama Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutetun ja vegaanin Kaisa Hernbergin loukkaantuminen ravintola BasBasin vegaanisten annosten tarjontaan nosti monia kipupisteitä näkyville. Eikä nyt..
EEeropekka Rislakki: Villiruoka ja jokamiehenoikeus ovat ruokakulttuurimme ydin
Suomalaisen ruokakulttuurin ominaispiirteet ja tekijät, siis ne jotka erottavat meidät maailmalla tunnetuista ruokakulttuureista, ovat askarruttaneet päätoimittaja Eeropekka Rislakin mieltä pitkään. Viiden Tähden kesäuusinta osa 2...
BBasBas päätyi vegaanien somemyllyn kohteeksi – poliitikot kinastelevat vegaanien oikeuksista ravintolassa
Helsinkiläinen kärkiravintola Baskeri & Basso on joutunut vegaanien ja kasvissyöjien höykytyksen kohteeksi sosiaalisessa mediassa. Kohu sai alkunsa Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutetun Kaisa Hernbergin Facebook-päivityksestä, jonka mukaan..
RRavintoloiden uusi aalto tulee – Hello Stranger, SÖDER ja Young Hearts ovat oire muutoksesta
Helsinki oirehtii muutosta. On syntymässä uusi keskihintaisten ravintoloiden kategoria, jossa on kaikuja omaelämänkerrallisuudesta, maailman keittiöistä, katu- ja perinneruoista, sesongeista ja selkeistä mauista sekä viittaus pohjoisen..
KKantapöydässä: Viinit eivät tule kauppoihin eikä anniskelun arvonlisäveroa lasketa – SDP ja keskusta tuskin jatkavat normien purkua
Edellisen hallituksen ohjelmassa suosittu termi normien purkutalkoot on jäämässä ainakin toistaiseksi historiaan horeca-aloihin liittyvässä lainsäädännössä. SDP:n ja keskustan vetämän vihertävän kansanrintamahallituksen vaaliohjelmat ennakoivat, että alkoholilainsäädännön..
KKalevalainen perintö, Berliinin oluet ja kieltolaki – Eino Leinolle maistuivat juomat hyvässä seurassa
Viini ja punssi maistuivat lahjakkaalle ja monisärmäiselle runoilijalle Eino Leinolle. Tarttuipa hän ahnaasti oluttuoppiinkin. Perisuomalaisista juuristaan huolimatta Leino oli hyvin kansainvälinen. Hän matkusti jo 19-vuotiaana..
KKesko ostaa Heinon Tukun – tukkukauppa keskittyy yhä harvempiin käsiin
Kesko on sopinut ostavansa Heinon Tukku Oy:n perheyhtiö Tukkuheino Oy:ltä ja henkilöomistajilta. Keskon mukaan kauppa toteuttaa yhtiö kasvustrategiaa ja monipuolistaa tarjontaa kasvavassa foodservice-markkinassa. Kauppaan sisältyvät..












