L

Laitilan oluille tuplaplatinaa – Ainoa Winery, Pyynikin tislaamo ja Sinebrychoff ottivat kultamitalit kansainvälisessä kisassa Saksassa

Hollolassa toimivan Ainoa Wineryn marjaviinit saivat kultaa ja hopeaa arvostetussa saksalaisessa Meiningers International Spirits -kilpailussa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko-oluet ottivat olutkisassa kaksi platinamitalia ja Sinebrychoff kultaa. Pyynikin tislaamon Payday Craft Gin nappasi myös kultamitalin. 

Suomalaisten alkoholituotteiden menestys maailmalla järjestettävissä kilpailussa sai tällä viikolla jatkoa. Lepaalta vastikään Hollolaan muuttaneen Ainoa Wineryn Ainoa Sametti -mustikkaviini sai Saksassa järjestetyssä Meiningers International Spirits Award ISW 2019 -kilpailussa korkeimman luokan Grand Gold -kultamitalin ja Ainoa Kaamos –viini hopeaa (Silver).

Tuplakultaa voittanut Ainoa Sametti on makeahko, marjaisa ja runsaan mustikkainen marjaviini. Talvisessa Ainoa Kaamos -viinissä on käytetty puolukkaa, hunajaa ja joulunajan mausteita.

Tänä viikonloppuna Helsingin Rautatientorin olutfestivaalilla tuotteitaan maistattava viinitekijä David Cohen on ylpeä saavuttamistaan mitaleista.

”Meidän tarkoituksenamme on tähdätä pikkuhiljaa ulkomaisille markkinoille. Erityisesti Saksa kiinnostaa meitä, ja uskon, että nimenomaan saksalaisessa kisassa saavutettu Double Gold -mitali auttaa tekemään viinejämme suurella markkinalla tunnetuksi”, Cohen sanoo.

Tamperelaisen Pyynikin käsityöläispanimon yhteydessä toimivan Pyynikin Distilling Companyn valmistama Payday Craft Gin palkittiin kultaisella (Gold) mitalilla, joita jaettiin kaikkiaan 18 ginille. Ginien kategoriassa oli tuomareilla töitä, sillä mukana oli yhteensä 168 tuotetta ympäri maailman.

Pyynikin tislaamon Payday Craft Gin otti kultamitalin ensimmäisessä kansainvälisessä kisassaan. Kuva: Markus Lehto.

Payday Craft Gin on pientislaamon ensimmäinen tuote. Tislaamo työllistää tällä hetkellä kaksi henkeä. Tislaus tapahtuu Pyynikin panimolla perinteisellä amerikkalaisella 200 litran pannutislaimella. Pullotus, etiketöinti ja sinetöinti tehdään kaikki käsityönä.

”Tuntuu todella hienolta, kun pitkään ja hartaasti käsityönä kehitetty gini saa heti kansainvälistä tunnustusta. Tämä vetää nöyräksi”, kertoo Pyynikin päätislaaja Samuli Peltonummi.

Oluiden kilpailussa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle kaksi platinamitalia.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla on juhannuksesta saakka juhlittu kahta olutsarjan ykköskategorian sijoitusta. Kukko Pils ja Kukko Portteri ottivat molemmat platinaa. Kukko Pils palkittiin myös huhtikuuussa Helsinki Beer Festivaln vuoden oluena.

Kukko Bitter ylsi hopeamitalille. Olutkipailussa yli 93 alan amattilaisesta koostuva raati testasi ja arvioi yli 1200 olutta. Juomia ei aseteta paremmuusjärjestykseen, vaan ne pisteytetään ulkonäön, tuoksun, maun ja juotavuuden perusteella.

”Arviointikriteerimme ovat tiukat, ja palkintoja myönnetään korkeintaan 30 prosentille kaikista osanottajista. Kukko Pils, Kukko Portteri ja Kukko Bitter läpäisivät testin kirkkaasti”, arviointitoimikunnan johtaja Christian Wolf kertoo.

Meininger’s International Craft Beer -kilpailu järjestettiin kuudennen kerran. Kisaan osallistui enemmän valmistajia kuin koskaan aiemmin, yhteensä 250 panimoa 31 maasta.

”Kilpailussa olut saa sille kuuluvan arvon, eikä sen arvostusta ole suhteuttamassa rinnalla maistettavat kilpailijat. Loistava menestys on osoitus laadukkaasta oluesta ja panimon henkilökunnan ammattitaidosta, sanoo Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Sinebrychoffin suurpanimoklassikko pärjää myös käsityöpanimoiden joukossa.

Keravalla valmistettava Sinebrychoff Porter, joka on suomalaisen oluenvalmistuksen klassikko jo vuosikymmenten ajalta. Suomen vanhin yhtäjaksoisesti valmistettu kaupallinen olut täyttää tänä vuonna peräti 62 vuotta.

Sinebrychoff Porter on varsinaisesti tyyliltään imperial stout. Sen kehittivät Koffin panimomestarit Boris Orlo (1924-2007), Aarne Rahiala (1912-1995) ja Nils Sandman (1917-1989). Oluessa käytetyn hiivan Orlo pihisti Guinnessin panimolta Lontoosta ollessaan siellä harjoittelijana 1950-luvulla.

Sinebrychoff Porter on palkittu lukuisissa kansainvälisissä klpailuissa vuosikymmenten varrella. Kuva: Sinebrychoff.

Saksassa vuosittain järjestettävään Meiningers International Spirits Award -kilpailuun osallistui tänä vuonna noin 1000 alkoholijuomaa eri puolilta maailmaa.

Meiningers International Spirits Award ISW 2019

Tuplakultaa
Ainoa Sametti, Ainoa Winery

Platinaa
Kukko Pils, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Kukko Portteri, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Kultaa
Payday Craft Gin, Pyynikin Distilling Company
Sinebrychoff Porter, Sinebrychoff

Hopeaa
Ainoa Kaamos, Ainoa Winery
Koff Crisp, Sinebrychoff
Kukko Bitter, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Pääkuvassa Ainoa Wineryn David Cohen. Kuva: Heikki Kähkönen.

Facebook Comments