M

Maailman 50 parhaan ravintolan listan paras on Mirazur Ranskasta – Noma teki loistavan paluun

The World’s 50 Best Restaurants 2019 -äänestyksen voittaja on Ranskan Mentonissa toimiva ravintola Mirazur. Kööpenhaminalainen Noma teki upean paluun sjoittumalla toiseksi. Kolmas oli Asador Etxebarri Espanjasta. Kööpenhaminalaisravintola Geranium nousi hienosti listan viidenneksi. Pohjoismaisista tukholmalainen Franzén sijoittui sijalle 21.

Ranskalainen Mirazur sijoittui viime vuonna kolmanneksi. Täydellisen muodonmuutoksen sekä konseptin ja paikan vaihdon läpikäynyt Kööpenhaminan ylpeys Noma ei ollut mukana vuoden takaisella listalla lainkaan. Nyt ravintola otti paikkansa kärkikaksikossa.

Aikaisempien vuosien parhaat ravintolat eivät olleet enää mukana arvosteluissa. Ne ylennettiin The Best Of The Best -luokkaan, johon kuuluivat El Bulli (paras vuosina 2002, 2006-2009), The French Laundry (2003, 2004), The Fat Duck (2005), Noman ensimmäinen versio (2010-2012, 2014), El Celler de Can Roca (2013, 2015), Osteria Francescana (2016, 2018) sekä Eleven Madison Park (2017).

Tämän vuoden raatiin kuului yhteensä 1040 äänestäjää, joista tasan puolet oli miehiä ja naisia. Kolmasosa äänestäjistä oli kokkeja ja ravintoloitsijoita, toinen kolmannes ruokatoimittajia- ja ravintolakirjoittajia sekä viimeinen kolmasosa runsaasti matkustavia ruoka-asiantuntijoita. Kukin sai äänestää 10 eri ravintolaa.

Tulokset julkistettiin tiistai-iltana Singaporessa. Palkintojenjako järjestettiin ensimmäistä kertaa Aasiassa.Viisi Tähteä julkisti sijoille 51-120 sijoittunee ravintolat maanantaina (ks. linkki). Kummallekaan listalle ei yltänyt yhtään suomalaisravintolaa.

Noma juhli Singaporessa maailman ravintoloiden listauksen hopeasijaa.

The World’ 50 Best Restaurants 2019

1 Mirazur, Menton, Ranska
2 Noma, Kööpenhamina, Tanska
3 Asador Etxebarri, Atxondo, Espanja
4 Gaggan, Bangkok, Thaimaa
5 Geranium Kööpenhamina, Tanska

6 Central, Lima, Peru
7 Mugaritz, San Sebastian, Espanja
8 Arpège, Pariisi, Ranska
9 Disfrutar, Barcelona, Espanja
10 Maido, Lima, Peru

Mirazurin kansainvälinen ravintolatiimi.

11 Den in Tokyo, Japan
12 Pujol, Mexico, Meksiko
13 White Rabbit, Moskova, Venäjä
14 Azurmendi, Larrabetzu, Espanja
15 Septime, Pariisi, Ranska
16 Alain Ducasse au Plaza Athénée, Pariisi, Ranska
17 Steirereck, Wien, Itävalta
18 Odette, Singapore
19 Twins Garden, Moskova, Venäjä
20 Tickets, Barcelona, Espanja

21 Frantzén, Tukholma, Ruotsi
22 Narisawa, Tokio, Japani
23 Cosme, New York, Yhdysvallat
24 Quintonil, Mexico, Meksiko
25 Alléno Paris au Pavillon Ledoyen, Pariisi, Ranska
26 Boragó, Santiago, Chile
27 The Clove Club, Lontoo, Iso-Britannia
28 Blue Hill at Stone Barns, Pocantico Hills, Yhdysvallat
29 Piazza Duomo, Alba, Italia
30 Elkano, Getaria, Espanja

31 Le Calandre, Rubano, Italia
32 Nerua, Bilbao, Espanja
33 Lyle’s, Lontoo, Iso-Britannia
34 Don Julio Buenos Aires, Argentiina
35 Atelier Crenn, San Francisco, Yhdysvallat
36 Le Bernardin, New York, Yhdysvallat
37 Alinea, Chicago, Yhdysvallat
38 Hiša Franko, Kobarid, Slovenia
39 A Casa do Porco, São Paulo, Brasilia
40 Restaurant Tim Raue, Berliini, Saksa

41 The Chairman, Hongkong, Kiina
42 Belcanto, Lissabon, Portugali
43 Hof Van Cleve, Kruishoutem, Belgia
44 The Test Kitchen, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka (paras afrikkalainen)
45 Sühring, Bangkok, Thaimaa
46 De Librije, Zwolle, Alankomaat
47 Benu, San Francisco, Yhdysvallat
48 Ultraviolet by Paul Pairet, Shanghai, Kiina
49 Leo, Bogotá, Kolumbia
50 Schloss Schauenstein, Fürstenau, Sveitsi

Teksti Heikki Kähkönen

Kuvakaappaukset ovat palkintojenjaon livelähetyksestä. Ryhmäkuva: The World’s 50 Best.

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments