Kategoria: Uutiset
SSuomen 50 Parasta Ravintolaa julkistetaan tänään – voittaja tiedossa klo 17:ään mennessä
Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listaus julkistetaan tänään kuuden vuoden tauon jälkeen. Alan ammattilaisten valtakunnallinen äänestys tulee tarjoamaan melkoisia yllätyksiä. Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2018 perustuu..
PPienpanimot rikkoivat 20 miljoonan litran haamurajan viime vuonna
Suomalaiset pienpanimot tekivät uuden valmistusennätyksen viime vuonna. Ensimmäistä kertaa pienpanimo-oluiden yhteenlaskettu valmistusmäärä kohosi yli 20 miljoonan litran. Valviran tuoreen tilaston mukaan Suomen pienpanimot valmistivat olutta..
FFinnjävel sulkee lauantaina – Henri Alén ja Tommi Tuominen perustavat hävikkiravintolan Sitran tuella
Huippukokit Henri Alén ja Tommi Tuominen perustavat Sitran tuella kiertotalousravintola Ultiman Finnjävelin paikalle Helsinkiin. Tavoitteena on kehittää konsepti, joka viitoittaa tietä tulevaisuuden kestäville ravintoloille. Toukokuussa..
CCumulus-hotellit Scandic-brändin alle – Aulanko, Pohjanhovi ja Imatran Valtionhotelli säilyttävät nimensä
Cumulus-hotellit jäävät historiaan. Scandic on julkistanut brändinsä alle siirtyvien hotellien uudet nimet. Klassikkohotellit säilyttävät vanhat nimensä. Scandic Hotels Oy osti Restelin hotellit vuodenvaihteessa. Kauppa nosti..
JJohanna Hornborg-Ojala Suomen Paistinkääntäjien puheenjohtajaksi
Gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs – Suomen Paistinkääntäjät on nimittänyt puheenjohtajakseen eli valtavoudiksi Johanna Hornborg-Ojalan. Hän seuraa tehtävässä maaliskuussa menehtynyttä Ari Arvosta. Johanna Hornborg-Ojala, 37,..
PPienpanimoita, tislaamoja ja lihayrityksiä mukana MMM:n vientimatkalla Singaporessa ja Etelä-Koreassa
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vierailee Team Finlandin viranomais- ja yritysdelegaation kanssa Etelä-Koreassa ja Singaporessa ensi viikolla. Matkan päätavoitteena on edistää suomalaisten siipikarja- ja maitotuotteiden..
HHakaniemen halli sulkee ovensa pariksi vuodeksi – kauppiaat muuttavat torille pystytettyyn väistötilaan
Helsingin Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus käynnistyy lähiviikkoina. Hallikauppa jatkuu korjaustyön ajan torille rakennetussa väistötilassa. Muuton vuoksi Hakaniemen kauppahalli menee kiinni perjantaina 5. tammikuuta klo 18. Kauppiaat..
MMT: Suomalaiset eivät halua myydä Altiaa – valtion viinatehdas on kansallisomaisuutta
Yli puolet suomalaisista haluaa säilyttää Altian valtionyhtiönä. Suurin osa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyyn vastanneista vierastaa valtionyhtiöiden ulkomaista omistusta. Altiaa pidetään kansallisomaisuutena. Erityisen vahva tahto on säilyttää Altian..
SStockmannin Herkut avaavat ovensa keskiviikkona S-kauppoina – halpuutus alkaa heti 100 tuotteella
Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan myynti S-ryhmän osuuskaupoille toteutui uudenvuodenaattona. on toteutunut 31.12.2017. Siirrosta johtuen Herkut ovat kiinni Suomessa tänään tiistaina. Myymälät avautuvat jälleen keskiviikkona 3.1...
KKokkimaajoukkueen Kristian Vuojärvi Kokkikoulu Espan peräsimeen
Suomen kokkimaajoukkueen johtaja Kristian Vuojärvi ryhtyy vetämään helsinkiläistä Kokkikoulu Espaa. Ravintolakolmio-konserni ja Kristian Vuojärvi Oy ovat solmineet Kokkikoulun liiketoiminnan siirrosta vuoden 2018 alusta. Kokkikoulu Espa..
AAlkon liikevaihto kasvoi viime vuonna – 1,2 miljardin bisneksestä 30 miljoonaa tuottoina valtio-omistajalle
Juomien myynnin laskusta huolimatta Alko kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan. Alko on yhä valtiolle tuottoisa verosampo. Monopoliyhtiö Alko tahkoaa omistajalleen valtiolle tuloja lähinnä veroina. Yhtiö jakoi..
RRestamax laajenee Tanskaan – yhtiö hankki 11 baaria ja ravintolaa Kööpenhaminasta
Suomalainen ravintolakonserni Restamax on ostanut yli 90 prosentin osuuden tanskalaisista Cock’s & Cows– sekä The Bird -ravintolayhtiöistä. Ravintolat sijaitsevat Kööpenhaminan keskustassa. Pörssiyhtiö Restamax tulee toimimaan..
PPresidentti vahvisti alkoholilain – enintään 5,5-prosenttisten juomien myynti alkaa uudenvuodenpäivänä
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti uuden alkoholilain torstaina. Osa lakimuutoksista tulee voimaan uudenvuodenpäivänä. Kokonaisuudessaan laki on voimassa 1. maaliskuuta 2018 alkaen. Alkoholilaki kokoaa yhteen vanhan..
VViiden Tähden väliviikko tarjoaa uutisia ja vuoden kertausta
Alkoholilain kokonaisuudistus saa tällä viikolla viimeisen silauksensa, kun tasavallan presidentti hyväksyy lakipaketin. Kertaamme myös lähipäivien katsauksissamme päättyvän vuoden mielenkiintoisimmat ravintola- sekä ruoka- ja juomakulttuuriaiheet. Tasavallan..
EEduskunta hyväksyi alkoholilain kokonaisuudistuksen
Eduskunta on tänään hyväksynyt alkoholilain kokonaisuudistuksen ja alkoholiverojen korotukset. Aamupäivän täysistunnossa alkoholilain hyväksymisestä jouduttiin vielä äänestämään. Laki hyväksyttiin äänin 124-65. Ennen voimaanastumista sekä alkoholilaki että..
SSosiaali- ja terveysvaliokunta yrittää kaataa hallituksen esityksen alkoholilaista – käsittely alkaa eduskunnassa tänä iltana
Sosiaali- ja terveysvaliokunta vastustaa alkoholijuomien prosenttirajan nostamista. Valiokunta esittää torstaina jättämässään mietinnössä, että raja säilytetään 4,7 prosentissa nykysääntelyn mukaisesti. Hallitus esittää, että uudessa alkoholilaissa päivittäistavarakaupoissa myytävien..
MMT: Viranomaisten siunaus Stockmann Herkun kaupasta S-ryhmälle tulossa ennen joulua
S-ryhmä odottaa odottaa saavansa viranomaisten hyväksynnän Stockmann Herkun kaupasta joulun alla. SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös tulee todennäköisesti..
DDesmond Huhu tietää: EGG-ravintoloiden, Forenomin ja munamaisterin kolmiyhteys johtaa Tukholmaan
Jouni Toivasen, Samuli Karjulan, Matti Nevalan sekä pientuottajien omistama EGG-munaravintolakonsepti, joka vannoo lähiruokaan kananmuniin, vastuullisuuteen sekä terveellisyyteen, on nyt saamassa ketjun muodon myös käytännössä eikä..
AAlkoholilain viime lobbaus täydessä käynnissä – suurlähettiläiden vanha kirje tuorein kauhistelun aihe
Eduskunta äänestää näillä näkymin uuden alkoholilain sisällöstä tämän viikon perjantaina. Erityisesti kaupoissa myytävien mietojen juomien rajan nostamista vastustavat kansanedustajat ja järjestöt ovat aloittaneet viime hetken..
MMaailman kalleimman maalauksen ostaja olikin Abu Dhabin kulttuuri- ja turismiministeriö – mitä Suomen matkailutärpiksi?
Maailma kohahti, kun Christie´s:in huutokaupassa myytiin Leonardo da Vincin Kristus-maalaus Salvator Mundi puolen miljardin dollarin ennätyshintaan. Ensin ostajaksi nimettiin saudi-prinssi Mohammed bin Salman, mutta nyttemmin..
HHS: Etelä-Pohjanmaalla toimiva juomayhtiö Pramia haluaa ostaa Altian
Eteläpohjalainen alkoholijuomien valmistaja Pramia haluaa ostaa Suomen valtion viinatehtaan Altian. Helsingin Sanomat kertoo, että Pramia jätti ostotarjouksen Altiasta alkuviikosta. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan Altiaa ei..
PPAM seksuaalisesta häirinnästä: Työpaikoilla luotava yhteiset pelisäännöt, häirikölle tarvittaessa potkut
PAM haluaa kaikille ravintolatyöpaikoille yhdessä sovittavat pelisäännöt seksuaalisen häirinnän ja työpaikkakiusaamisen estämiseksi. Palvelualojen ammattiliitto PAM toteutti vuonna 2015 kyselyn palvelualojen työntekijöiden työssään kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä...














