Altian Koskenkorvan tehdas teki viime vuonna kaikkien aikojen ohrankäytön ennätyksen. Valtion omistama viinatehdas käytti vuoden aikana yli 200 miljoonaa kiloa kotimaista ohraa.
Altian Koskenkorvan tehtaan käyttämä ohramäärä on kasvanut jo neljänä vuotena peräkkäin. Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla toimiva tehdas ylsi vuonna 2017 kaikkien aikojen ennätystulokseen. Ohraa tehdas käytti lähes 206 miljoonaa kiloa.
Suuri osa Altian käyttämästä viljasta kasvaa Pohjanmaan lakeuksilla. Koskenkorvan tehtaan jatkuvatoiminen tislaus on käynnissä ympäri vuorokauden ja vaatii tasaista raaka-ainevirtaa. Vuositarve vastaa 18 rekka-autollista ohraa jokaisena arkipäivänä.
Koskenkorvan tehdas tuottaa alkoholijuomia valmistavalle Rajamäen tehtaalle kuljetettavan viljaviinan lisäksi etanolia lääketeollisuudelle, maalämpösovelluksiin sekä muihin teollisiin käyttökohteisiin. Yhtiö valmistaa myös natiivia tärkkelystä paperi- ja kartonki- ja elintarviketeollisuudelle sekä eläinrehujen raaka-ainetta.
Alkoholijuomien ja teollisten alkoholien valmistuksen ohella Altia on merkittävä väkevien juomien ja viinien maahantuoja. Yhtiö aiotaan listata pörssiin tai myydä tämän vuoden aikana. Pramia jätti ostotarjouksen Altiasta joulukuussa. Pramian tavoitteena on säilyttää valtion kokonaan omistama yhtiö kotimaisessa omistuksessa.
SSuomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi – ennätysmäärä ammattilaisia kutsuttu mukaan
Nyt äänestetään, miltä suomalainen ravintolakulttuuri näyttää vuonna 2026. Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestys avautui Helsingin Matkamessuilla perjantaina. Maan parhaat ravintolat laitetaan..




Facebook Comments