PPienpanimoita, tislaamoja ja lihayrityksiä mukana MMM:n vientimatkalla Singaporessa ja Etelä-Koreassa
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vierailee Team Finlandin viranomais- ja yritysdelegaation kanssa Etelä-Koreassa ja Singaporessa ensi viikolla. Matkan päätavoitteena on edistää suomalaisten siipikarja- ja maitotuotteiden kauppaa. Mukana on..
MMT: Suomalaiset eivät halua myydä Altiaa – valtion viinatehdas on kansallisomaisuutta
Yli puolet suomalaisista haluaa säilyttää Altian valtionyhtiönä. Suurin osa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyyn vastanneista vierastaa valtionyhtiöiden ulkomaista omistusta. Altiaa pidetään kansallisomaisuutena. Erityisen vahva tahto on säilyttää Altian omistus kotimaassa. Sen..
KKantapöydässä: Uuden alkoholilain on sallittava hanaoluen myynti vaikka asiakkaan omaan astiaan
Uusi alkoholilaki suo ravintoloille ja juomanvalmistajille erilaisia mahdollisuuksia tuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Samalla se tuo viranomaiselle lisää valtaa päättää, mikä lain mukaan on mahdollista ja mikä taas ei..
PPresidentti vahvisti alkoholilain – enintään 5,5-prosenttisten juomien myynti alkaa uudenvuodenpäivänä
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti uuden alkoholilain torstaina. Osa lakimuutoksista tulee voimaan uudenvuodenpäivänä. Kokonaisuudessaan laki on voimassa 1. maaliskuuta 2018 alkaen. Alkoholilaki kokoaa yhteen vanhan lain 13 asetusta…
VViiden Tähden väliviikko tarjoaa uutisia ja vuoden kertausta
Alkoholilain kokonaisuudistus saa tällä viikolla viimeisen silauksensa, kun tasavallan presidentti hyväksyy lakipaketin. Kertaamme myös lähipäivien katsauksissamme päättyvän vuoden mielenkiintoisimmat ravintola- sekä ruoka- ja juomakulttuuriaiheet. Tasavallan presidentin on tarkoitus..
PPienpanimo-oluiden ulosmyynti alkaa vasta AVI:n luparuljanssin jälkeen
Aluehallintovirastot alkavat heti ensi vuoden alussa ottaa vastaan pienpanimoiden ulosmyyntiä koskevia lupahakemuksia. Enintään 12-prosenttisten käsityöläisoluiden myynti suoraan panimolta on mahdollista aloittaa vasta AVI:n luvan myöntämisen jälkeen. Eduskunta äänesti..
EEduskunta hyväksyi alkoholilain kokonaisuudistuksen
Eduskunta on tänään hyväksynyt alkoholilain kokonaisuudistuksen ja alkoholiverojen korotukset. Aamupäivän täysistunnossa alkoholilain hyväksymisestä jouduttiin vielä äänestämään. Laki hyväksyttiin äänin 124-65. Ennen voimaanastumista sekä alkoholilaki että alkoholiverojen korotusta koskevat..
SSTM: Kaupat saavat aloittaa 5,5 prosenttisten juomien myynnin uudenvuodenpäivänä – ravintolat joutunevat odottamaan AVI:n lupia
Kaupat ja kioskit voivat aloittaa enintään 5,5-prosenttisten alkoholijuomien myynnin 1. tammikuuta 2018. STM:n hallitusneuvos Ismo Tuominen vahvistaa Viidelle Tähdelle, että kauppamyynti on sallittua nykyisillä 4,7 prosentin luvilla heti..
AAlkoholilain äänestystulos aiheutti suuren tunteiden purkauksen – kaupan raja muuttunee vasta maaliskuussa
Alkoholilakia koskevassa äänestyksessä tappiolle jääneet kansanedustajat vuodattivat tuskaansa eduskunnassa perjantaina. Enintään 5,5-prosenttisten juomien myynti kaupoissa alkanee vasta maaliskuun alussa, kun uusi alkoholilaki tulee kokonaisuudessaan voimaan. Päivittäistavarakaupat saavat myydä..
EEnintään 5,5-prosenttiset alkoholijuomat kauppoihin – Eduskunta löi lukkoon alkoholilain sisällön
Päivittäistavarakaupat saavat myydä ensi vuonna enintään 5,5-prosenttisia mietoja alkoholijuomia. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen alkoholilaista perjantaina. Uusi laki on tulossa kokonaisuudessaan voimaan 1.3.2018. Lopullisessa äänestyksessä vastakkain olivat nykyinen 4,7 prosenttia..
SSosiaali- ja terveysvaliokunta yrittää kaataa hallituksen esityksen alkoholilaista – käsittely alkaa eduskunnassa tänä iltana
Sosiaali- ja terveysvaliokunta vastustaa alkoholijuomien prosenttirajan nostamista. Valiokunta esittää torstaina jättämässään mietinnössä, että raja säilytetään 4,7 prosentissa nykysääntelyn mukaisesti. Hallitus esittää, että uudessa alkoholilaissa päivittäistavarakaupoissa myytävien juomien rajaa nostetaan..
AAlkoholilain viime lobbaus täydessä käynnissä – suurlähettiläiden vanha kirje tuorein kauhistelun aihe
Eduskunta äänestää näillä näkymin uuden alkoholilain sisällöstä tämän viikon perjantaina. Erityisesti kaupoissa myytävien mietojen juomien rajan nostamista vastustavat kansanedustajat ja järjestöt ovat aloittaneet viime hetken masinoinnin sosiaalisessa mediassa…
VValtiovarainvaliokunta löi lukkoon alkoholiverojen korotukset – siiderin vero nousee ennakoitua vähemmän
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on lyönyt lukkoon alkoholiverojen korotukset. Valiokunta esittää, että siiderin ja muiden mietojen käymisteitse valmistettujen juomien veroa korotetaan 10,7 prosenttia, viinien 13 ja oluen 10,9 prosenttia. Korotusesitys..
HHurja-Hanna ja alkoholilain käsittelyn loppukiri
(Julkaistu 27.11.2017) Alkoholilain käsittely eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa alkaa kääntyä loppusuoralle. Samalla sanankäänteet kärjistyvät. Varsinkin lakiuudistuksen vastustajat ovat ajoittaneet oman kampanjansa parhaimpaan pikkujoulukauteen. Kautta vuosikymmenten alkoholilaki on tarjonnut..
KKantapöydässä: Suomen alkoholiverojen korotuksilta ja viinarallilla pelaamiselta meni lopullinen pohja pois
Lehtitietojen mukaan Viron hallitus päättää tänään mietojen alkoholijuomien verojen korotuksista luopumisesta. Valtiovarainministeri Toomas Tõniste esittää, että valmisteveroihin ensi helmikuulle suunniteltu 10 prosentin korotus perutaan. Naapurimaan päätökset vievät pohjan pois Suomen..
PPienpanimot tyrmäävät suunnitellut alkoholiverojen korotukset
Pienpanimoliitto vastustaa hallituksen suunnitelmia alkoholijuomien valmisteverojen korottamiseksi. Liiton mielestä korotukset heikentävät panimoalan kilpailukykyä. Hallitus aikoo nostaa alkoholiveroja ensi vuoden alusta 100 miljoonalla eurolla. Korotus kohdistuisi erityisesti panimojuomiin. Pienpanimoliitto..
EEduskuntakeskustelu paljasti: Ravintola-alkoholin arvonlisäveron alentaminen ei ole tavoitteena
Eduskunta keskusteli keskiviikkona oppositioryhmien vaihtoehtobudjeteista. Hallitus ei tarjoa talousarviossaan matkailu- ja ravitsemusaloille porkkanoita työllisyyden ja elinkeinotoiminnan parantamiseksi. Yhtä vähissä ovat opposition eväät. Sen sijaan kristillisdemokraatit haluavat alkoholiveroon lisäkorotuksen. Eduskunta..
VViron hallituksessa alkoi riita alkoholiverojen korotuksista
Viron valtiovarainministeri Toomas Tõniste esittää, että Viron pitäisi luopua tulevasta alkoholin valmisteveron korotuksesta helmikuun alussa. Talousministeri Kadri Simson torjuu Tõnisten esityksen kansanterveydellisiin perusteisiin vedoten. Viron kolmen puolueen hallitus..
MMaRa: Asiakkaiden omat alkoholijuomat eivät kuulu ravintoloihin
Ravintola-ala vastustaa asiakkaiden omien juomien nauttimista anniskelupaikoissa. Matkailu- ja ravintolapalvelut ry MaRa pitää eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan ehdotusta omien juomien sallimisesta maatilamatkailun edistämiseksi hämmentävänä. MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi..
AArkadianmäen hölmöläistarinoita: Alkoholilaki ja alkoholiverojen korotus
Olipa kerran valittu joukko hölmöläisiä. He olivat hölmöläiskansan aatelia, sillä toiset hölmäläiset olivat äänestäneet heidät Arkadianmäelle päättämään muiden asioista. Eräänä päivänä hölmöläiskansan edustajat päättivät remontoida Arkadianmäen talonsa. Talo..
VValvira: Jäätislaus on sallittua oluen valmistuksessa
Valvira sallii oluen vahventamisen jäädyttämällä. Viranomaisen näkemyksen mukaan oluen määritelmä täyttyy, vaikka juoman alkoholipitoisuutta nostaisi pakastamalla eli jäätislaamalla. Viiden Tähden viime viikon juttu jäätislaamisesta herätti laajaa keskustelua sallituista..
MMaaseudun Tulevaisuus: Nykyistä vahvemmat oluet tulevat kauppoihin aikaisintaan ensi kesänä
Valvira tarvitsee alkoholilain toimeenpanoa varten vähintään puolen vuoden siirtymäajan lain hyväksymisestä. Mikäli eduskunta hyväksyy alkoholilain syyskaudella ja laki astuu voimaan ensi vuoden alusta, enintään 5,5-prosenttisia oluita on turha..
KKantapöydässä: Tämän Ylen MOT-ohjelma lobbareista jätti kertomatta
Ylen TV1 esitti ohjelman yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta päätöksenteossa otsikolla Lobbarit ilman rajoja (16.10.). Siinä lobbaaminen esitettiin erityisesti elinkeinoelämän vaikuttamisena poliitikkoihin eduskunnan käsittelyssä olevan alkoholilakiin liittyen. Ylen valitsema näkökulma jätti..
AAlkoholijuomien ravintolamyynti jatkaa laskuaan
Vain 14 prosenttia Suomessa myydyistä alkoholijuomista nautitaan ravintoloissa. Kaikkien alkoholijuomien anniskelu väheni tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia vuoden 2016 ensimmäiseen puoliskoon verrattuna. Litramääräisesti laskettuna olut on ylivomaisesti suurin juomaryhmä ravintoloissa. Yli..
AAlkoholilakia valvova viranomainen esittää viinan mainontakiellon lieventämistä
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhunen haluaa väkevien juomien mainontakieltoon tuntuvia lievennyksiä. Karhusen mielestä väkevien mainonta voisi olla sallittua samoin edellytyksin kuin mietojenkin. Myös tulkinnanvaraiset somesäännökset pitäisi poistaa laista…
KKantapöydässä: Loukkaako Indian Pale Ale alkuperäiskansojen oikeuksia?
Suomalainen olutkulttuuri kehittyy varkain. Nimittäin uusiutuva olutkulttuuri on väärällään kulttuurivarkauksia. Valtamedian pitäisi keskittyä inkkaripäähineiden tuomitsemisen ohella intiaani- ja Indian-sanojen kieltämiseen oluiden markkinoinnissa. India Pale Ale eli IPA-oluttyyli on jo..
PPienpanimot tyrmäävät alkoholilakiin lisätyn 500 000 litran käsityöläispanimon rajan
Pienpanimoliitto ei hyväksy uuteen alkoholilakiin kirjattua 500 000 litran ulosmyyntirajaa. Liiton mielestä litraraja on liian matala. Toteutuessaan se jarruttaisi alan kehitystä, eikä kohtelisi kaikkia panimoita tasapuolisesti. Hallituksen esityksessä..
KKantapöydässä: Limuviinasta humaltunut eduskunta jämähti 1900-luvulle
Turmiolan Tommi, viinaralli ja limuviinat. Uhkia, vääristeltyjä faktoja sekä kansanterveyden rappiolla ja alkoholikuolemilla mässäilyä. Eduskunnassa käyty alkoholilain kokonaisuudistuksen lähetekeskustelu toi esiin suomalaisten lainsäätäjien kykenemättömyyden käydä asiallista ja faktoihin..
KKommentti: Kaljaan menevä katajainen kansa kaipaa kaitsentaa
Näin twiittasi kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen osallistuttuaan alkoholain kokonaisuudistusta käsittelevään istuntoon eduskunnassa 19. syyskuuta, eikä ollut täysin väärässä. Esimerkin antoi muun muassa sosiaalidemokraattien Antti Rinne puheenvuorossaan. ”Ongelmat ja turvattomuus..
AAlkoholilain käsittelystä luvassa riehakas keskusteluruljanssi – seuraa suoraa lähetystä eduskunnasta
Vuodesta 2011 valmistelussa olleen alkoholilain kokonaisuudistuksen käsittely alkaa eduskunnassa tänään. Asia on esillä kello 14 alkavassa täysistunnossa. Keskustelua voi seurata suorana netissä. Nyt se sitten alkaa. Juha Sipilän..
OOluiden 4,7 prosentin rajan tehtävä on suojella Alkon monopolia
Suomen alkoholipolitiikka sisältää runsaasti myyttejä ja kummallisia totuuksia. Niistä monet ovat löytäneet paikkansa alkoholijuomien käyttöä ja -kulutusta ohjaavaan lainsäädännössä. Yksi tällaisista on 4,7 prosentin raja, jolla säädellään oluen..
TTisletalebani Mikael Malmivaaran seikkailuja – metsäcocktaileja, peltojuoksua ja vodkaa Koskenkorvan tehtaalla
“Niin, mähän en ole oikeastaan ikinä elämässäni juonut Koskenkorvaa.” Näillä sanoilla alkoi matkani Koskenkorvan kylälle eräänä elokuisena aamuna. Herättyäni aivan liian aikaisin, mutta juotuani neljä espressoa olin raahautunut..
AAlkoholiveron korotus tyrmäysisku ravintoloille – Olutväki ennustaa matkustajatuonnin yhä kasvavan
Hallitus nostaa alkoholiveroja. Työn verotuksen keventämisen rahoittamiseksi hallitus päätti korottaa alkoholiveroa 100 miljoonalla eurolla. Korotuspäätös tuli täytenä shokkina kasvua odottavalle matkailu- ja ravintolaelinkeinolle. Ravintolaväen ja juomanvalmistajien päivä oli..
RRavintola-anniskelun arvonlisäveron laskeminen vähimmäistavoite
Hallitus aikoo pohtia budjettiriihessä ravintoloissa myytävien alkoholijuomien arvonlisäveron laskemista ruoan kanssa samalle tasolle eli 24:stä 14 prosenttiin. Tämä on vähimmäistavoite, jotta juomamyynnin syöksykierre ravintoloissa vihdoin pysähtyisi ja alalla..



