33 Bistro O Mat Tapiola
Kun Kirkkonummella sijaitseva Bistro O mat ilmoitti, että se avaa toisen bistron Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksen 1500 neliön Food Garden -ravintolamaailmaan, oli selvää, että Marko ja Päivi Palovaaran piti löytää kunnianhimoinen keittiön vetäjä, jotta Kirkkonummen ihme voisi tapahtua Tapiolassakin…
40 Gastro Cafe Kallio
Nyt ollaan kultin äärellä Helsingin hipsterikeskittymässä, Kalliossa. Rockmuusikon taustan omaava leipuri-kokki Kare Karhu on noussut rosoista ja suoraa tekemistä arvostavien keittiöammattilaisten sekä kadonneita klassikkoruokia haikailevien herkkusuiden valonkantajaksi. Karhu kurkkaa yhdessä Julia..
43 Sky Kitchen & View
Ounasvaaran huipulla oleva panoraamaravintola Sky on keittiöpäällikkö Tero Mäntykankaan pitkällisen työn ja Lapin pohjoisten perinteiden onnellinen törmäytys. Autenttiset pohjoiset raaka-aineet Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapista sekä Jäämereltä taipuvat hienostuneiksi makuyhdistelmiksi ja..
45 Tapio
Posion kirkolta 10 kilometrin päässä Lauhkealla sijaitseva ravintola Tapio on ottanut mittaa etelän ykkösravintoloista jo muutaman vuoden ajan. Suomalaisenglantilainen pariskunta Johanna Mourujärvi (sali) ja Connor Laybourne (keittiö) ovat työskennelleet Michelin-tähtiravintoloissa Englannissa ja Ranskassa. Viimein syntyi..
48 Bistro O mat Kirkkonummi
Sijainti Citymarketin pihassa Kirkkonummella ei tunnu lupaukselta vaan uhkaukselta. Mutta Marko ja Päivi Palovaaran pyörittämä ravintola on toiminut jo toistakymmentä vuotta marketista erillisessä rakennuksessa, jonka oven takana aukeaa bistroajattelun taivas. Siksi Bistro O mat onkin..
50 NOOA
Modernismin henkeä noudattava, suorakaiteen muotoinen Ravintola NOOA sijaitsee Aurajoen kulttuurimaisemassa, Turun Vierasvenesatamassa. Suuret näköalaikkunat aukeavat joelle ja kesäisin ravintolan katolla on terassi, joista on mainio tarkkailla joen veneliikennettä, venelaiturin elämää sekä..
Helsingin keskustaan avautuu vappuna uusi sisäpihan terassi ja katuruokaa ja drinkkejä tarjoava klubi – Erottaja2 -taloon aukeaa lisää ravintoloita
Helsingin keskustan ravintolatarjonta saa vappuna uutta vauhtia, kun Erottajanmäen historiallisen Erottaja2:n sisäpihalle ja kivijalkaan avautuu kahden ravintolan yhdistelmä. Babylon Club & Garden on ravintola-alan konkareiden ja NoHon yhteinen..
Pohjoismaisten cocktailbaarien palkintosadegaala valitsi myös Suomen parhaat baarit ja tekijät
Pohjoismainen Bartenders’ Choice Awards (BCA) -palkintojen jako tapahtui sunnuntaina Grand Hôtelissa Tukholmassa. Kyse oli jo 12 kerta, kun eri kategorioiden voittajat julkistettiin. Suomen listalla juhlivat Chihuahua Julep sekä..
Pääsiäisen piinaviikosta tuli virolahtelaiselle panimolle palkintojen ja tunnustusten viikko
Takatalo & Tompuri Panimon pääsiäisen odotusaika on ollut lähes pelkkää juhlaa. Virolahtelainen maatilapanimo pokkasi mitalin arvostetussa saksalaisessa olutkisassa ja panimoyrittäjä Mikko Suur-Uski valittiin Kymenlaakson vuoden maaseututoimijaksi. Kaiken lisäksi..
Oluen prosenttirajan nostaminen on poliitikoille suurempi omantunnon kysymys kuin päättäminen sotilaallisesta liittoutumisesta
Virallinen Suomi vietti eilen kieltolain päättymisen 90-vuotisjuhlaa. Asiassa ei ole mitään juhlimista. Kieltolaki elää suomalaisessa juomakulttuurissa sekä anniskelun ja myynnin sääntelyssä sitkeästi kuin viinapiru alkoholistissa. Viinan, oluen ja..
Sota estää Ukrainan joukkueen osallistumisen Bocuse d’Or -kokkikisoihin – Mutta samalla Venäjä on suljettu kilpailusta
Ukrainan piti osallistua tänään ensimmäistä kertaa kokkien maailmanmestaruuskilpailun Bocuse d’Or:in Euroopan karsintaan Budapestissa, mutta Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan romutti suunnitelmat. Nyt Ukrainan tiimi osallistuu Kiovassa avustustoimintaan valmistamalla ympärivuorokautisesti ruokaa..
Olvin vetäytyminen Valko-Venäjältä on kipeä, mutta ainoa oikea päätös
Olvi ilmoitti lauantaina lopettavansa viennin Venäjälle ja aloittavansa vetäytymisen Valko-Venäjältä Ukrainan sodan vuoksi. Olvi omistaa Valko-Venäjän Lidassa Lidskoe Pivo -panimon, jonka osuus konsernin koko liikevaihdosta on 21 prosenttia…
Olaf-panimo perustaa ravintolan ja tapahtuma-areenan Savonlinnan vanhaan veturitalliin
Savonlinnalainen Olaf Brewing rakentaa oman tapahtumakeskuksen yli sata vuotta vanhaan veturitalliin. Punatiiliseen kulttuurirakennukseen tulee ravintolan ohella panimomyymälä ja musiikkisali esiintymislavoineen. Olafin tapahtuma-areena avaa ovensa jo parin kuukauden kuluttua…
Olut kallistuu ravintoloissa – Oluenystävän kipukynnys ei vielä ylity
Oluen ja muiden juomien nautiskelu ravintoloissa kallistuu kiristyneen inflaation vuoksi. Ravintolat ennustavat jopa useiden kymmenien senttien korotusta tuopin hintaan. Jo nyt oluenystävä joutuu maksamaan lasillisesta kotimaista olutta yli..
Inflaatio nakertaa kuluttajan kukkaroa – ja istuu tukevasti ravintoloiden ja panimoiden pöydissä
EU-aluetta kurittava inflaatio nostaa ravintolaruoan ja juomien kuluttajahintoja Suomessa kevään aikana. Ravintolahintojen nousuun vaikuttavat myös raaka-aineiden, vuokrien ja energian kallistuminen sekä työvoimakustannukset. Hintojen korotukset vaikeuttavat ravintoloiden ja juomanvalmistajien..
Ruotsalainen Agitator-viskitislaamo kyseenalaistaa totutut ajattelutavat: ”Paras viski on vielä tekemättä”
Viski on alkoholimaailman instituutio, joten ajatus viskin valmistuksesta uusin keinoin kuulostaa hurjalta. Mutta kun kuuntelee ruotsalaisen Agitator Whiskymakare Ab:n tislaamomestaria Oskar Brunoa, viskistä on vielä kertomattomia tarinoita. Haastattelimme..
Kolumni: On aika pestä ruumis – Virkamiehet ja hallitus ovat käyneet pandemia-aikana lakisotaa oman maan kansalaisia, kulttuuri- ja ravintola-aloja vastaan
”Huoli terveydenhuollon kantokyvystä koronan aikana on seurausta poliittisista ja ideologisista arvovalinnoista, joiden takia kansalaisten suojeleminen toisaalla on johtanut tragediaan toisaalla. Siten ravintolat- ja kulttuurialat ovat kuin poliittisia vankeja…
Petri Pellinen: Alkoholin etämyynnissä termit sekoittuvat – etämyynti on aina valtioiden rajat ylittävää kauppaa
Alkoholin etämyynnistä kiertää sitkeästi erilaisia luuloja ja väärinymmärryksiä. Eikä syyttä, sillä STM satraappeineen on pyrkinyt sekoittamaan kokonaisuutta suojellakseen Alkon monopolia. Etämyyntiä avaa ohessa sommelier emeritus Petri Pellinen, jonka..
Kantapöydässä: Lähiravintola voisi olla kuntalaiselle hyvinvointipalvelu
Tänään käytävissä aluevaaleissa äänestetään, ketkä päättävät hyvinvointialueiden lähipalveluiden järjestämisestä. Kyse on ihmisten elämän ja arjen hyvinvointiin sekä turvallisuuteen vaikuttavista palveluista. Näitä palveluita ei tarvitse järjestää laitoksissa, vaan osa..
Burgerimies Akseli Herlevi: ”Mulle alkaa aidosti pikkuhiljaa riittää!”
Ravintolayrittäjä ja Suomen tunnetuin burgerimies Akseli Herlevi kirjoitti perjantai-illan #nytriittää-kynttilämielenilmauksen yhteydessä avoimen päivityksen Facebookiin. Kirjoituksessa Herlevi kertaa kahden viime vuoden aikaisia tuntojaan. Puheenvuoro auttaa osaltaan ymmärtämään ravintola-alan ihmisten..