Tähtijahti oli sisäänkirjoitettu uuden Palacen perustamiskirjaan ja Eero Vottonen vei isolla sydämellä homman maaliin. Palace on Suomen ainoa kahden tähden ravintola, jolla on yksi tähti! Koronasulut sotkivat hyvin alkaneen Tanssii tähtien kanssa -kisan askelkuviot, mutta taas mennään.

Vottosen edestä johtama nuori kokkitiimi lähtee tasapainoisen ja täydellisen kokonaisuuden luomisesta. Jokainen detalji on harkittu ja toteutettu täydellisesti. Kaikesta huokuu vieraanvaraisuus elegantisti ja ihmisläheisesti. Makumaailma etenee kohti harkittuja etappeja, jotka ovat koettavissa makuprofiilien ja rakenteiden kautta, joihin liittyy pelkistetty visuaalisuus.

Eero Vottonen on viehättynyt japanilaisesta makumaailmasta. Hän suosii tekniikkana klassista ranskalaista keittotaitoa, johon miksataan lisäksi Espanjaa ja Italiaa. Pohjoismaista tulee etikkatasapainoilua sekä tummia, palaneita ja savuisia sävyjä. Näistä kootaan kokonaisuus, jossa on täyteläisyyttä, umamia, rasvaisuutta ja mm. happojen makuja – ja suomalaisuutta. Annosten estetiikassa kättelevät pohjoismainen niukismi ja japonismi. Maku on kuitenkin tärkeintä – toiset maistavat, toiset eivät.

Ravintolatilan harmoninen kauneus ja valo sekä upea näköala ihastuttavat. Palvelu, johon myös keittiö osallistuu, on mutkatonta mutta arvokasta.

Palacessa asiakas voi tuntea itsensä huomioiduksi ja tärkeäksi. Palace on lähimpänä täydellisyyttä, minkä Suomessa voi kokea, joten asiakas voi lakata ottamasta itseään liian tosissaan kaikkien alojen asiantuntijana.

Palace voitti äänestyksessä myös kategorian Paras Ruoka.
Kategorian yhteistyökumppanina on Frex-perunat ja -kananmunat

Äänestäjiltä
“Suomen gastronomian lippulaiva tai kirkkovene. Merkittävässä roolissa kulttuurissamme. Piirun tarkasti suunniteltu kokemus ja kokonaisuus niin ruoan kuin loistavan palvelunkin osalta. Toista lähellekään samantasoista Suomesta ei löydy. Tuleva kahden tähden ravintola. Paras, toki myös kallein.”

2021 (1)
2020 (1)

Palace
Eteläranta 10, 00130 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments