Maku Brewing otti ainoana suomalaispanimona sarjavoiton European Beer Star 2022 -kilpailussa
Tuusulassa toimivan Maku Brewingin Imperial Stout -olut vei nimiinsä imperial stoutien sarjan jokavuotisessa European Beer Star -kilpailussa Saksassa. Palkinnot jaettiin keskiviikkoiltana Münchenissä. Kisaan osallistui yli 2100 olutta 40..
Aamulehti: Pyynikin käsityöläispanimo aikoo jättää konkurssihakemuksen
Tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo Oy aiotaan hakea konkurssiin. Panimoyhtiön yhtiökokous päätti maanantaina, että yhtiö jättää konkurssihakemuksen, ellei jostakin löydy 2-3 miljoonan euron lisärahoitusta. Konkurssihakemuksesta uutisoi Aamulehti. Velkaa yhtiöllä on..
Kahdeksan mitalia Suomeen Lontoon European Beer Challenge -kilpailusta
Suomalaiset pienpanimot keräsivät yhteensä kahdeksan mitalia Lontoossa järjestetystä, arvostetusta European Beer Challenge -olutkilpailusta. Mitaleille ylsivät Tornion Panimo, Takatalo & Tompuri Brewery ja RPS Brewing. Kilpailun kirkkaimmat palkinnot eli..
Naiset tekivät naistenpäiväoluen osana kansainvälistä tukiverkostoa
Suomalaiset naisolutammattilaiset kokoontuivat kansainvälisenä naistenpäivänä panemaan olutta parantaakseen naisten asemaa ja alan koulutusta panimomaailmassa. Tempaus oli osa Pink Boots Collaboration Brew Day -kampanjaa. Tuusulassa Perhosefekti IPA -olutta oli..
Olaf-panimo perustaa ravintolan ja tapahtuma-areenan Savonlinnan vanhaan veturitalliin
Savonlinnalainen Olaf Brewing rakentaa oman tapahtumakeskuksen yli sata vuotta vanhaan veturitalliin. Punatiiliseen kulttuurirakennukseen tulee ravintolan ohella panimomyymälä ja musiikkisali esiintymislavoineen. Olafin tapahtuma-areena avaa ovensa jo parin kuukauden kuluttua…
Olut kallistuu ravintoloissa – Oluenystävän kipukynnys ei vielä ylity
Oluen ja muiden juomien nautiskelu ravintoloissa kallistuu kiristyneen inflaation vuoksi. Ravintolat ennustavat jopa useiden kymmenien senttien korotusta tuopin hintaan. Jo nyt oluenystävä joutuu maksamaan lasillisesta kotimaista olutta yli..
Olvi takoo kovaa tulosta korona-aikana – Panimoala on huolestunut ravintolamyynnin tyrehtymisestä
Panimoyhtiö Olvi teki viime vuonna ennätystuloksen. Konsernin liikevaihto kasvoi 462 miljoonaan euroon. Liikevoittoa yhtiö kirjasi liki 60 miljoonaa. Panimoala tuskailee kuitenkin ravintolamyynnin kanssa. Alle 10 prosenttia Suomessa myydystä..
Olutliitto: Miestyöntekijöiden panopuheet ja naiskollegoiden ulkomuotojen arvostelu ovat arkipäivää panimo- ja olutmaailmassa
Naisten asiantuntijuuden vähättely on yleistä olut- ja panimoalalla. Olutliiton teettämän häirintäkyselyn perusteella panimoalan slangi panopuheineen koetaan työpaikolla häiritsevänä ja henkilökohtaisesti loukkaavana. Asiakaspalvelussa olevat ammattilaiset kertovat myös kokeneensa sekä..
Suomen Paras Olut 2021-kilpailuun ilmoittautui ennätysmäärä oluita ja panimoita
Kuluvan heinäkuun lopussa tuomaroitavaan Suomen Paras Olut 2021 -kilpailuun on ilmoittautunut peräti 441 olutta 60 panimolta. Suosituimmat kilpailusarjat ovat India Pale Ale, American Pale Ale, hapanoluet, maustetut oluet..
Olvi laajenee Tanskaan – Iisalmelaisyhtiö osti perinteisen Bryggeriet Vestfyen -panimon
Olvi on ostanut Tanskan neljänneksi suurimman panimon. Iisalmelaisyhtiö on hankkinut enemmistöosuuden perinteisestä Bryggeriet Vestfyen -panimoyhtiöstä. Kauppahinta on lähes 6,8 miljoonaa euroa. Suomalainen panimokonserni Olvi Oyj on ostanut enemmistöosuuden..
Suomen Paras Olut -kilpailu nostaa tänä vuonna esiin alkoholittomat ja gluteenittomat oluet
Ilmoittautuminen Suomen Paras Olut -kilpailuun on alkanut Jo 11. kerran järjestettävä kilpailu seuraa oluen kuluttajien ja valmistajien trendejä. Tänä vuonna kisassa nimetään Suomen parhaiden oluiden ohella paras gluteeniton..
Hypermarketeista rakennetaan aikuisten elämyskeskuksia – K-Citymarketit perustavat omia pienpanimoita
K-Citymarketit perustavat panimoita kauppapaikkojensa yhteyteen. Ensimmäinen marketpanimo syntyy Tampereen kupeeseen, kun Moose on The Loose -panimon laitteet ja oluenpanija Kalle Hirvikoski siirtyvät Porista K-Citymarket Pirkkalaan. Panimo on alkusoitto..
Mad Hopper Brewing Company palkkasi amerikkalaisen panimomestarin – Oluen valmistus Helsingin uusimmassa panimossa käynnistyi
Helsingin uusin craft-panimo on valmis. Tuotanto ravintola Viiden Pennin yhteydessä toimivassa Mad Hopper Brewing Companyssa on päässyt käyntiin. Oluiden valmistuksesta vastaa brasilialais-amerikkalainen palkittu panimomestari Gustavo Vale. Ensimmäiset oluet..
Heikki Vuokko on Sinebrychoffin uusi pääpanimomestari
Carlsberg-konserni on nimittänyt Sinebrychoffin uudeksi pääpanimomestariksi Heikki Vuokon. Panimomestari Heikki Vuokko aloitti työnsä Sinebrychoffilla 2007 ja valmistui Kööpenhaminassa sijaitsevasta Scandinavian School of Brewing -panimokorkeakoulusta vuonna 2017 kurssinsa parhaana…
Yrityskaupat uudistavat Suomen pienpanimoiden karttaa – moni valmistaja tuskailee kannattavuuden rajoilla
Bryggeri Helsingin myynti Hartwallille ja Pyynikin Brewing Companyn Viron Haljalan-panimon kauppa muokkaavat osaltaan suomalaista panimokarttaa. Korona kurittaa alaa. Moni yritys sinnittelee kannattavuuden rajamailla. Silti pienpanimoiden uusjaosta on muutaman..
Alko tuotti koronavuonna valtiolle yli miljardi euroa – monopolin viinimyynti vastaa kevytmaidon kulutusta
Viini on yhä arkisempi juoma suomaisessa ruokapöydässä. Alko myi viime vuonna ennätysmäärän mietoja viinejä, joiden kulutus Suomessa on jo ohittanut kevytmaidon juonnin. Alko on myös tuottoisa liiketoimi valtiolle…
Suuret Oluet – Pienet Panimot kokosi Helsingin Rautatientorille yli 20 000 kävijää
Helsingin Rautatientorilla järjestetty kymmenpäiväinen Suuret Oluet – Pienet Panimot -oluttapahtuma kokosi yhteen 20 000 pienpanimojuomien ystävää. Tapahtuman turvallisuusjärjestelyt onnistuivat hyvin. Olutfestivaali järjestetään Lahden Satamatorilla tulevana viikonloppuna 6.–8. elokuuta…
Kantapöydässä: Kaksi kuukautta koronan kynsissä – Kaipaan kapakkaan ja kuppilaan
Olen istunut kotona eristyksissä yli kaksi kuukautta. Ravintolamedian kirjoittaminen käymättä ravintoloissa on pidemmän päälle älytöntä ja turhauttavaa. Ravintoloiden avaaminen kesäksi pitäisi nähdä kansallisena kulttuuriprojektina ja sosiaalisen pääoman vahvistamisena,..
Tukevat oluet maistuvat pääsiäisen ruokien kanssa – moni hakee oluensa lähipanimolta
Pääsiäinen on kautta pitkän oluenvalmistuksen historian ollut yksi vuoden kohokohdista. Vanhoissa luostariperinteissä olut oli korostetusti pääsiäistä edeltävän paastonajan juoma, jota ei mielletty alkoholiksi. Koronapääsiäisena oluen nautiskeluun voi syventyä..
Pienpanimot kamppailevat olemassaolosta – myynnin hiipuminen alkaa ravintoloiden sulkemisesta
Panimoliitto ja pienpanimoliitto toivovat hallitukselta toimia alan työpaikkojen turvaamiseksi. Panimoiden myynti alkaa väitellen hiipua, kun ravintolat sulkevat oviaan ja yleisötapahtumat on peruttu ainakin toukokuun loppuun asti. Monet pienpanimot..
Joulupukki ja Hyvä Tuomas joulutunnelmissa – Osa Bryggeri Helsingin talvioluen tuotosta hyväntekeväisyyteen
Panimoravintola Bryggeri Helsinki lahjoittaa osan Talviportterin tuotosta tänä vuonna hyväntekeväisyyteen. Jokaisesta myydystä ja nautitusta portteripullosta 10 senttiä tilitetään kohteeseen, jonka on valinnut virallinen joulupukki Timo Pakkanen. Olut on..
Sinebrychoffin 200 vuoden historia on ehtymätön tarinoiden tynnyri, joka toimii hyvänä pohjana julistuksille ja manifesteille
Suomen suurin panimoalan yritys, Sinebrychoff, juhli viikonvaihteessa 200-vuotista taivaltaan. Sinebrychoffin historia on täynnä legendoja. Panimon tarina sivuaa suomalaisen teollisuuden, lainsäädännön, korporatismin sekä vahvojen vaikuttajien historiaa. Se on myös..
Helle ei haittaa – oluet, siiderit ja lonkerot säilyvät kylminä kotikonstein
Lämpö on oluen suuri vihollinen auringonvalon ohella. Kaupoissa ja ravintoloissa juomat usein säilytetään kylmäkaapeissa ja -tiskeissä. Kotioloissa kylmäketju uhkaa kuitenkin katketa ennen kuin olut, siideri tai lonkero päätyy..
Saksalaiset perustivat oluen kuluttajajärjestön monen vuoden odotuksen jälkeen
Eurooppalainen olutharrastajien kuluttajaliike tiivistyy. Saksaan on syntynyt yli 10 vuoden odotuksen jälkeen oma oluen kuluttajajärjestä GBCU. Olutharrastajien ja kotipanijoiden muodostamaan Euroopan oluenkuluttajien liittoon kuuluu nyt 19 kansallista järjestöä…
Alkon juomakauppa yhä syöksykierteessä – roseeviini ja samppanja kasvattivat myyntiään alkuvuonna
Kasvava matkustajatuonti sekä lonkeroiden ja enintään 5,5-prosenttisten oluiden myynnin siirtyminen kauppoihin painoivat Alkon juomakauppaa alkuvuonna yhä syvemmin pakkaselle. Alkon kokonaismyynti putosi tammi-toukokuussa 3,5 prosenttia. Vain roseeviinit ja samppanjat..
Panimoliitto vaatii väkeville juomille nykyistä kovempaa verokohtelua oluen sijaan
Panimoliitto vaatii tulevalta hallitukselta suunnitelmallista valmisteveropolitiikkaa. Viime vuosien alkoholiverojen korotukset ovat kohdistuneet lähinnä olueen, kun lähes koko muu Eurooppa verottaa mieluummin väkeviä juomia oluiden sijaan. Liiton mielestä vaalikauden..
Panimoliitto: Oluen ja lonkeron myynti laskee – aihetta uusiin veronkorotuksiin ei ole
Panimoliiton jäsenyritysten oluiden, siiderien ja long drink -juomien myynti väheni tammi-maaliskuussa 5,2 miljoonaa litraa eli 5,5 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sen sijaan virvoitusjuomien ja kivennäisvesien myynti..
Pienpanimoiden oluiden myynti kipusi uuteen ennätykseen – tuotannon kasvu on hidastunut
Suomalaiset pienpanimot valmistivat olutta viime vuonna liki 22 miljoonaa litraa. Määrä on vajaat miljoona litraa enemmän kuin vuonna 2017. Pienpanimoiden määrä kipusi samalla yli sadan. Valviran tilastojen mukaan pienet panimot..
Tipaton tammikuu syvensi Alkon ahdinkoa olut- ja lonkerokaupassa
Oluen ja lonkeron myynti jatkaa laskuaan Alkossa. Päättynyt tipaton tammikuu teki jälleen loven Alkon panimojuomien myyntiin. Alkon kokonaismyynti tammikussa puhtaaksi alkoholiksi muutettuna vastaa vajaata kahvikupillista pirtua asukasta kohti…
Väkevät ohittivat lonkerot Alkon myyntitilastoissa – Leijona Viina myydyin tuote
Uusi alkoholilaki vähensi Alkon vuosimyyntiä yli 10 miljoonalla litralla. Lonkeroiden ja oluiden myynnin siirryttyä marketteihin ja maitokauppoihin myydyimpien juomien kärkipaikkaa pitävät nyt hallussaan Leijona Viina, Koskenkorva ja Suomi..
Suomalaista osaamista lisää mukaan Viron kasvavaan pienpanimobuumiin
Yhteistyö Suomen ja Viron pienpanimoiden välillä tiivisityy. Jyväskyläläisen Hiisi-panimon perustaja Tatu Hiitola siirtyy oluentekijäksi virolaiseen Tanker-panimoon. Hiisi palkkasi samalla joukkoonsa menestysoluita Suomessa tehneen saksalaisen panimomestarin Mathias Hüffnerin. Vuonna..
Kantapöydässä: Panimoliiton uusi toimitusjohtaja Riikka Pakarinen astui viiniansaan
Helsingin Sanomat ja maakuntalehdet uutisoivat tiistaina Panimoliiton toimitusjohtajan Riikka Pakarisen ulostulon, jonka mukaan panimoteollisuus ei aja viinien tuomista kauppoihin. Pakarisen kannanotosta syntyi meteli. Onhan Panimoliitto totuttu näkemään säädösten..
Bryggeri Helsingin ravintolapäällikkö Olli Majanen on olutväen Vuoden 2018 Hyvä Tuomas
Olutliitto on nimennyt tämän vuoden Hyväksi Tuomaaksi Bryggeri Helsingin ravintolapäällikön Olli Majasen. Tunnustus myönnetään vuosittain ansiokkaasta työstä suomalaisen olutkulttuurin hyväksi. ”Tule meille, Tuomas kulta, tuo joulu tullessas, oluttynnör..