Avainsana: Altia
HHartwall rakentaa pienpanimon Tampereelle loppuvuodesta avautuvaan elämyskeskukseen
Tanskalaiseen Royal Unibrew -konserniin kuuluva panimoyhtiö Hartwall rakentaa oman olutpanimon joulukuussa Tampereelle avautuvaan Uros Live -elämyskeskukseen. Hartwallin mukaan pienet tapahtumapaikkojen olutpanimot yleistyvät maailmalla. Suomessa vastaavanlaisia..
KKolumni: Koronakriisi kärjisti alkoholimarkkinat – Perusteet Alkon monopoliasemalle horjuvat yhä
Koronakriisi aiheutti isoja muutoksia kotimaisilla alkoholimarkkinoilla viime vuonna. Silti Alkon markkinaosuus ei kasvanut niin suureksi, että sillä voitaisiin todeta olevan sellaista kansanterveydellistä merkitystä, johon sen..
AAlkon myyntitilastojen salaaminen liittyy Altian määräävään markkina-asemaan – kilpailuviraston on perattava vinoumat
Alko kieltäytyy julkistamasta täydellisiä myyntitilastoja, vaikka vastaavat tiedot ovat julkisia muissa pohjoismaiden monopoleissa, Norjan Vinmonopoletissa sekä Ruotsin Systembolagetissa. Alko vetoaa yritysmuotoonsa sekä liikesalaisuuteen. Myös Valvira..
AAlko on koronakriisin suuri selviytyjä – kieltolaki räjäyttäisi rikollisuuden
Alko lukeutuu elintarvikekaupan ohella koronakriisin selviytyjiin. Alkon myynti on piristynyt ravintoloiden ja rajojen sulkemisten jälkeen. Alkoholijuomien myynnin kieltäminen olisi eduskunnalta älytön teko. Veromiljoonat jäisivät saamatta...
AAltian osake maksaa halvan viinipullon verran – osakemyynti alkaa ensi maanantaina
Altia julkisti perjantaina osakemyynnin ja henkilöstöannin alustavan hintavälin. Yleisölle myytävän osakkeen hinta on 7,50-9,00 euroa. Henkilökunta saa osakkeista 10 prosentin alennuksen. Altia laittaa osakeannissaan myyntiin 56..
J
Juomayhtiöiden kyselytutkimus: Alkoholilain muutos askel oikeaan suuntaan
Suurin osa suomalaisista pitää alkoholilain muutosta askeleena oikeaan suuntaan. Altian ja Pernod Ricard Finlandin kyselytutkimuksen perusteella suurin osa suomalaisista pitää itseään vastuullisina alkoholin käyttäjinä. Lähes..
AAlkaako uusjako pientisleiden markkinoilla? – Altia havittelee salkkuunsa pohjoismaisia tuotemerkkejä
Altia haluaa laajentua Pohjoismaisilla markkinoilla. Viinayhtiön hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae sanoi maanantaina Ylen haastattelussa, että yhtiö aikoo hankkia pörssiin listautumisen jälkeen omistukseensa uusia tuotemerkkejä. Suomen..
KKantapöydässä: Suomi-gini myy maailmalla – kotimaassa lainsäädäntö hankaloittaa nautiskelua
Tänään vietetään kansainvälistä ginipäivää. Laatutisleiden ystävä voi nauttia paremmasta kotimaisten ginien valikoimasta kuin koskaan aikaisemmin. Silti tiedon saaminen väkevistä juomista on työn ja tuskan takana...
PPienpanimoita, tislaamoja ja lihayrityksiä mukana MMM:n vientimatkalla Singaporessa ja Etelä-Koreassa
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vierailee Team Finlandin viranomais- ja yritysdelegaation kanssa Etelä-Koreassa ja Singaporessa ensi viikolla. Matkan päätavoitteena on edistää suomalaisten siipikarja- ja maitotuotteiden..
MMT: Suomalaiset eivät halua myydä Altiaa – valtion viinatehdas on kansallisomaisuutta
Yli puolet suomalaisista haluaa säilyttää Altian valtionyhtiönä. Suurin osa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyyn vastanneista vierastaa valtionyhtiöiden ulkomaista omistusta. Altiaa pidetään kansallisomaisuutena. Erityisen vahva tahto on säilyttää Altian..
HHS: Etelä-Pohjanmaalla toimiva juomayhtiö Pramia haluaa ostaa Altian
Eteläpohjalainen alkoholijuomien valmistaja Pramia haluaa ostaa Suomen valtion viinatehtaan Altian. Helsingin Sanomat kertoo, että Pramia jätti ostotarjouksen Altiasta alkuviikosta. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan Altiaa ei..
TTisletalebani Mikael Malmivaaran seikkailuja – metsäcocktaileja, peltojuoksua ja vodkaa Koskenkorvan tehtaalla
“Niin, mähän en ole oikeastaan ikinä elämässäni juonut Koskenkorvaa.” Näillä sanoilla alkoi matkani Koskenkorvan kylälle eräänä elokuisena aamuna. Herättyäni aivan liian aikaisin, mutta juotuani neljä..
LLet’s Drink Better – Altia haluaa kehittää vastuullisempaa juomakultturia
Altia rohkaisee tekemään pohjoismaisesta juomakulttuurista nykyistä vastuullisempaa. Vastuullisuus kitetyy yhtiön mottoon ”Let’s Drink Better” . Altia julkaisi tiistaina vuoden 2016 vastuullisuusraporttinsa. Sen teeman on pohjoismaisen..










