Avainsana: Alko
J
Juomayhtiöiden kyselytutkimus: Alkoholilain muutos askel oikeaan suuntaan
Suurin osa suomalaisista pitää alkoholilain muutosta askeleena oikeaan suuntaan. Altian ja Pernod Ricard Finlandin kyselytutkimuksen perusteella suurin osa suomalaisista pitää itseään vastuullisina alkoholin käyttäjinä. Lähes..
AAlkon lonkeromyynti puolittui puolessa vuodessa – Myös olutkauppa yhä hurjassa laskussa
Alko on menettänyt olut- ja lonkerokaupastaan yli kaksi miljoonaa litraa päivittäistavarakaupoille tänä vuonna. Mietojen myynnin siirtyminen kauppoihin on laskenut myös väkevien myyntiä. Kansanedustajien ollessa kesälomalla..
K
Keskustelu oluen laadusta leimahti liekkeihin – Citymarket-kauppias ja Alko luottavat suomalaiseen olueen
Viiden Tähden tiistaina esille nostamat kotimaisten oluiden mikrobiologiset ongelmat ovat herättäneet laajan oluiden laatukeskustelun Suomessa. Easton Citymarketin kauppias Mika Timonen toivoo, että laadusta tulee panimoille..
VViisi Tähteä tutki: Lähes joka kolmas kaupasta ostettu kotimainen olut oli laadultaan viallinen
Suomalaisten oluiden kirjo on kaupoissa ja Alkoissa laajempi kuin koskaan aikaisemmin. Viiden Tähden teettämässä laboratorioanalyysissa lähes joka kolmas vähittäismyynnissä oleva kotimainen olut osoittautui mikrobiologisesti joko..
AAlko paljasti Italian viiden alueen viininmyynnin – Myydyimmät viinit tulevat Sisiliasta
Viiden Tähden viiniasiantuntija Petri Pellinen pääsi tarkastelemaan Alkon viinien myyntejä alueittain. Pellinen purkaa Italian viiden merkittävimmän alueen litramyynnit sekä tuotemäärät puna- ja valkoviinestä viime vuodelta...
KKantapöydässä: Viron tuleva hallitus pakottaa Suomen luopumaan alkoholiverojen nostoaikeista
Viron kolmen puolueen hallitusohjelma lupaa valmisteveroihin alennuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että alkoholijuomien verot ja niiden hinnat etelänaapurissa laskevat. Se johtaa väistämättä viinarallin kasvuun Suomen ja..
KKantapöydässä: Suomi-gini myy maailmalla – kotimaassa lainsäädäntö hankaloittaa nautiskelua
Tänään vietetään kansainvälistä ginipäivää. Laatutisleiden ystävä voi nauttia paremmasta kotimaisten ginien valikoimasta kuin koskaan aikaisemmin. Silti tiedon saaminen väkevistä juomista on työn ja tuskan takana...
KKantapöydässä: Entä jos poliitikot vaihtaisivat Alkon tilalle sanan Ravintola ja puolustaisivat anniskelua monopolin sijaan
Tämä tarina on oletus. Käytän kirjoitustapaa, jossa vaihdan väittämiä toiseksi muuttamalla sanan Alko tilalle sanan Ravintola. Kirjoitan Ravintolan vielä isolla alkukirjaimella. Kolmea alkukappaletta lukuunottamatta koko..
PPohjoismaiset alkoholimonopolit vertailussa – Alko on kallis ja tehoton
Pohjoismaiden kolme merkittävintä alkoholimonopolia ovat Suomen Alko, Ruotsin Systembolaget ja Norjan Vinmonopolet. Myös Islannilla ja Färsaarilla ovat omansa. Kaikilla monopoleilla sekä markkinoilla ovat erityispiirteensä ja huomattavia..
AAlko kokosi yli miljardin euron liikevaihdon ”maailman vastuullisimmalla alkoholimyynnillä”
Alko haluaa palvella uudistuvaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa entistä paremmin, kertoi monopoliyhtiö tiistaina. Alkon myynti oli yhtensä yli 1,1 miljardia euroa viime vuonna. Bisnes väheni 21 miljoonalla..
PPetri Pellinen: Myrskyä viinilasissa – kauppojen viinimyynti kaksinkertaistui viime vuonna
Kaupan alkoholijuomien myynnin rajan nostaminen 5,5 prosenttiin on tuonut uusia viinituotteita markettien valikoimiin. Viiden Tähden viiniasiantuntija Petri Pellinen pohtii viinien kasvavaa kauppamyyntiä sekä kulutustottumusten ja..
AAlkon liikevaihto kasvoi viime vuonna – 1,2 miljardin bisneksestä 30 miljoonaa tuottoina valtio-omistajalle
Juomien myynnin laskusta huolimatta Alko kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan. Alko on yhä valtiolle tuottoisa verosampo. Monopoliyhtiö Alko tahkoaa omistajalleen valtiolle tuloja lähinnä veroina. Yhtiö jakoi..
KKantapöydässä: Tämän Ylen MOT-ohjelma lobbareista jätti kertomatta
Ylen TV1 esitti ohjelman yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta päätöksenteossa otsikolla Lobbarit ilman rajoja (16.10.). Siinä lobbaaminen esitettiin erityisesti elinkeinoelämän vaikuttamisena poliitikkoihin eduskunnan käsittelyssä olevan alkoholilakiin liittyen. Ylen..
PPetri Pellinen: "Alkon tilausvalikoimassa on bugi – viinin voi nostaa vakiovalikoimaan manipuloimalla myyntiä"
Kun emeritus-sommelier Petri Pellinen tutki Alkon italialaisten punaviinien viimeaikaisia listauksia, hän huomasi, että listauksia voi tänä päivänä manipuloida takaisinostamalla tilausvalikoiman tuotteita. Asetelma herättää kysymyksiä, sillä..
KKommentti: Oodi kyykkyviinille
Maailman viinijournalismi keskittyy kalliiseen ja harvinaiseen. Yhdeksänkymmentä prosenttia viinikirjoittamisesta käsittelee kymmentä prosenttia viinialueista, -tyyleistä ja -tuottajista. Valtaosa maailman viinistä jää auttamattomasti pimentoon. Tämä on ymmärrettävää. Ravintolakirjoittaminen..
KKantapöydässä: Marjaviinitilat jäämässä pienpanimoiden jalkoihin
Tilaviiniyritykset olivat poliitikkojen kavereita vielä parikymmentä vuotta sitten. Nyt marjaviinitiloille on jäämässä luu käteen alkoholilain kokonaisuudistuksessa. Päättäjien sympatiat ovat marjayrittäjien sijaan oluiden valmistajien puolella. Asetelma..
KKantapöydässä: Alkon uudella toimitusjohtajalla mahdollisuus tuoda viinamonopoli nykyaikaan
Snellman-konsernin johtajan Leena Laitisen valinta Alkon toimitusjohtajaksi on selkeä strateginen linjaus. Alko on joutumassa uuteen tilanteeseen alkoholilain uudistamisen myötä. S-ryhmässä huippujohtajaksi kasvanut Laitinen taitaa päivittäistavarakaupan..
VValhe, emävalhe, THL:n tilasto: Juomatapatutkimus loi juopolle uuden määritelmän
THL:n tuore juomatapatutkimus leimaa vapaamman alkoholipolitiikan kannattajat suurkuluttajiksi – siis juopoiksi. Alkoholisääntelyn vapauttajien määrä on kolme kertaa suurempi kuin viisi vuotta sitten. Silti alkoholinkulutus jatkaa..
















