Toimitusjohtaja Elina Ussa jättää Panimoliiton
Vuodesta 2010 lähtien Panimoliittoa luotsannut Elina Ussa siirtyy uusiin tehtäviin toukokuun alussa. Panimoliitto käynnistää välittömästi toimitusjohtajan rekrytoinnin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja, Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho kiittää Elina Ussan..
Kantarelliolutta herkkusuille – Jacobsenilta täsmäoluita tanskalaisille fine dining -ravintoloille
Kööpenhaminalainen Jacobsen ja tanskalainen kokeellisen ruoan tutkimuskeskus Nordic Food Lab ovat ryhtyneet kehittämään kulinaristeille tarkoitettuja täsmäoluita. Carlsbergin omistama Jacobsen-panimo on vuodesta 2013 lähtien suunnitellut yhdessä Kööpenhaminassa toimivan kokeellisen..
Sadan panimon raja rikkoutumassa ennen kesää – viime vuonna syntyi 14 uutta pienpanimoa.
Suomen panimoiden määrä on kipuamassa pikkuhiljaa kohti 100 valmistajan rajaa. Valviran rekisterin perusteella haamuraja on menossa rikki kesään mennessä. Suomessa toimii tällä hetkellä 96 olutpanimoa, joista 93 luokitellaan..
Kantapöydässä: Olvin ja Servaalin yhdistyminen vahvistaa molempien kasvua
Olvin ja Servaalin kauppa tuli torstaina todellisena yllätyksenä koko juoma-alalle. Kyseessä on merkittävin panimoalan yritysfuusio Suomessa moneen vuoteen. Taustalla on kahden hyvin toisensa tuntevan yrityksen pitkäaikainen yhteistyö. Olvi..
Olvi suunnittelee Ruotsin valloitusta – Ikean pääomistaja oli Olvin osakas
Iisalmelainen panimoyhtiö Olvi aikoo ottaa nykyistä tukevamman jalansijan Ruotsin juomamarkkinoista. Maahantuontiyhtiö Servaalin ostaminen tukee Olvin laajentumispyrkimyksiä. Olvi Oyj ilmoitti torstaina ostavana 80 prosentin osuuden yksityisestä alkoholijuomien maahantuonti- ja..
Alkoholilaki parantaa tuontioluiden valikoimia – monet olutklassikot ovat nyt paremmin kuluttajien ulottuvilla
Vuoden alussa voimaan tullut 5,5 prosentin raja tuo ruokakauppoihin uusia ulkomaisia oluita. Myös tutut kansainväliset suosikit vahvistavat asemiaan Suomen olutmarkkinoilla. Kaupoissa myytävien oluiden prosenttirajan nostamista on perusteltu jo..
Museo kauppaa kapakkakierroksia Helsingissä ja Espoossa
Helsingissä toimiva Hotelli- ja ravintolamuseo on perustanut oman Helsinki Beer Tour -panimoravintoloiden kierroksen. Mukana maistelukonseptissa on seitsemän panimobaaria. Hotelli- ja ravintolamuseon perustama Helsinki Beer Tour myy verkkosivuillaan tasting-passeja,..
Kantapöydässä: Uuden alkoholilain on sallittava hanaoluen myynti vaikka asiakkaan omaan astiaan
Uusi alkoholilaki suo ravintoloille ja juomanvalmistajille erilaisia mahdollisuuksia tuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Samalla se tuo viranomaiselle lisää valtaa päättää, mikä lain mukaan on mahdollista ja mikä taas ei..
Olutkouluttaja ja keikkakeittäjä Mikko Salmi on vuoden 2017 Hyvä Tuomas
Olutliitto on nimennyt tämän vuoden Hyväksi Tuomaaksi helsinkiläisen olutkouluttajan ja tietokirjailijan Mikko Salmen. Tunnustus myönnetään vuosittain ansiokkaasta työstä suomalaisen olutkulttuurin hyväksi. ”Tule meille, Tuomas kulta, tuo joulu tullessas, oluttynnör..
Pienpanimo-oluiden ulosmyynti alkaa vasta AVI:n luparuljanssin jälkeen
Aluehallintovirastot alkavat heti ensi vuoden alussa ottaa vastaan pienpanimoiden ulosmyyntiä koskevia lupahakemuksia. Enintään 12-prosenttisten käsityöläisoluiden myynti suoraan panimolta on mahdollista aloittaa vasta AVI:n luvan myöntämisen jälkeen. Eduskunta äänesti..
Juhlarunoelma satavuotiaan Suomen tuhatvuotiselle oluelle
Viisi Tähteä nostaa vaahtoavan maljan suomalaista olutta 100-vuotiaalle Suomelle ja juhlistaa tilaisuutta kotimaisella olutrunoelmalla. Oodi suomalaiselle oluelle I Siemenestä ohra viljava Hiljaa, aivan hiirenhiljaa, vaari hivelee siemenviljaa. Loitsuista..
Viiden kapakan olutkaupunki – Mikkeli
Mikkeli on perinteinen olutkaupunki, jonka pubitarjonta rajoittuu viiteen kapakkaan. Ne sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan, kauppatorin kulmilla – kuten melkein kaikki muukin päämajakaupungissa. Marraskuinen torstai-iltapäivä on Mikkelissä hiljainen. Tori..
Royal Ravintolat lähtee mukaan viinibisnekseen – ravintolakonserni ostaa osuuden Viinitiestä
Royal Ravintolat ostaa vähemmistöosuuden Suomen johtaviin viinien ja oluiden maahantuojiin kuuluvasta Viinitie Oy:stä. Viinitie on erikoistunut artesaaniviinien ja käsityöoluiden maahantuontiin. Yhtiöllä on maahantuontia noin 20 maasta. Royal Ravintolat..
Pienpanimot rikkovat valmistusennätyksen tänä vuonna
Kotimaisten pienpanimoiden valmistama olutmäärä ylittää ensimmäistä kertaa 20 miljoonan litran rajan tänä vuonna. Suomessa toimii tällä hetkellä 90 pienpanimoa. Litramääräinen kasvu on syntynyt lähinnä suurimpien pienpanimoiden olutmyynnin lisäyksestä..
Kantapöydässä: Kaverini halki vuosikymmenten – Koffin portteri
Suomen vanhin yhtäjaksoisesti valmistettu kaupallinen olut, Sinebrychoff Porter, täyttää 60 vuotta. Olen seurannut Koffin portterin elämää neljällä vuosikymmenellä. Mustanpuhuva portteri on ollut kaverini olutharrastukseni alkuajoista lähtien. Löysin Koffin..
Pyynikin Käsityöläispanimo aikoo nousta miljoonan litran kerhoon ensi vuonna
Pyynikin Käsityöläispanimo kasvaa hurjaa vauhtia. Yhtiö aikoo kaksinkertaistaa tuotantonsa miljoonaan litraan ensi vuonna. Uusi panimo otetaan Tampereella käyttöön muutaman viikon kuluttua. Pyynikin Käsityöläispanimolla käy melkoinen hyörinä. Uusien panimolaitteiden..
Hyvän ruoan ja maistuvien juomien superviikonloppu Helsingissä
Viini ja Ruoka -messut sekä OlutExpo-festivaali kokoavat kymmeniä tuhansia hyvien juomien ja ruokien ystäviä Helsinkiin viikonvaihteessa. Viini ja Ruoka käynnistyy jo tänään Messukeskuksessa. OlutExpo avaa ovensa perjantaina Kaapelitehtaalla…
Suomen Olutseura etsii OlutPOSTI-lehdelle kustantajaa
Suomen Olutseura aikoo luopua OlutPOSTI-lehden julkaisemisesta. Yhdistys etsii OlutPOSTIlle seuran ulkopuolista kustantajaa. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Suomen Olutseura on julkaissut OlutPOSTI-lehteä vuodesta 2001. Oluiden maailmasta kertovan aikakauslehden..
Valvira: Jäätislaus on sallittua oluen valmistuksessa
Valvira sallii oluen vahventamisen jäädyttämällä. Viranomaisen näkemyksen mukaan oluen määritelmä täyttyy, vaikka juoman alkoholipitoisuutta nostaisi pakastamalla eli jäätislaamalla. Viiden Tähden viime viikon juttu jäätislaamisesta herätti laajaa keskustelua sallituista..
Helsinkiläinen olutharrastaja valittiin Euroopan oluenkuluttajien liiton hallitukseen
Olutharrastaja André Brunnsberg on valittu Euroopan oluenkuluttajien liiton EBCU:n hallituksen jäseneksi. EBCU:ssa on mukana 17 olutjärjestöä eri puolelta Eurooppaa. Suomea liitossa edustaa Olutliitto. André Brunnsberg on aktiviinen olutharrastaja,..
Kantapöydässä: Tämän Ylen MOT-ohjelma lobbareista jätti kertomatta
Ylen TV1 esitti ohjelman yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta päätöksenteossa otsikolla Lobbarit ilman rajoja (16.10.). Siinä lobbaaminen esitettiin erityisesti elinkeinoelämän vaikuttamisena poliitikkoihin eduskunnan käsittelyssä olevan alkoholilakiin liittyen. Ylen valitsema näkökulma jätti..
Kantapöydässä: Loukkaako Indian Pale Ale alkuperäiskansojen oikeuksia?
Suomalainen olutkulttuuri kehittyy varkain. Nimittäin uusiutuva olutkulttuuri on väärällään kulttuurivarkauksia. Valtamedian pitäisi keskittyä inkkaripäähineiden tuomitsemisen ohella intiaani- ja Indian-sanojen kieltämiseen oluiden markkinoinnissa. India Pale Ale eli IPA-oluttyyli on jo..
Olutkylpy virkistää ja antaa puhtia koleaan syksyyn
Olut on terveellistä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin nautittuna. Olutkylpylät ovat suosittuja Tšekissä. Viisi Tähteä testasi aidon olut-span lageroluiden pyhätössä Plzeňissä. Oluen terveysvaikutukset perustuvat mallastettuun viljaan (yleensä ohraan), hiivaan ja..
Hans Välimäellä riittää kiireitä – seuraavaksi panimoravintola Tampereelle
Restamax, Pyynikin käsityöläispanimo ja Hans Välimäki avaavat pikkujoulukauteen panimoravintolan Tampereen Matkailutaloon. Loppuvuodesta avattavasta Pyynikin Panimoravintolasta on tulossa moderni yhdistelmä brewhouse-maailmaa ja bistroa. Ravintolakonserni Restamaxin kanssa yhteistyössä avattavaan Pyynikin..
Mikkeliläispanimo haastaa muut oluenvalmistajat ympäristötekoihin
Saimaan Juomatehdas hoputtaa muita panimoita mukaan ympäristötalkoisiin. Mikkeliläisyritys valmistaa pienpanimojuomansa aiemmin käyttöön otetun EKOenergian lisäksi panimon lähellä tuotetulla aurinkoenergialla. Saimaan Juomatehdas on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin. Yritys haluaa..
Pienpanimot tyrmäävät alkoholilakiin lisätyn 500 000 litran käsityöläispanimon rajan
Pienpanimoliitto ei hyväksy uuteen alkoholilakiin kirjattua 500 000 litran ulosmyyntirajaa. Liiton mielestä litraraja on liian matala. Toteutuessaan se jarruttaisi alan kehitystä, eikä kohtelisi kaikkia panimoita tasapuolisesti. Hallituksen esityksessä..
Münchenin Oktoberfest sai alkunsa kuninkaallisesta rakkaustarinasta
Baijerin pääkaupungissa Münchenissä on jo toista viikkoa juhlittu Oktoberfestiä. Maailman suurin olutjuhla päättyy 4. lokakuuta. Tapahtuma sai alkunsa suuresta rakkaudesta ja sen kunniaksi järjestetyistä hevoskilpailuista 207 vuotta sitten…
Olvin Lasse Aho panimoliiton puheenjohtajaksi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Olvin toimitusjohtaja Lasse Ahon. Ensi vuoden alussa puheenjohtajana aloittava Aho on ollut liiton hallituksessa vuodesta 2004. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallitus 1…
Oluiden 4,7 prosentin rajan tehtävä on suojella Alkon monopolia
Suomen alkoholipolitiikka sisältää runsaasti myyttejä ja kummallisia totuuksia. Niistä monet ovat löytäneet paikkansa alkoholijuomien käyttöä ja -kulutusta ohjaavaan lainsäädännössä. Yksi tällaisista on 4,7 prosentin raja, jolla säädellään oluen..
”Vain taivas on rajana” – Hartwallin uusi panimo aikoo luoda huimia makuelämyksiä
Hartwall julkisti torstaina Lahdessa uuden panimoyksikkönsä nimen ja ensimmäiset oluet. Mattsson-panimo tuo tölkkioluensa myyntiin Polar Monkeys -brändillä. Osaamisesta ja rahasta eivät Mattssonin oluiden valmistus ja myynti ole kiinni…
Kaikkien aikojen olutfestivaalikesä keräsi ennätysmäärän yleisöä
Kesän olutfestivaalit keräsivät yli 150 000 janoista vierasta eri puolilla maata. Kävijämäärä on olutfestivaalien kaikkien aikojen epävirallinen ennätys Suomessa. Oikukas kesäsää ei saanut peloteltua oluenystäviä festivaaleilta. Varsinkin Suuret..
Ulkomaiset oluenvalmistajat ottavat mallia suomalaispanimon ympäristöesimerkistä
Italialaiset panimot seuraavat Saimaan Juomatehdasta EKOenergian käytössä. Mikkeliläispanimo otti runsas vuosi sitten ensimmäisenä käyttöön ympäristösertifioidun EKOenergia-sähkön. Nyt esimerkki kiinnostaa eri puolilla maailmaa. EKOenergia-ympäristömerkin Italian-maavastaava Vincenzo Bordino kertoo Saimaan..