O

Olutkylpy virkistää ja antaa puhtia koleaan syksyyn

Olut on terveellistä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin nautittuna. Olutkylpylät ovat suosittuja Tšekissä. Viisi Tähteä testasi aidon olut-span lageroluiden pyhätössä Plzeňissä.

Oluen terveysvaikutukset perustuvat mallastettuun viljaan (yleensä ohraan), hiivaan ja humalaan. Varsinkin suodattamaton olut sisältää runsaasti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, polyfenoleja sekä kuituja. Myös puhtaalla vedellä on merkityksensä.

Vuosia sitten kokeilin olutshampoota, jonka tenhoa ja alkuvoimaa en erottanut tavallisesta hiustenpesuaineesta. Olen joskus hieronut hipiääni olutsaippuaa. En huomannut senkään muuttavan ihon kimmoisuutta entistä paremmaksi.

Jokunen vuosi takaperin sain Prahassa lahjaksi pullollisen olutkylpyvaahtoa, jonka heitin myöhemmin vanhentuneena pois. En tullut sitä ammeen puuttumisen vuoksi milloinkaan käyttäneeksi. Turhaa hömppää.

Hyvien oluiden ystävänä olen hieman epäuskoisesti suhtautunut olutkylpylöihin, joissa voi nautiskella maltaiden, humalan ja lämpimän veden sekoituksesta sekä siemailla olutta koko rentouttavan nautinnon ajan. Olen pitänyt sitä Euroopan vanhojen kulttuurikaupunkien keinona rahastaa oluelle persoja turisteja.

Olut kylpylään tulee alakerran panimosta. Kuva: Heikki Kähkönen.

Kokonaisvaltainen olutelämys syntyy, kun kulkee olutfestivaalilta panimoiden ja oluttupien kautta olutkylpylään.

Muutama viikko sitten Tšekin matkailutoimisto tarjosi minulle ja parille toimittajakollegalle mahdollisuuden käydä rentotutumassa olutkylpylässä eli beer spassa. Koska elämys tapahtui vielä pyhäaamuna kirkonmenojen aikaan Pilsner Urquellista ja Gambrinus-oluestaan tunnetussa Plzeňin olutperintökaupungissa, ajattelin, että tämä kuuluu niihin pakollisiin ”once in a lifetime” -juttuihin.

Plzeňin laidalla, mäen rinteellä, sijaitsee Purkminstr-panimo, joka on yksi monista alueen pienehköistä oluenvalmistajista. Koko panimolaitos on itse asiassa virkistyskeidas, sillä sen yhteydessä toimivat hotelli, ravintola, keilahalli ja olutkylpylä.

Kaiken lisäksi Plzeňin viikonloppumme aikana Purkminstrin pihalla järjestettiin oma olutfestivaali. Lauantaina viihdyimmekin useamman tunnin festareilla ja tutustuimme kellaripanimoon. Maistelin päivän aikana koko joukon erilaisia tšekkioluita, joten sunnuntaiaamun rentotumissessio olutkylpylässä oli loistava idea ennen paluuta Prahaan.

Panimon pihalla järjestetty olutfestivaali kokosi runsaasti paikallista väkeä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Puisia oluella täytettyjä ammeita oli useita siististi rivissä.

Kylpypäivänä olimme paikalla kuin partiopojat, aina valmiina uusiin seikkailuihin. Ensimmäiseksi vastaanotossa meille ojennettiin rannekelloa muistuttavat avaimet, joilla sai pukukoppien oven auki ja joilla pääsi liikkumaan ahtaan oloisen kylpylän uumenissa.

Mukaan saimme vielä kylpypyyhkeet ja lakanat, jotka piti kietoa kehon ympärille peittämään salaiset paikat, koska tiloissa liikkui sekä miehiä että naisia.

Vaatteet pois ja lakanat ympärille. Muutaman minuutin kuluttua henkilökunta ohjasi meidät hämärästi valaistuun kylpyläosastoon, jossa soi hiljaa rentouttava musiikki.

Olut vaahtoaa tuopissa ja ammeessa. Kuva: Heikki Kähkönen

Puisia kylpyammeita oli puolenkymmentä rivissä pienissä pilttuissaan. Karsinoiden välissä olivat lasiset liukuovet, jotka sulkemalla voi taata itselleen kylpyrauhan ja välttyä naapureiden tiirailuilta.

Amme oli täynnä likaisenharmaata lämmintä vettä, jonka pinnalla kellui vaahtoa ja silputtua humalaa. Ammeen vieressä odotti hanan alla täysi tuoppi alakerrassa pantua vaaleaa ja suodattamatonta lageria. Lakana ja pyyhe naulaan, kunnon siemaus olutta ja ammeeseen.

Seinällä oleva kello alkoi käydä taaksepäin. Kylpyaikaa oli tasan kaksikymmentä minuuttia. Olutta sai laskea hanasta niin paljon kuin siinä ajassa ehti juoda tai kaataa päällensä.

Jo parikymmentä minuuttia oluessa kellumista tekee hyvää.

Viiden minuutin kohdalla aloin vähitellen tottua eksoottiseen ja hieman huvittavaankin elämykseen. Otin toisen pitkän siemauksen olutta, ja laskin hanasta entisen päälle tuoppiin lisää kuohuvaa.

Laitoin silmäni kiinni, ja valuin takaisin lämpimän veden syleilyyn. Muutaman minuutin kuluttua otin taas kulauksen ja annoin rentouttavan tunteen laskeutua kroppaani.

Ennen session loppumista aloin hieroa pinnalla kelluvaa humalaa vartaloon. Varsinkin käsivarsissa se tuntui miellyttävälle. Onhan humala oluen rentouttava ainesosa.

Ennen muinoin meilläkin humalaa käytettiin parantamaan unen laatua. Humalan oksa laitettiin yöksi tyynyn alle ja annettiin unen tulla. Humala sisältää eteerisiä öljyjä, jotka – pakko uskoa – tekevät myös hyvää iholle.

Parinkymmenen minuutin jälkeen automaatti avasi ammeen pohjapropun, ja vesi alkoi valua pois. Oli siis aika nousta paljusta ja kietoutua toogaan. Vielä miehekäs siemaus olutta, ja tunsin oloni virkeämmäksi kuin ennen kylpylään tuloani.

Hanasta voi laskea olutta omaan tahtiin. Kuva: Heikki Kähkönen.

Lisää olutta tuoppiin ja loppurentoutus vällyn alla.

Ennen kuin pääsin pilttuustani takaisin käytävälle henkilökunta pyysi minua siirtymään kylpylän peräosastolle, jossa sijaitsi hämärä lepohuone. Samalla minulta kysyttiin, ”Excuse me sir. Do you want more beer?”. Vastasin sen enempää miettimättä, että ”Yes, please”. Ja hetkessä sain taas käteeni täyden tuopin olutta.

Takahuoneessa oli kymmenkunta lepotuolia. Valitsin niistä reunimmaisen. Otin taas siemauksen olutta. Heitin lakanatoogan pois. Kietouduin suuren ja pehmeän viltin syleilyyn ja asetuin pitkälleni. Suljin silmäni ja tunsi, kuinka edellisestä illasta johtuva hieman tunkkainen olo pyyhkiytyi lopullisesti muistojen hämärään.

Vajaan puolen tunnin levon jälkeen olin valmis palaamaan suihkun kautta pukuhuoneeseen. Vaatteet päälle ja auton nokka kohti uusia seikkailuja. Minibussissa totesin vielä kollegoilleni, että ”en olisi koskaan uskonut, että lähinnä vitsinä pitämäni olutkylpy voi tuntua näinkin rentouttavalta”.

Kannatti siis käydä. Suosittelen kokeilemaan olutkylpyä ainakin kerran elämässä..cz. Olutkylpy 20 min ja 20 minuutin rentoutuminen, hinta 750 CZK (n. 29 euroa).

Kuva: Heikki Kähkönen.

Etusivun pääkuva: Visit Pilsen. Kuvan henkilö ei ollut toimittajien kylpyläreissulla mukana…
Heikki Kähkönen

CategoriesOlut

Facebook Comments