”Vain taivas on rajana” – Hartwallin uusi panimo aikoo luoda huimia makuelämyksiä

Hartwall julkisti torstaina Lahdessa uuden panimoyksikkönsä nimen ja ensimmäiset oluet. Mattsson-panimo tuo tölkkioluensa myyntiin Polar Monkeys -brändillä. Osaamisesta ja rahasta eivät Mattssonin oluiden valmistus ja myynti ole kiinni.
Hartwallin uusi pienpanimo saa monen omalla ja kavereilta kerätyllä rahalla toimivan pienpanimoyrittäjän mietteliääksi, jotkut jopa kateelliseksi. Nyt on pienten yritysten hallinnoimalle Suomen käsityöoluiden markkinoille tullut kokonaan uusi tekijä, joka aikoo ammentaa voimansa kansainvälisistä trendeistä ja paikallisista raaka-aineista.
Panokset ovat korkeat. Iso raha ja suuren panimon synergiaetu raaka-aineiden hankinnassa, laaduntarkkailussa, markkinoinnissa ja henkilökunnan ammattitaidossa antavat Hartwallin uudelle Mattsson-panimolle etua kasvavilla kotimaan craft-oluiden markkinoilla.

UUden Panimon nimi Mallasjuoman perustajan mukaan.

Mattsson-nimi viittaa lahtelaiseen Mallasjuoman perustajaan Henrik Mattssoniin (1838-1922). Mattsson perusti Mallasjuoman 1912. Hartwall hankki valtakunnalliseksi juomataloksi kasvaneen panimon osakekannan 1988.
Sen jälkeen Lahden keskustassa toiminut ”Malskin” panimo ajettiin alas. Nykyinen Hartwallin olut- ja virvoitusjuomatehdas aloitti toimintansa 2003.

Mattsson-pienpanimo on rakennettu keskelle Hartwallin oluttehdasta,

Mattsson ei ole panimo perinteisessä mielessä kuparikattiloineen ja maltaanpölyisissä haalareissa hääräilevine olutmestareineen. Se on suuren oluttehtaan sisään rakennettu teräksinen tuotekehitysyksikkö, joka oluenpanijoidensa mukaan valmistaa pieniä sarjoja vaativien kuluttajien makuun.
Vertailukohtaa on helppo hakea vaikkapa autoteollisuudesta, jossa innovatiiviset verstaat ovat jo vuosikymmeniä toimineet isojen tehtaiden uumenissa. Niissä valmistetaan automaailman ihailtuja menopelejä ja kilpakenttien voittajia, joista osa päätyy sarjatuotantoon.

Pääpanimomestarin puheissa vilisevät sanat me, perinteet, raaka-aineet, lähituote ja huikea tiimi.

Mattssonin toiminnasta vastaava Hartwallin Lahden-tehtaan pääpanimomestari Hannele Alakarhu on kuin Suomen olutmaailman Tommi Mäkinen. Hänellä ovat olleet konsernin rahat ja parhaat ammattilaiset mukana Mattsson-panimoa suunnittelemassa, pystyttämässä sekä ennen kaikkea uusia oluita kehittämässä.
Kuten ex-maailmanmestari Mäkinen tiimeineen on väsännyt Toyotalle menopelejä Puuppolassa navetan takana, Alakarhu on viritellyt omia huipputuotteitaan moottoriten kupeessa, Launeen lähteiden nurkilla.

Panimomestarit Hannele Alakarhu, Bill Brinkmann ja Anders Kissmeyer.

”Vain taivas on rajana, mitä pystymme jatkossa kokeilemaan. Tiimissäni on vuosikymmenten osaaminen, ja teemme työtämme intohimolla. Tulevaisuudessa on odotettavissa huikeita makuelämyksiä”, Hannele Alakarhu innostuu.
Tommi Mäkinen on siirtämässä oman verstaansa logistisista syistä Viroon. Näin ei ole Alakarhun mukaan käymässä Mattssonille. Lahden panimoinvestointi on suunniteltu pysyväksi.
”Panimon keittokoko on 2500 litraa. Käymistankkeja on tusinan verran. Mahdollista laajentumista varten olemme jättäneet laitteiden ympärille riittävästi tilaa”, hän kertoo.
Alakarhu suostuu paljastamaan Lahden panimo-investoinnin hinnasta vain sen, että kyseessä on ”miljoonaluokan” investointi.
Hartwallin omistaja on tanskalainen panimokonserni Royal Unibrew, jolla on panimoita Suomen ohella Tanskassa, Latviassa ja Liettuassa. Konsernilla on menossa oma kansainvälinen Craft Beer -kehityshanke, johon kokonaisuuteen Mattsson myös kuuluu.

Polar Monkeys Mattssonin ensimmäinen tuotemerkki.

Mattsonin taustatiimissä on mukana tanskalainen olutvelho Anders Kissmeyer, joka ei alaa seuraaville harrastajille ja ammattilaisille esittelyjä kaipaa. Carlsbergin entinen panimomestari ja vuonna 2003 Kööpenhaminaan Nørrebro-pienpanimon perustanut Kissmeyer on nykyisin Royal Unibrewin palkkalistoilla kiertävänä neuvonantajana. Hän on viimeinen lukko oluiden laadun takaajana.

Polar Monkeys -oluet ovat ensimmäiset Mattssonin kauppatuotteet.

Alakarhun oikea käsi on Hartwallin Lapin Kullan panimolla Torniossa sekä Teerenpelillä Lahdessa takavuosina kannuksensa hankkinut Bill Brinkmann, joka tuntee suomalaisen pienpanimoskenen.
Tällä eteläafrikkalaissyntyisellä panimomestarilla ovat sormensa olleet monien Teerenpelin menestysoluiden keitoissa.
Mattssonin ensimmäiset myyntiin tulevat oluet eivät vielä järisytä suomalaista craft beer -maailmaa. Ne lanseerataan Hartwallin Polar Monkeys -tuotemerkillä. Polar Monkeys Handyman Pale Lager 4,5 % ja Coordinator APA 4,5 % saapuvat kauppoihin tämän kuun lopulla.
Jo koemaistaminen ja tuotantoyksikön esittely kertovat, että Mattsson-panimon menestys ei ole kiinni tuotteista, niiden valmistajista tai puhumattakaan rahasta, vaan brändin rakentajista ja kauppaajista. Menestysolut kun syntyy maun ja laadun ohella mielikuvista itse tuotteesta ja sen valmistajasta.

CategoriesOlut Panimot

Facebook Comments