M

Mikkeliläispanimo haastaa muut oluenvalmistajat ympäristötekoihin

 
Saimaan Juomatehdas hoputtaa muita panimoita mukaan ympäristötalkoisiin. Mikkeliläisyritys valmistaa pienpanimojuomansa aiemmin käyttöön otetun EKOenergian lisäksi panimon lähellä tuotetulla aurinkoenergialla.
Saimaan Juomatehdas on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin. Yritys haluaa toimia suunnannäyttäjänä ympäristön huomioon ottamisessa. Runsas vuosi sittten juomatehdas otti ensimmäisenä panimona käyttöön EKOenergia-sertifioidun sähkön.
Tänä syksynä yritys päätti ottaa seuraavan askeleen vastuullisuustyössä. Etelä-Savon Energia sai valmiiksi modernin aurinkovoimalan panimon läheisyydessä Mikkelissä. Solmitun yhteistyösopimuksen myötä Saimaan Juomatehdas käyttää jatkossa kaiken Sun Mikkeli -aurinkovoimalan tuottaman sähkön tuotannossaan.
Toimitusjohtaja Jussi Laukkanen näkisi mielellään myös kaikkien muiden panimoiden siirtyvän ympäristöasioissa sanoista tekoihin
”On ilman muuta tärkeää, että useampi iso panimo on sitoutunut siirtymään ekologisesti kestävästi tuotettuun energiaan tulevaisuudessa. Olisi tietenkin toivottavaa, että käytännön toimenpiteitä nähtäisiin jo tällä vuosikymmenellä, eikä vasta 2030-luvulla”, Laukkanen muistuttaa.
 

CategoriesOlut

Facebook Comments