Avainsana: Kristian Vuojärvi
IIsmo Sipeläinen on Suomen Bocuse d’Or -edustaja ensi kevään EM-kisassa Norjassa
Keittiömestari Ismo Sipeläinen on Suomen edustaja maailman merkittävimmässä kokkikilpailussa, Bocuse d’Orissa. Sipeläisen tiimi peittosi toisen kokeneen kokin, Mikko Pakolan, pistein 813–783 tiistaina Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä..
SSuomen Bocuse d’Or paikasta kilpailee kolme rutinoitunutta mieskokkia
Suomen Bocuse d’Or -edustajan paikasta kaudelle 2022–2023 kilpailee kolme monessa liemessä keitettyä kokkia. Helsingissä marraskuussa pidettävissä karsinnoissa kisakeittiössä mittaa toisistaan ottavat Johan Kurkela, Ismo Sipeläinen..
SSuomen kokkimaajoukkue ylsi lähes nappisuoritukseen MM-kisojen ensimmäisessä tehtävässä
Suomen maajoukkueen ensimmäinen tehtävä arvioitiin kultatasolle kokkiolympialaisissa Stuttgartissa sunnuntaina. Joukkue jatkaa kisaurkkaansa tiistaina. Tavoitteena on tuoda Suomeen kultamitali IKA Culinary Olympics -nimellä kulkevasta kilpailusta. Suomen..
SSuomen kokkimaajoukkue tositoimiin sunnuntaina alan olympialaisissa Saksassa – Tavoitteena on kultamitali
Suomen kokkimaajoukkueen tavoitteena on kokonaiskilpailun voitto Stuttgartissa Saksassa sunnuntaina käynnistyvissä IKA Culinary Olympics -kisoissa. Suomi kisaa kansallisten joukkueiden sarjassa, jossa on mukana 32 maata. Joukkueen..
SSuomen kokkimaajoukkueen johtaja Kristian Vuojärvi avaa ranskalais-skandinaavisen ravintolan Helsinkiin
Kokkimaajoukkueesta tuttu Kristian Vuojärvi avaa 50-paikkaisen ravintolan Unioninkadulle Helsingin keskustaan. Ravintolan makumaailma rakentuu ranskalais-skandinaavisista valmistustavoista. Keittiöpäällikkönä ravintolassa toimii kokkimaajoukkueen jäsen Simo Pietarinen. Suomen kokkimaajoukkueen johtajan..
KKokkimaajoukkueelle uusi ennätys: yli 36 000 annosta keittiöstä yhdessä illassa
Suomen kokkimajoukkue on huikeassa vedossa Berliinin Grüne Wochella. Torstaina kokkileijonat ylsivät ennätykseensä. Yhdessä saksalaisten apulaisten kanssa maajoukkue valmisti 36 000 ruoka-annosta messujen avajaisten kutsuvieraille. Maailman..
KKokkimaajoukkue onnistui lämpimän ruoan kattauksessa – mahdollisuus yltää jopa mitaliin
Suomen kokkimaajoukkue odottaa hyvää sijoitusta parhaillaan Luxemburgissa käynnissä olevasta Culinary World Cup -kilpailusta. Maanantaisen lämpimän keittiön perusteella joukkueella non mahdollisuus yltää tässä kokkien MM-kisassa jopa..
TTurku tarjoilee maukkaan kattauksen suomalaista ruokaosaamista tulevana viikonloppuna
Monet suomalaiset huippukokit ja kotimaisen ruoan ystävät matkustavat Turkuun tulevana viikonloppuna 5.-7.10. Turun ruoka- ja viinimessuilla pääsee nauttimaan kauden mauista. Voillá!-ruokatapahtuma tarjoaa herkkuja kuudessa turkulaisravintolassa...
KKokkimaajoukkueessa stadi ja lande lyövät kättä – treenikeskus vihittiin käyttöön Helsingissä
Suomen kokkimaajoukkueen harjoittelukeskus Leijonaranta vihittiin juhlavasti käyttöön keskiviikkona Helsingissä. Avajaisvieraina olivat kokkimaajoukkueen suojelija, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Itä-Helsingin Santahaminan..
KKokkimaajoukkueen Kristian Vuojärvi Kokkikoulu Espan peräsimeen
Suomen kokkimaajoukkueen johtaja Kristian Vuojärvi ryhtyy vetämään helsinkiläistä Kokkikoulu Espaa. Ravintolakolmio-konserni ja Kristian Vuojärvi Oy ovat solmineet Kokkikoulun liiketoiminnan siirrosta vuoden 2018 alusta. Kokkikoulu Espa..
SSuomi tähtää kultamitaliin Saksan kokkiolympialaisissa
Voitonnälkäinen Suomen joukkue aloittaa lauantaina urakkansa kokkiolympialaisissa Erfurtissa Saksassa. Joukkueen kapteeni Kristian Vuojärvi kertoo, että esivalmistelut ovat sujuneet rennosti mutta tiukasti tuleviin kisoihin keskittyen. ”Meillä..






