Palace on suomalaisen gastronomian majakka, jossa historia, kunnianhimo ja tekninen tarkkuus sulautuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Palace on ottanut Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä ykkössijan jo 7 kertaa peräkkäin.
Nimensä mukaisesti se on palatsi – modernistinen temppeli Helsingin Eteläsataman yllä – mutta ennen kaikkea se on keittiöpäällikkö Eero Vottosen johtama gastronomian laboratorio, jossa pohjoismainen niukkuus, japanilainen hienostuneisuus ja klassisen ranskalaisen keittotaidon perusta kohtaavat.
Palacen filosofia rakentuu täydellisyyden tavoittelulle, mutta ei kylmälle teknisyydelle: annoksissa on nyt enemmän lämpöä, tarinaa ja ihmisen käden kosketusta kuin koskaan. Ruoan profiili on äärimmäisen hiottu. Jokaisen annoksen rakenne, happo tai rasva on tarkkaan harkittu. Makujen kaari kulkee kuin merkittävän sävellyksen partituuri – umamista eteeriseen, tummista sävyistä kirkkaisiin. Pohjoismaista tulee etikkatasapainoilua sekä tummia, palaneita ja savuisia sävyjä. Kuitenkin annokset ovat kehittyneet keveyden suuntaan. Vottosen japanilaisvaikutteet näkyvät ja maistuvat puhtautena ja minimalistisuutena.
Annosten estetiikassa kättelevät pohjoismainen niukismi ja japonismi, jotka löivät eurooppalaisessa kulttuurissa edellisen kerran kättä 1900-luvun alussa, jolloin taiteilijat, kirjailijat ja filosofit saivat vaikutteita Japanista. Nyt on aikalaiskokkien vuoro, jotka ovat innoittuneet nousevan kaukoidän ruokafilosofioista. Maku on kuitenkin Palacessa tärkeintä – raaka-aineen ominaislaadun nostaminen huippuunsa tarkoittaa myös laadun korostumista läpi linjan. Palace on matka makujen, estetiikan ja palvelun ytimeen.
Vottosen paletissa myös erilaiset sitruksiset sävelet soivat ja tanssivat kielellä – ei villiä ja alkukantaista, vaan hienostunutta liitelyä. Kokonaisuus on silti syvästi pohjoismainen – ja lopulta myös jalat-maassa -suomalaisuutta. Vähemmän on kuin onkin enemmän.
Juomafilosofia seuraa samaa linjaa: klassinen, tarkasti kuratoitu viinilista, jossa Burgundin ja Champagnen ikonit elävät rinnakkain modernimpien eurooppalaisten tulkintojen kanssa. Paritukset ovat teknisesti briljantteja, mutta ennen kaikkea ne palvelevat makua. Pääsommelier Olli Nurmilahden viinivalinnoissa. on tarvittaessa raikkautta ja keveyttä, mutta aina samaa tarinaa ruoan kanssa.
Palacen erityisyys syntyy sen kyvystä olla sekä monumentti että elävä organismi. Se on Suomen ainoa kahden Michelin-tähden ravintola, mutta sen palvelu on yllättävän inhimillistä – keittiö osallistuu tarjoiluun, ja salia johtaa tarkkanäköinen, rauhallinen tiimi, jonka työskentely on lähes meditatiivista. Juomista vastaa osaava sommelier-tiimi, joka rakentaa kokonaisuuden yhtä pedantisti kuin keittiö annoksensa.
Ravintolatilan harmoninen kauneus ja Pohjolan valo sekä Helsingin Eteläsatamaan avautuva näköala ihastuttavat. Palvelu, johon myös keittiö kokkeineen osallistuu, on mutkatonta mutta erinomaisen arvokasta. Palacessa asiakas voi tuntea itsensä huomioiduksi ja erityiseksi. Palvelu on pienine yksityiskohtineen ihailtavan taidokasta ja välittävää – jopa meditatiivista – mutta silti kaikki peilautuu asiakkaasta ja on asiakaslähtöistä.
Palace on lähimpänä täydellisyyttä, minkä Suomessa voi kokea, joten asiakas voi lakata ottamasta itseään liian tosissaan kaiken nähneenä ja kokeneena. Palace ei ainoastaan tarjoa ruokaa, vaan elämyksen, joka jää mieleen vielä pitkään vierailun jälkeen.
HUOM! Palace voitti äänestyksessä kategorian Paras Viinilista.
Kuva Anders Husa & Kaitlin Orr Helsinki Partners
Äänestäjiltä:
”Yhdistää ainutlaatuisella tavalla ylellisen ja lämpimän tunnelman, korkealaatuiset raaka-aineet, tinkimättömän palvelun sekä maan laajimpiin sekä tasokkaimpiin kuuluvan viinilistan. Pyrkii aina entistä korkeammalle. Kotimaisen gastronomian ehdoton korkeakoulu. Suomen paras ravintola. On vain yksi ja ainoa Palace!”
Palace
Eteläranta 10, 00130 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram





Facebook Comments