Olo on Helsingin ja Suomen gastronomian ykkösketjun voimapiste, jossa yhdistyvät pohjoinen minimalismi, tulkinta pohjoismaisesta gastronomiasta, sekä raaka-aineiden kunnioitus ja pettämätön tyylitaju Michelin-tähden arvoisesti.

Työ on ollut pitkäjänteistä ja johdonmukaista uudistumisesta huolimatta. Käsityön määrä Olossa on huima. Herkullisuus ja tekninen osaaminen sekä annosten visuaalisuus hakevat tasapainoa, jota myös palvelu kannattelee. Nykyisellään Olon tasoa ja kehittymistä pitää yllä Tuomas Vierelä. Tuloksena on rohkeasti pelkistettyä, täydellisyyteen pyrkivää, kaunista ruokaa sävykkäiden viinien kera skandihenkisessä ympäristössä.

Olo oli jo vakavoittamassa juoksuaan ja toinen tähti oli selvästi tähtäyksessä, mutta koronakurimus leikkasi toiselta tähdeltä siivet – ainakaan sitä ei tehdä rahalla ruotsalaiseen tapaan. Mutta ehkä nykytila on sittenkin asiakkaan onni. Olon yhteydessä oleva Garden by Olo on fine dining -otetta rennompi näyttämö, mutta laatua on täälläkin lautasella ja lasissa.

Äänestäjiltä
”Yksi pisimpään Helsingissä toimineista tähtiravintoloista ja yksi parhaista ravintoloista Suomessa. Huikean vahva kokonaisuus: monipuolinen menu, jokainen ruoka onnistuu aina, viinit sopivat loistavasti kokonaisuuteen ja kaiken kruunaa erinomainen palvelu. Tähti, joka kekseliäisyys on jälleen uudistunut.”

2021 (8)
2020 (4)

Olo
Pohjoisesplanadi 5, 00170 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments